Ubisoftin tulevasta Assassin’s Creed Valhalla -viikinkitoimintaseikkailusta on saatu viimein pelikuvaa, vaikkakin epävirallisesta lähteestä.
Assassin’s Creed Valhallan keskeneräisestä versiosta peräisin olevaa pelikuvaa vuodettiin verkkoon kaikkiaan puolen tunnin verran. Pelikuvassa esitellään tehtävää, jossa pelaaja pääsee yhdistämään paikallista väestöä linnan vallannutta pahisviikinkiä vastaan. Viikingit suorittavat pitkäveneillään maihinnousun ja päihittävät vastapuolen mittavassa taistelussa linnan muurien sisällä.
Pelikuva poistettiin pikaisesti YouTubesta, mutta videot ovat edelleen saatavilla Streamable-palvelussa. Assassin’s Creed Valhallaa esiteltäneen virallisissa puitteissa sunnuntaina järjestettävässä Ubisoft Forward -tapahtumassa.
Lähde: Reddit, Streamable, 2, 3