Ruostetta PlayLink-raiteilla
Alun perin vuonna 2004 pöytäpelinä julkaistu Ticket to Ride eli tuttavallisemmin Menolippu on vielä tänäkin päivänä yksi maailman suosituimmista lautapeleistä. Petollisen mukasimppeli seurapeli usuttaa pelaajat kilpailemaan rautatieverkoston herruudesta eri maissa ja kaupungeissa.
Pelin perusasioiden sisäistäminen käy nopeasti. Maksimissaan viiden pelaajan mittelöissä kukin pelaaja nostaa pelin alussa haluamansa määrän reittikortteja, joiden osoittamat junareitit kaupungista toiseen tulisi ehtiä haalia itselleen, ennen kuin pelikaveri ehtii apajille.
Peruspelissä jokainen junareitti on tietyn värinen, ja sen ostaminen vaatii tietyn määrän vastaavan värisiä kortteja. Junareitin ostettuaan pelaaja asettaa laudalle taipaleen vaatiman määrän pelinappuloita. Nappuloita jaetaan pelin alussa tietty määrä, eli ne toimivat myös pelikellona. Jokaisesta junareitistä saa pisteitä, mutta vastaavasti lopussa klaaraamatta jääneistä reittikorteista nettoaa miinuspisteitä.
Pelin PlayLink-versio siirtää vuorojen pelaamisen kokonaan älylaitteen ruudulle, ja televisiossa pyörivä pelikuva näyttää vain kokonaistilanteen pelilaudan ja pisteytyksen osalta. Muiden PlayLink-pelien tavoin Ticket to Riden pelaaminen vaatii erillisen ohjelmiston lataamisen älylaitteelle. Sovellus on alustasta riippuen järkyttävä 500–600 megatavun kokoinen järkäle, eli kokoa on kymmenkertaisesti esimerkiksi PlayLinkille julkaistun mainion That’s You -seurapelin kimppaohjelmaan verrattuna. Kotibileiden tenho taantuu ennätysajassa, jos lähinnä ruutujen tuijottelusta koostuvaa peliä pääsee pelaamaan vasta, kun on ensin tuijotellut ruutua puolen gigatavun kokoisen tiedoston madellessa masiinalle 3G-verkkoa pitkin.
Sovitus mobiililaitteille on tehty laiskasti. Ulkoasu on eleettömän karu, ja peleihin liittyminen vaatii toisinaan useita yrityksiä. Esimerkiksi iPadilla uutta Pariisin-karttaa joutuu vierittämään jatkuvasti puolelta toiselle, koska pelilautaa ei ole vaivauduttu mitoittamaan laitteen resoluutiolle sopivaksi. Audiovisuaalista kurimusta syventää ylipirteällä saluunapimputuksella kuuloaistia moukaroiva ääniraita, joka koostuu yhdestä loputtomalla toistolla pyörivästä, hiljalleen hulluuden porteille johdattavasta kappaleesta.
Ikävintä on kuitenkin se, että Ticket to Riden PlayLink-versio kadottaa alkuperäisen teoksen sielun eristämällä pelaajat omiin karsinoihinsa. Siinä missä iOS- ja Android-alustoille julkaistut versiot mahdollistavat yhteispelin yhdellä laitteella, PlayLink-versiossa kullakin pelaajalla on oltava oma mobiililaite pelivälineenä. Tällöin pelaaminen taantuu oman ruudun tiirailuksi ja lautapeleille ominainen sosiaalisuus näivettyy jo ensimetreillä. Yhdessä pelaamisen ilo jää yksinkertaisesti uupumaan yhtälöstä.
Kaivettakoon siis rautalankamallin raippa esiin ja sivaltakoon se seuraavasti: Ticket to Riden PlayLink-versio on ihan hanurista. Sanaakaan tästä arvostelusta ei tule nakata itse rautaisen loistavan lautapelin saati muille alustoille julkaistujen digiversioiden niskaan, sillä moni niistä on erinomainen versiointi emopelistä. Hutaisten ja rahastusmielessä julkipieraistu PlayLink-versio kannattaa suosiolla vetää käymälän reiästä alas ja jättää raiteille maatumaan.