Etsi
Tiny Troopers 2 on edelleen laadukkaasti toteutettua kevytstrategiaa, mutta ykkösosaan nähden uudistuksia on niukasti.
Upealla visuaalisella ilmeellä ja persoonallisella tyylillä varustettu juoksutasoloikka.
Hauskalla idealla varustettu kalastuspeli, joka alkaa tosin hiukan toistaa itseään.
Retroilu on jees, kunhan sen tekee oikein. Shootmaniassa on potentiaalia, mutta tuntuu siltä kuin operaatio pelkistys olisi mennyt pari askelta liian pitkälle ja jättänyt jälkeensä vain torson.
Lataa klassikkopelien musiikit itsellesi. Maksa jos haluat!
Google on palkannut itselleen Dreamworksin ja LucasArtsin parissa työskennelleen veteraanin.
Zenimax Online on julkistanut uuden trailerin, jossa keskitytään tulevan The Elder Scrolls -pelin tarinaan.
Kojima kertoo purkaneensa kehitystiimin ja peruuttaneensa Zone of the Endersin jatko-osan kehityksen.
test
Kojima tarkentaa tulevan Metal Gear Solid -kokoelman yksinoikeutta.
Pitkään toivottu erikoisvieras Thomas Puha studiossa vakiocastilaisten kanssa.
Borderlands 2:n neljäs lisäsisältökampanja kulkee pöytäroolipelien hengessä.
Papo & Yo -pelin PlayStation 3:lle ja pc:lle työstänyt Minority kehittää parhaillaan peliä kiusaamisesta. Ja ei, kyseessä ei näytä olevan jatko-osa Bullylle.