Keskiaikaista huitomista
Keskiaikaisessa sodankäynnissä on jotain kammottavaa. Siinä missä reilu ja rehellinen haulikonlaukaus lopettaa leikin lyhyeen nopeasti, kaksimetrisellä varrella varustettu kirves ei ole niin humaani. Itse asiassa jos joku joskus kävisi kirveen kanssa kimppuun, pinkoisin niin pirun kovaa karkuun. Tämä ei ole kuitenkaan tarpeellista War of the Vikingsin maailmassa.
War of the Vikings on virtaviivaistettu versio Fatsharkin War of the Rosesista. Kyseessä on pienillä areenoilla käytävä slapstick-henkinen rähinä, jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua taktiseksi. Viikingit tai vastapuolen saksit valitsevat aseensa, jonka jälkeen he iskeytyvät toisiaan vastaan taistelukentällä, jossa odotettu elinikä on noin kolme sekuntia.
Aseita on kolmea erilaista: kirves, miekka ja jousi. Tämän lisäksi mukana on sekalainen määrä heiteltäviä teräaseita, joilla on mukava pehmentää vastustajia ennen varsinaista yhteenottoa.
Kyseinen yhteenotto on sekava. War of the Vikings supistaa mekaniikkansa kompaktiin pakettiin, jonka keskiössä on hiiren heilautuksiin perustuvat lyönnit ja torjunnat. Oikea-, vasen- ja pystysuuntainen torjunta sekä näitä vastaavat lyönnit hoidetaan heiluttamalla hiirtä samaan suuntaan. Mitään suuria kaaria ei ole aihetta tehdä, vaan pienetkin riittävät. Mutta nekin ovat ajoittain hankalia, sillä hiiri ohjaa myös hahmon rintamasuuntaa. Tämä johtaa usein harhaiskuihin sekä silkkaan huitomiseen, josta on taktisuus kaukana. Kun soppaan lisätään vielä kaksikymmentä muuta pelaajaa, joista jokainen hakkaa vastustajia oikealla ja vasemmalla, on komedia valmis.
Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei War of the Vikingsia pelata taktisesti. Sitä pelataan aggressiivisesti ja päällekäyvästi. Parhaimmillaan mekaniikka on kahdenkymmenen pelaajan yhteenotoissa, joissa kaikki hakkaavat toisiaan sumpussa ja vain onnekkaimmat jäävät henkiin. Näin se kaiketi oli keskiajallakin.
Areenat sopivat nopeisiin rähinöihin hyvin, sillä ne ovat pieniä ja vailla sivukujia. Julkaisuhetkellä erilaisia kenttiä oli vain kourallinen, mutta ne jaksavat viihdyttää ainakin hetken. Hetken kestää myös pelin tasokaton saavuttaminen, sillä kuuden tunnin pelaamisen jälkeen olin avannut kaikki pelin aseet sekä erilaiset edut. Tästä eteenpäin pelaajat pysyvät tasaväkisinä, mikä on virkistävää, sillä veteraanien kanssa samalle viivalle pääseminen on nopeaa.
Tämän nopeuden takia War of the Vikings on lyhytikäinen peli – ainakin jos peliltään odottaa jonkinlaisia etenemisen tunteita. Se kuitenkin toimii nopeina kahdenkymmenen minuutin pyrähdyksinä ja on kaikesta päätelleen sellaiseksi suunniteltukin.
Kaltaistani konsolijonnea karvaa eniten ohjaintuen puute. Keksin ainakin kymmenen parempaa tapaa hoitaa miekkailu padilla, mutta tähän ei näillä näkymin ole tulossa muutosta. Näppiksen ja hiiren vierastajat siis varokoon. Toivottavasti Fatshark korjaa myös palvelimensa ja nostaa pelaajamäärää kahdestakymmenestä ylöspäin. Esimerkiksi neljänkymmenen miehen yhteenotto kuulostaisi jo mukavan kaoottiselta. Tähän puutteeseen syynä on juuri nyt luultavasti varsin viiveellinen nettikoodi, joten pingien kanssa on syytä olla tarkkana.
War of the Vikings on helppoa hupia, jos peliltään ei vaadi liikoja. Mitään syvyyttä siltä on turha odottaa, mutta komediana se toimii hyvin.