Toisenlainen matopeli
Vuoden 2017 alkupuoliskosta on muodostunut hedelmällinen aika brittiläisten 3D-tasoloikkapelien ystäville. Genren vanhoja kulta-aikoja kaipaaville tarjolle on saapunut Yooka-Laylee, joka on käytännössä kuin unohdettu ja uudelleenbrändätty Banjo-Kazooie-peli. Hieman uudenlaisempaa kokemusta hinkuvat ovat vuorostaan voineet kääntyä Snake Passin puoleen. Se näyttää tutulta, mutta tuntuu samalla myös hyvin uniikilta.
Monilta tyyliratkaisuiltaan Snake Pass on kuin ehta Rare-loikinta lähes 20 vuoden takaa. Pelin hahmot ja ympäristöt pursuavat värikylläisyyttä ja sööttiä eloa samalla, kun taustalla raikaavat itse David Wisen sävellykset. Jopa pelin perusidea kuulostaa tutulta, sillä se heittää pelaajansa eteen viisitoista erilaista tasoa, joissa tarkoituksena olisi keräillä niihin kätkettyjä timantteja, kolikoita ja säihkyviä kuulia.
Varsinainen pelattavuus erottaa Snake Passin kuitenkin monista sen hengenheimolaisista. Peliä tähdittää käärme nimeltä Noodle, jolta puuttuu useita perinteisten tasoloikkasankareiden perusominaisuuksia. Maata pitkin luikerteleva matelija ei nimittäin omaa minkäänlaisia raajoja, mikä tekee esimerkiksi hyppimisestä ja juoksemisesta mahdotonta puuhaa. Noodlen tärkein työväline onkin tämän kehon notkeus ja pituus, minkä myötä tämän merkittävimmäksi taidoksi muodostuu hyvin epätavanomainen kiipeily.
Käytännössä Snake Pass onkin tasoloikkapeli ilman loikkimista. Pelissä piisaa kyllä useita genrelle ominaisia vaaroja aina piikeistä erilaisiin rotkoihin, mutta uudenlaisen päähenkilön myötä niitä lähestytään nyt uudenlaisella tavalla. Kentät on täytetty rakennelmilla, jotka on suunniteltu juuri Noodlen luikertelua ajatellen, ja siitä on saatu mielenkiintoista tekemällä käärmeen ohjaamisesta moniulotteista. Noodlea ei liikuteta vain eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle, vaan myös pystysuuntien ajattelu on jatkuvasti tärkeää. Hahmon pitkulaisuuden johdosta painovoimaan saa jatkuvasti kiinnittää uudella tavalla huomiota, sillä iso osa kiipeilystä perustuu Noodlen kietomiseen osaksi ympäristöä. Jos sen tekee liian löysästi tai huolimattomasti, käärmeen ote lipsuu ja kiipeilyn joutuu aloittamaan alusta.
Noodlen ohjausmalli ei ole mitenkään ongelmaton. Kolmiulotteisissa ympäristöissä liikkuminen samanaikaisesti sekä leveys- että pystysuunnassa ei ole aina erityisen tarkkaa puuhaa. Monissa tapauksissa kiipeilyyn tuovat oman hankaluutensa etäisyyksien hankala hahmottaminen ja kameran ajautuminen ympäristössä olevien objektien taakse. Sellaisenaan tämä ei muodostu kuitenkaan ongelmaksi, sillä rauhallinen ote kiipeilyyn auttaa usein selvittämään pelin yksittäiset esteet.
Suurin haaste Snake Passia pelatessa onkin oman rauhallisuutensa ylläpitäminen. Pelin kenttäsuunnittelussa ei ole aina onnistuttu huomioimaan Noodlen ohjaamisen epätarkkuutta, vaan se asettaa pelaajansa turhan usein tilanteisiin, joissa on suoriuduttava peräjälkeen monesta haastavasta esteestä. Muutamissa tapauksissa Snake Pass saattoikin minut lähes raivon partaalle, mitä ei ole tapahtunut usein. Varsin varhaisessa vaiheessa Noodlen seikkailua huomasinkin toivovani, että se olisi painottanut kentissään enemmän tutkiskelua kuin suoriutumisvetoisia esteratoja.
Snake Pass on heittämällä yksi alkuvuoden omalaatuisimpia pelejä. Pelaamisesta on helppo kiinnostua yksinomaan jo erikoisen pelattavuuden takia, minkä lisäksi se näyttää ja kuulostaa mahtavalta. Hyvistä lähtökohdistaan huolimatta peli ei osaa käyttää parhaita puoliaan tehokkaasti hyödyksi, mikä johtaa nyt helposti toistuviin turhautumisiin.