Signalis

Outo ja taiteellinen retropelottelu on rakastava kunnianosoitus selviämiskauhun klassikoille.

10.8.2023 14:48

Resident Hill Solid

Jos peliarvostelijoille olisi koulu, ensimmäisellä luennolla kuultaisiin järkkymätön kielto: ”Älä ikinä aloita tekstiä vertaamalla peliä johonkin toiseen peliin.” Kuten kaikki säännöt, sekin on rikottava silloin, kun peli on rakkauskirje ja monumentti hyvin tarkkaan määritellylle aikakaudelle, estetiikalle sekä aivan erityisille peleille. Signalis on kuin Resident Evil ja Silent Hill olisivat saaneet lapsen, joka on Metal Gear -cosplayta ja David Lynchiä rakastava animetyttö. Sainko jo huomionne, arvon herrasväki?

Jotain kirjoittamatonta sääntöä rikkoo varmasti sekin, että tahdon todella kovasti suosittaa Signalista, vaikka en yhdeksäntuntisen läpipeluun jälkeen osaa selittää teille, mistä peli oikeasti kertoo. Ilmeisimmällä tasolla se on tieteiskauhuseikkailu ja syvemmälle kaivautuen rakkaus- tai katumustarina. Avaruuden pimeydessä kiitää tiedustelusukkula Penrose-512. Sen kaksihenkisen miehistön insinööri on androidi Elster, jolla on pakottava tarve löytää nainen nimeltä Ariane. Sukkula laskeutuu lumimyrskyn piiskaamalle Leng-planeetalle, jolloin Elster ryömii kuiluun ja maan poveen. Siellä on kaivossiirtokunta Sierpinski-13 ja pöydällä odottaa Robert W. Chambersin kirja Keltainen kuningas. Juonesta ei kannata tässä vaiheessa sanoa muuta.

Pelityylinä on isometrinen malli muinaisaikojen selviytymiskauhusta, jossa tasapainotellaan taistelun, ammusten säästämisen, pulmien ja tallennuspisteiden järkevän käytön välillä. Sierpinski-asemalla on jotain pahasti vialla, ja sen työntekijät ja androidit laahustavat ympäriinsä mumisten ja kirkuen. Outo tauti kuorii ihmiset ihostaan ja nostattaa sykkiviä kasvaimia androidien lihaisampiin osiin. Ongelmat ratkeavat pistoolin, haulikon ja revolverin kaltaisilla perinnetyökaluilla. Pulmat edustavat esoteerista Resident Evil -koulukuntaa, jossa avaruusaseman ovi voi avautua kokoamalla yhteen kuusi mystistä kivilaattaa. Pelin maailma on samalla unenomainen ja silti ihmeen uskottava. Hideo Kojiman opeista on lainattu jopa metatasoa hyödyntäviä ratkaisuja.

Ensinnäkin on aivan upeaa, kuinka täysillä Signalis luottaa mahdollisimman perinteiseen selviämiskauhuun. Ammuksia on vähän ja tapetut viholliset saattavat ponnahtaa pystyyn milloin vain, jos niitä ei ole poltettu tuhkaksi äärimmäisen harvinaisilla termiittipanoksilla. Pelaaja laskee jokaisen luodin ja opettelee kirmaamaan vihollisten väleistä huoneesta toiseen. Taistelusta ei palkita muulla kuin hetken rauhalla.

Tavaranhallinta on viety jopa esikuvia pidemmälle, ja se hallitsee koko peliä. Elster voi kantaa enintään kuutta esinettä, minkä pitäisi herättää pelkoa ja kunnioitusta jopa veteraaneissa. Otetaanpa varastolaatikosta mukaan yksi pyssy, sen ammukset, taskulamppu ja parannusesine. Hupsista keikkaa, siinähän onkin jo neljä kuudesta esineestä. On hyvä varautua henkisesti siihen, että pulmia ratkaisevien avainesineiden kuljettelu ja hallinta muodostuu omaksi taiteenlajikseen, johon yhdistyy aiemmin mainittu väistelybaletti. Se ei varmasti sovi kaikille pelaajille ja voi tuhota täysin koko peli-ilon, joten ottakaa tämä vakavana varoituksena. Apuna on todella upea ja hyvin toimiva kartta, joka otetaan julmasti pois pelaajalta pelin keskivaiheen ajaksi.

Kun pelottelu on nyt saatu pois alta, voinkin aloittaa ylistyksen. Signalis on ensinnäkin äärettömän tyylitietoinen peli. Se näyttää kadonneelta PS1- tai Sega Saturn -seikkailulta, joka on manattu tähän maailmaan pimeästä rinnakkaisulottuudesta. Se tuo monin tavoin mieleen varhaiset Metal Gearit, joiden estetiikka tuntuu tämän perusteella sopivan täydellisesti tieteiskauhuun. Pikseligrafiikan tyylittely on viety niin pitkälle, että jäin pohtimaan pitkään sitä, onko Elsterillä lainkaan jalkateriä vai onko niiden piirtämättä jättämisessä kyse vain taiteellisesta näkemyksestä.

Signalis-nimi kertoo siitä, että Metal Gearin tavoin tärkeässä osassa on radio. Kun Elster saa asennettua itseensä vastaanottimen, pelaaja voi alkaa kuunnella eri taajuuksilla suhisevia kanavia, joista osa antaa vastauksia pulmiin. Toisilla aalloilla kuulee vain aavemaisia ääniä, jotka paasaavat saksaksi propagandaa ja numerosarjoja. Radiota käytetään taitavasti pahaenteisen tunnelman luomiseen ja ajottain sitä tarvitaan jopa vihollisten kukistamiseen. Radio on hieno lisä äänimaailmaan, joka on muutenkin erityisen vahva. Surumielisestä musiikista vastaavat 1000 Eyes ja Cicada Sirens ovat tehneet hienoa työtä, ja peli hyödyntää taitavasti myös klassisia kappaleita.

Propagandasta puheen olleen, minun täytynee palata pohtimaan, mistä Signalis oikeasti kertoo. Peli tarjoilee hitaasti tarinaa maailmasta, jossa uudenlainen kansakunta on valloittanut avaruuden ihmismielten siirtämiseen perustuvan teknologian avulla. Elsterin kaltaiset androidit eli replikat pohjaavat oikeiden ihmisten muistoihin. Orjatyötä tekevien robottinaisten psyykkeet ovat horjuvia rakennelmia, jotka uhkaavat romahtaa alkuperäiselämien traumoihin ja muistoihin. Eusan valtio taas näyttäytyy Itä-Saksaa tai Pohjois-Koreaa muistuttavana kylmänä diktatuurina, jossa kyttäys, tottelevaisuus ja sota määrittelevät niin ihmisten kuin koneiden elämää. Peli selittää kaikesta vain juuri sen verran, että pelaajan uteliaisuus kasvaa jokaisen tiedonmurusen myötä, ja lopulta kaikki on vain rekvisiittaa hyvin henkilökohtaisen ihmissuhdetarinan ympärillä.

Signalisin takana on vain kahden hengen saksalainen ministudio rose-engine, ja pelin ovat suunnitellet ja kirjoittaneet yhdessä Barbara Wittman ja Yuri Stern. Ehkä siksi Signalis tuntuu suodattamattomalta peliltä, jossa taiteelliseen vimmaan innostuneet tekijät ovat lähteneet täysin valloilleen. Otetaan esimerkiksi pelin kummallisin ratkaisu. Signalis näyttää muuten synkältä ja realistiselta pikselitaiteelta, jossa ruudulla vilkkuvat VHS-häiriöt, punaisena hohtavat mystiset varoitukset ja selittämättömät takaumakuvat. Samaan aikaan kaikki ihmis- ja androidihahmot ovat isosilmäisiä animetyttöjä. Ehkä sekin on kunnianosoitus PS1-aikakauden kulttipeleille, mutta naamat erottuvat muusta tyylistä häiritsevän vahvasti. Viimeistään loppumetreillä ne vain hyväksyy osaksi kokonaisuutta, jonka tekijöillä ei ole selkeästi ollut mitään tarvetta tehdä kompromisseja.

Vaikka tunnen vanhan selviytymiskauhun, minulla ei ole yleensä mitään pakottavaa nostalgista tarvetta palata sen pariin. Olen myös jo täysin väsynyt pikselitaiteella ratsastavaan retronostalgiaan. Tämä aikamatka oli siitä huolimatta niin vakuuttava, että tuntui kuin olisi pelannut jonkinlaista kadotettua klassikkoa. Uudelleenpeluuarvoakin on, sillä tarinaa oppii tulkitsemaan uudella tavalla ja pelissä on useita vaihtoehtoisia loppuja. Jatkuvasta vaikutteiden viljelystään huolimatta Signalis onkin enemmän kuin pelkkä muinaispelien pastissi. Se on poikkitaiteellinen ja itsevarma kauhuseikkailu, joka sekoittaa modernia perinteisiin aivan kuten haluaa. Siksi se jää alitajuntaan kummittelemaan vielä kauan lopputekstien jälkeen.

9/10
Kehittäjärose-engine
JulkaisijaHumble Games
PeligenretSeikkailu, Toiminta
Lisää luettavaa