Shantae and the Seven Sirens -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesän 2020 tuplanumerossa 213.
Henkevää menoa
Tukkaansa ruoskan lailla käyttävä Shantae tekee paluun konsoleille jo viidennen nimikkopelinsä muodossa. Shantae and the Seven Sirens julkaistiin kahdessa osassa yksinoikeutena Apple Arcade -palveluun jo viime vuoden puolella. Pelinkehittäjä WayForward on vihdoin vapaa julkaisemaan maskottinsa uusimman tasoloikan kokonaisuudessaan konsoleille ja pc:lle.
Tällä kertaa puolihengetär Shantae ajautuu uusimpaan seikkailuunsa, kun lomamatka saa dramaattisen käänteen. Trooppiselle Paradise Islandille tanssiesityksen tähdeksi kutsuttu sankaritar joutuu pelastamaan henkisisarensa saarta riivaavien seireenien kynsistä. Seuraa uusien kykyjen omaksumista, luolastojen koluamista ja pomovastusten kurittamista.
Vihollisia kukistetaan ensin ruoskamaista tukkaa heiluttaen, minkä jälkeen tasaisesti kertyvät hyökkäys- ja puolustustaiat tulevat mukaan kuvioihin. Ilkimyksiä voi käristää tulipalloilla ja ohjuksilla, ja iskuilta voi suojautua vaikkapa sitkeän kuplan sisälle. Taikoihin ja varusteisiin tarvittavat timantit saadaan kuolleilta vihollisilta ja ympäristöön ripoteltuja astioita rikkomalla.
Shantaen voimiin kuuluvat edelleen muiden taikaolentojen kykyjen omaksuminen, jota käytetään uusille alueille etenemisessä ja aiemmin ulottumattomissa olevien huoneiden tutkimisessa. Hahmolle tunnusomaiseen tanssimiseen liittyvät muodonmuutokset voivat sähköistää elottomia koneita tai herättää ympäröivän luonnon avustamaan etenemistä.
Erikoiskykyjen käyttämisen ohella suurinta hupia on persoonallisten pomovastusten kohtaaminen, joskin yksikään niistä ei pystynyt haastamaan toivotulla tavalla. Ratkaisut koitosten läpäisyyn ovat niin ilmiselviä, että ihan harmittaa. Pomot ovat sen verran persoonallisia ilmestyksiä, että niiden voittamisen pitäisi tuntua edes pienenä egon kutitteluna, mutta sitä ei niiltä saanut edes yön pimeimpinä tunteina.
Pelimaailmaa pääsee tutkimaan lisäksi poraavan ravun, seinään liimautuvan liskon ja heikkoja rakenteita murskaavan kilpikonnan muodossa. Tutkiminen ja liikkuminen ovat Shantaen uusimman seikkailun vahvuuksia, joskin kunnollisten pulmien tai kimurantimpien aarrejahtien puuttuminen latistaa tunnelmaa. Suurin osa kerättävästä on muutaman erikoiskyvyn jälkeen taskussa, kunhan jaksaa odottaa pelin loppupuolelle saakka.
Seikkailun kymmenen tunnin kestoa on suurustettu useilla juoksupoikamaisilla tehtävillä. Eri sivuhahmot mainitsevat tarvitsemansa esineen tai muun palveluksen, jolloin pelaajan pitäisi muistaa tarkalleen, mitä piti tehdä ja missä. Onneksi laajalla alueella pääsee teleporttaamaan muutaman kiinteän sijainnin välillä, mikä hiukan vähentää turhaa samoilua.
Älylaitetaustastaan huolimatta Shantae and the Seven Sirensin pelituntuma on peliohjaimella erinomainen. Hahmo tottelee käskyjä napakasti, ja hieman haastavammatkin loikkasarjat taittuvat tyydyttävään tapaan. Pelin yleistä vaikeustasoa voidaan pitää jopa liian helppona, mutta löysin silti haastetta pelin vanhakantaisesta tallennusjärjestelmästä, joka pohjautuu sinne tänne ripoteltuihin tallennuspisteisiin. Manuaalinen tallennus tulee suorittaa ennen pelin sammuttamista, minkä opin itse kantapään kautta.
Helpon ensimmäisen läpipeluun jälkeen peli tarjoaa mahdollisuuden seikkailun läpäisyyn tehokkaammilla taikavoimilla ja heiveröisemmällä puolustuksella, mikä lisää jonkin verran uudelleenpeluuarvoa. Alusta asti valittava korkeampi haastetaso tekisi kuitekin Shantaen uusimmasta seikkailusta aidosti paremman kokemuksen.
Shantae and the Seven Sirensista jää valitettavasti käteen lähinnä hykertelyä kirvoittaneet ja erittäin laadukkaat välianimaatiot sekä erinomainen musiikki, joka vie takaisin trooppisiin tunnelmiin jälkikäteenkin kuunneltuna.