Subnautica: Below Zero -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun 2021 numerossa 223. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
On aalloilla kylmää
Onko mahdollista rakastua paikkaan, jota ei ole olemassa? Kysymyksen synnytti alitajuntaani vuoden 2018 Subnautica, joka on paras pelaamani selviytymispeli ja yksi parhaista scifipeleistä koskaan. Sen meriplaneetta 4546B on julma paikka täynnä tappavia bakteereja ja nälkäisiä merihirviöitä, mutta vedenalaisissa näkymissä on sydäntä pakahduttavaa kauneutta. Jatko-osan ja laajennuslevyn välimaastossa oleva Below Zero on kuin paluumatka rakkaaseen lomakohteeseen. Näin ollen otan kylmästi sen asenteen, että ensimmäinen peli olisi syytä kokea jo yleissivistyksen nimissä ja keskityn ainoastaan siihen, miten Below Zero eroaa edeltäjästään.
Ykköspelin päähenkilö Ryley Robinson oli liki mykkä huoltomies, joka tipahti planeetalle haaksirikkoisena. Kehittäjä Unknown Worlds ottaa nyt tarinankerrontaan uuden ja suoraviivaisemman tyylin. Uusi sankari Robin Ayou on ksenobiologi, joka laskeutuu 4546B:n napa-alueelle etsimään kierolle Alterra-korporaatiolle työskennellyttä ja kuolleeksi väitettyä siskoaan ja tutkimaan samalla alueen elämänmuotoja. Robinilla on huomattavasti enemmän repliikkejä, ja tarinaa syötetään pelaajalle jopa tekoälyhahmojen kohtaamisten kautta ympäristöihin perustuvan narratiivin sijasta. Uusi tarina on pätevä mutta osin turhan kliseinen, ja on täysin makuasia, miellyttääkö se vanhaa tyyliä enemmän. Tarina kulkee enemmän raiteilla, vaikka pelaaja saa tutkia paikkoja edelleen vapaasti.
Napa-alue on pääpelin maailmaan verrattuna pinta- alaltaan pienempi. Sisältöä ja näkymiä kyllä riittää, mutta ne on vain tiivistetty pienemmälle alueelle. Kohtalainen siivu kartasta uhrataan kuitenkin pinnanylisen maailman tutkimiseen. Alterralla on tukikohtia napajäätiköllä, jonka kanjoneista voi löytää karvaisia lihansyöjiä ja tunneleita kovertavia megamatoja. Jäälle nouseminen tuo eittämättä vaihtelua, mutta kaikki parhaat osat nähdään edelleen pinnan alla. Vedenalaiset ympäristöt ovat täynnä ihmeitä, kuten valtavia lumpeita, joiden juurista roikkuu kokonaisia vuoria.
Oman tukikohdan ja evästankkaukseen tarkoitettujen pienasemien rakennus on edelleen ydinaluetta, ja tässä suhteessa nähdään selkeitä parannuksia. Uudet työkalut helpottavat raaka-aineiden etsimistä, ja tarjolla on nättejä lasikattoja ja isompia perusrakennelmia, jotka voi jakaa itse huoneiksi. Uusi hallintahuone antaa pelaajan valita seinien värin ja säästää sähköä sulkemalla virran käyttämättömistä huoneista.
Matkustuksen suhteen on vaikeampi sanoa, onko kehitys mennyt eteenpäin. Ykkösosan menopelit olivat superketterä Seamoth sekä valtava ja hidas Cyclops-sukellusvene. Molemmat näistä korvaa Seatruck, modulaarinen ja työläishenkinen vedenalainen. Moottorit sisältävään ohjaamoon voi liittää erilaisia osia, kuten varaston, fabrikaattorin ja nukkumatilan. Seatruck muuttuu liikkuvaksi tukikohdaksi, joka hidastuu lisäosien lisääntyessä, mutta se voi kuljettaa mukanaan myös Prawn Suit -mechapukua. Niinpä monesti ei ole mitään tarvetta palata kotiin. Merirekasta on kuitenkin vaikea innostua. On kuin pikavene ja taistelulaiva olisi korvattu perävaunullisella Skoda Octavialla. Kyllähän sillä köröttelee, mutta romantiikka on kaukana.
Below Zero tuntuukin vahvasti juuri laajennukselta eikä jatko-osalta, ja monet vanhat tutut bugit ovat edelleen läsnä. Toki se on jatkoa huippupelille, ja useimmat ykkösosan vahvuuksista, kuten upea taide ja innostava musiikki, ovat edelleen mukana. Subnautica-kaava naittaa täydellisesti tarinankerronnan selviytymiseen, joka ei tunnu työltä. Silti vaikuttaa, että nyt on korjattu asioita, joihin ei olisi ollut tarve kajota. Ei silti kannata empiä jäämerelle lähtöä liikaa, sillä mikään muu studio ei tee selviämispeleistä näin miellyttäviä ja kiehtovia.