Tiny Troopers 2: Special Ops

Tiny Troopers 2 on edelleen laadukkaasti toteutettua kevytstrategiaa, mutta ykkösosaan nähden uudistuksia on niukasti.

3.5.2013 15:01

Pienet miehet sodassa

Viime kesänä julkaistu Tiny Troopers yhdisteli onnistuneella tavalla kevytstrategiaa ja toimintaa legendaarisen Cannon Fodderin hengessä. Nyt kotimaisen Kukourin kehittämä peli saa jatkoa, kun Special Ops -nimeä kantava kakkososa on saapunut ladattavaksi.

Ensisilmäyksellä suuria eroja ykkösosaan ei juuri ole. Pelaaja ohjaa edelleen pientä ryhmää sotilaita, jotka liikkuvat kentällä ruutua näpäyttämällä. Ykköspelin tapaan taisteleminen on paikoitellen hiukan turhauttavaa, sillä sotilaat ampuvat vihollista kohti vain muutaman laukauksen kerrallaan, minkä jälkeen vihollista täytyy jälleen näpäyttää uudestaan. Tämä aiheuttaa varsinkin tiukoissa tilanteissa hankaluuksia.

Vastaan tulee erilaisia tehtäviä, joiden aikana päästään esimerkiksi pelastamaan panttivankeja, rymistelemään panssariautolla ja tuhoamaan rakennuksia. Mukana on myös aiempaan peliin päivityksenä saapunut zombitila, jossa tavoitteena on selviytyä mahdollisimman pitkään. Selviytymistaistelun aikana kentältä saattaa löytää lisäjoukkoja, parempia aseita tai muuta varustusta. Zombitila on varsin hauska lisäys peliin ja tuo mukavaa vaihtelua perustehtäviin.

Sotilaiden varustusta voi päivittää paremmaksi joko tehtävistä saatavilla pisteillä tai oikealla rahalla, ja myös tehtävien aikana saa ostettua järeämpää aseistusta tai apujoukkoja käytettäväksi. Aiemman pelin ja esikuvan tapaan sotilaiden selviytyminen tehtävästä elossa on tärkeää, sillä hahmojen kuolema on pysyvä ja sotilasarvojen noustessa myös hahmon kyvyt parantuvat.

Tiny Troopers 2 on edelleen laadukkaasti toteutettua kevytstrategiaa, mutta ykkösosaan nähden uudistuksia on niukasti.

7/10
KehittäjäKukouri
JulkaisijaChillingo
PeligenretToiminta
Lisää luettavaa