Rogue Legacy 2 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 234. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Perintö pieksee kuoleman
Maailmassa on tapahtunut paljon sen jälkeen, kun ensimmäinen Rogue Legacy julkaistiin. Termi roguelike oli jo varsin yleisessä käytössä noihin aikoihin, mutta kanadalaisen Cellar Door Gamesin luomuksen myötä nykyisin kovin trendikäs roguelite-alaji alkoi löytää tietään pelaajien tietoisuuteen. Tavallaan se loi siis pohjaa Hadeksen ja Dead Cellsin kaltaisille menestystarinoille olemalla oikein mainio, vaikkakin lopulta kovin simppeli satunnaiskenttiin ja kevyeen hahmonkehitykseen nojannut 2D-toimintaloikka.
Lähes kymmenen vuotta viisaampana Cellar Door Gamesin väki on palannut vanhan hittinsä pariin ja selvästi uusi palo rinnassaan. Rogue Legacy 2 huokuu tuttua henkeä, mutta se on käytännössä kaikilla osa-alueillaan selkeä hyppäys eteenpäin.
Nimensä mukaisesti myös Rogue Legacy 2 on peli perinnöistä. Pelaaja ohjaa kerralla aina yhtä uniikkia sankaria, jonka kuollessa ohjaksiin saadaan tämän jälkeläinen, joka hyötyy edesmenneiden sukulaistensa saavutuksista. Näitä ovat esimerkiksi löydetyt varusteet ja läpäistyt pomotaistot, mutta keskeisin suvussa pysyvä asia on seikkaillessa haalittavilla kolikoilla vähitellen rakentuva sukukartano. Se toimii käytännössä pelin kykypuuna, jossa uusien huoneiden pystyttäminen ja kunnostaminen voimistaa hahmoja ja avaa näiden käyttöön uusia etuja.
Tämä kaikki on tuttua edellisestä pelistä, mutta nyt kaikki on aiempaa selvästi monipuolisempaa. Välittömimmin tämä näkyy pelin hahmoluokissa, jotka näyttävät ja tuntuvat nyt merkittävästi erilaisemmilta toisiinsa nähden tukien useita hauskoja pelityylejä. Taustalla jyllää uusia järjestelmiä, kuten hahmon elinvoiman riskeeraamiseen sidottu reliikkien kerääminen ja hahmonkehitystä lisähaasteiden kautta syventävä sielukauppa. Ne rohkaisevat kiinnittämään huomiota muuhunkin kuin vihollisten suoraviivaiseen kurittamiseen.
Kenttäsuunnittelu on sekin muuttunut monipuolisempaan suuntaan. Seikkailu sijoittuu edelleen alati muotoaan muuttavaan linnaan ja sen lähialueisiin, jotka kaikki olisi tarkoitus vapauttaa pomovastuksista. Kukin alue on nyt kuitenkin selvästi oma uniikki haasteensa, kiitos niille ominaisten vaarojen ja haasteiden, jotka liittyvät usein alueilla avattaviin uusiin erikoistaitoihin. Se auttaa tekemään edistymisestä merkittävämmän tuntuista ja onnistuu pitämään vaihtelullaan pelaajan paremmin otteessaan.
Aivan genren kirkkaimpaan kärkeen Rogue Legacy 2 ei silti nouse. Varsinkin Hadeksen jälkeen samojen kenttien jatkuvan uudelleennuohoamisen ympärillä pyörivä rakenne ei ole aina järin jännittävää, sillä pelikentät eivät missään vaiheessa yllätä pelaajaansa. Myös tarinankerronta painottuu lähinnä muutamiin ympäristöistä löytyviin päiväkirjoihin.
Rogue Legacy 2:ta ei sovi silti vähätelläkään. Haastavista hetkistään huolimatta sitä on helppo lähestyä, sillä monista järjestelmistä huolimatta pohjalla on edelleen mukavan selkeää ja responsiivista 2D-toimintaa, joka auttaa sopeutumaan vähitellen muihin osa-alueisiin. Peli pyrkii palkitsemaan aktiivisuudesta lähes jokaisella pelikerralla, sillä päin honkiakin menneistä yrityksistä taskuun jää yleensä edes sen verran rahaa, että sukukartanoon voi hankkia pelihahmojen näppäryyttä ehostavat uudet verhot.