Monelle videopeliharrastajalle ei varmasti ole selvää, miksi nyt kohistaan King Kongista. Sormusten herrat ohjannut Peter Jackson työstää uusintaversiota vanhasta apinaelokuvasta, ja aiheesta väsätään 3d-räiskintä parahiksi joulumarkkinoille. Kuka tahansa elokuvapelejä kokeillut pelännee tässä vaiheessa nuhjuista tusinatuotetta, jota kukaan ei edes halua muistella kuukauden kuluttua. Yllätys yllätys, King Kong lähettää meidät epäilijät nurkkaan häpeämään. Jättiläisgorilla Kong on varmasti lähes kaikille tuttu. Juliste jossa superapina taistelee lentokoneita vastaan Empire State Buildingin huipulla on populaarikulttuurin tunnetuimpia hirviökuvauksia. Vuonna 1933 kuvattu mustavalkoinen elokuva ei varmasti vetoa kaikkiin nykykatsojiin, joten Jacksonin uusintaversiolle ja pelille on tilausta. Uuden elokuvan ja pelin asetelmia ei ole tuotu nykypäivään, vaan jälleen seikkaillaan 1930-luvulla. Kongin yksinkertaisessa tarinassa on hyvän toimintapelin ainekset. Kunnianhimoinen elokuvaohjaaja Carl Denham (Jack Black) haluaa kuvata uuden elokuvansa sivistyksen tuolla puolen eli pahamaineisella Kallosaarella. Terve järki kertoisi, että moiseen paikkaan ei kannata tunkea, mutta Denham saa houkuteltua mukaansa käsikirjoittaja Jack Driscollin (Adrian Brody) sekä näyttelijätär Ann Darrow’n (Naomi Watts). Kallosaarella kaikki on elämää suurempaa, joten kuvaukset keskeytyvät dinosaurusten, jättihyönteisten ja alkuasukkaiden hyökkäyksiin. Villimiehet aikovat uhrata Annin saaren hurjimmalle hirviölle, eli gorilla Kongille. Pelaaja saa tarinassa sankarillisen Jackin roolin, ja se ei ole helppo osa. Ensiminuuteilla kaikki on vielä turvallisen tuttua 3d-ammuskelujen veteraaneille. Jack saa kouraansa Luger-pistoolin, ja pimeästä luolasta alkaa vyöryä tappajarapuja.
Mikä puuttuu ruudulta?
Sitten pelaaja tajuaa, että jotakin puuttuu. Ruudulla ei näy terveysmittaria tai ammuslukemaa. Edes tähtäintä ei ole. Kun järkytyksestä toipuu, homma alkaa sujua. Tähtäintä ei tarvitse, sillä ampuminen on luonnollisen helppoa. Terveyspalkkia ei tarvitse, sillä haavoittumisen huomaa ruudun pimentymisestä ja tuskahuudoista. Ammuslukemaa ei tarvitse, sillä Jack kertoo ääneen milloin on aika vaihtaa lipasta ja paljonko luoteja on jäljellä. Mittarit ja numerot saa toki näkymään, mutta minua ne vain häiritsivät. Kun ruudulla näkyy pelkästään olennainen, toimintaan on helpompi samaistua. Seuraava järkytys iskee, kun huomaa että Jack ei voi taistella kuten normaalit räiskintäsankarit. Ammuksia on niukalti, ja hirviöitä riittää. Monesti puoliaan saa pitää vain terävällä kepillä. Hiiviskely ja nokkeluus onneksi auttavat. Hirviöt voi usuttaa toistensa kimppuun, ja niiden ruokahalun voi tyydyttää hetkeksi raadoilla tai pikkueläimillä. Isompia vihollisia vastaan ei kannata edes yrittää taistella.
Ravintoketjun väärä pää
Tyrannosauruksiin eivät piskuiset pyssyt tehoa, joten karkuun juokseminen ja ahtaissa koloissa piileskely tulevat tutuiksi pelin aikana. Syntyy todella sellainen tunne, että Jack ja mukana seuraavat toverit ovat Kallosaaren ravintoketjun väärässä päässä. Kun pelaaja tuntee olonsa tarpeeksi jahdatuksi, peli kääntyy päälaelleen. Yhtäkkiä saa ohjata viidakon kuningasta, Kongia. Kahdeksanmetrinen gorilla paiskoo pikkusauruksia kuin leluja ja järjestää tyrannosaurusten leukaperät uuteen uskoon. Kosto tuntuu suloiselta. Puhtaasti pelattavuuden kannalta King Kong on riisuttu ja sujuva. Kun pelaajan täytyy tehdä jotain uutta, peli opettaa asian selkeästi. Jackin osuuksissa on yksinkertaista ongelmanratkontaa, mutta älypelistä ei voi puhua. Avainvipujen ja saurussyöttien etsintä sekä piikkiheinikon polttaminen toistuvat usein. Viimeksi mainittu jopa liian usein, sillä tuntuu että pelissä poltellaan hehtaareittain ruohoa. Kongin kentät ovat jopa Jackin osuuksia yksinkertaisempia. Pelaaja leiskauttelee ennalta määrättyä reittiä ympäri viidakkoa ja murskaa vastaantulevat otukset. Koska Kong on viidakon kovin gorilla, ei kallionseinämiltä tai oksilta voi edes pudota. Mukana on lisäksi Ico-pelin mieleen tuovia pulmia, joissa autetaan ja suojellaan Kongin mukana kulkevaa Ann-neitoa. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan haittaa peliä – päinvastoin. Pelaaja voi keskittyä tarinan etenemiseen ja seikkailuun, eikä tavararuutujen tai ensiapupakkausten kanssa leikkimiseen. King Kong on spektaakkeli, jossa pelaajan silmien eteen avautuu jatkuvasti jännittäviä ja näyttäviä kohtauksia.
Täynnä hyviä hetkiä
Pelissä on enemmän mieleenpainuvia hetkiä kuin seitsemässä tavallisessa räiskinnässä: Kong ilmestyy ensi kerran viidakosta, pelaaja joutuu keskelle brontosauruslauman marssia, pelaaja laskee pitkin koskea lautalla, jonka perässä rynnii jättimäisiä hirviöitä. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Tällainen näyttävyys vaatii hienoa grafiikkaa ja toimivaa tekoälyä. Testasimme X05-tapahtumassa King Kongin seuraavan sukupolven versiota Xbox 360 -konsolilla, ja peli oli erittäin vakuuttava. Kuinka iäkäs PlayStation 2 selviää moisesta? Yllättävän hyvin. Peli ei pyöri joka hetki aivan sujuvasti, mutta valitukseen ei ole syytä. King Kong on PS2:n näyttävimpiä pelejä. Peli on tehty yhteistyössä elokuvantekijöiden kanssa, ja sen huomaa. Kallosaaren taiteellinen ilme on yhtenäinen ja otukset näyttäviä – taitavat olla videopelien hienoimpia dinosauruksia. Ilmeikäs Kong itse liikkuu sulavasti ja todellisen oloisesti. Tunnelmaa luo myös se, että Jack ei vaella yksin. Apuna on muita elokuvan hahmoja, kuten kova merimies Hayes ja sekopäinen Denham. Pelaaja saa suojella kavereita hyökkäyksiltä, mutta onneksi ystävät eivät ole aivan turhia statisteja. Toverin pyssy saattaa pelastaa pelaajan pahasta tilanteesta. Hahmojen ääninäyttelystä vastaavat elokuvan tähdet.
Mittakin riittää
Elokuvamaisen suoraviivaisesti etenevien pelien ongelmana on aina uudelleenpelattavuus. King Kong on jaettu 41:een vaihtelevan pituiseen kohtaukseen, ja koko peli kestää noin 8-10 tuntia. Kun tarina on nähty, ei aivan heti tee mieli yrittää uudestaan. Läpäistyihin kenttiin voi kuitenkin palata myöhemmin, ja ne voi yrittää ratkoa aiempaa taitavammin. Hyvillä suorituksilla voi avata levyltä löytyviä lisämateriaaleja. Bonustavara on keskitasoa parempaa, ja tarjolla on esimerkiksi haastatteluja, elokuvan taidetta esitteleviä näyttelyitä sekä mahdollisuus vaihtaa pelin grafiikka vanhan elokuvan seepiasävyihin. Jos King Kongilta odottaa monimutkaista seikkailua tai hienostunutta ammuskelua, pettymys on varma. Se on yksipuolinen pulp-ajan seikkailu, joka toimii samasta syystä kuin alkuperäinen Kong-elokuva. Siinä on sympaattinen jättiapina ja raivokkaita dinosauruksia, jotka on toteutettu oman aikakautensa näyttävimmällä tekniikalla. Se riittää minulle.
Kongin takana on Ancel
King Kong -pelin laatu ei ole aivan sattumaa. Peter Jackson on itsekin pelaaja, joten hän halusi alusta asti elokuvansa tueksi laatupelin. Jackson valitsi King Kongin pääsuunnittelijaksi ranskalaisen Michel Ancelin, koska piti tämän Beyond Good & Evil -toimintaseikkailusta. Kaksi vuotta sitten ilmestynyttä Beyond Good & Eviliä on kutsuttu parhaaksi peliksi jota kukaan ei ole pelannut, sillä se ei menestynyt kaupallisesti kriitikoiden ylistyksestä huolimatta. Epäonnistumisen syyksi epäiltiin huonoa mainontaa ja ilmestymisaikaa sekä pelin monimutkaisuutta. Ancel suunnitteli aiemmin myös Rayman-tasohyppelypelin.
Mahtigorilla elokuvissa
Alkuperäisellä King Kongilla on oma tärkeä paikkansa elokuvan historiassa. Sen menestys aloitti erikoistehosteisiin pohjautuvien spektaakkelien ja hirviöelokuvien ajan. Ilman King Kongia ei olisi Alienia tai Tappajahaita. Syytä Kongin suosiolle on jälkeenpäin pohdittu hartaasti. Näyttelijänsuoritukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole kummoisia, eikä dialogissakaan ole hurraamista. Menestyksen syy onkin itse apinassa. Elokuvan yli 70 vuotta vanhoissa stop motion -tehosteissa on tänäkin päivänä jotain alkukantaisen elävää, ja aikanaan ne olivat kuin toiselta planeetalta. Kong on lisäksi hirviö, josta on helppo pitää. Karvajätti on vanhanaikaisen miehisyyden ilmentymä, joka tahtoo suojella lemmittyään, vaikka ei saisi vastarakkautta. Gorillan kidnappaamaa Ann Darrow’ta esittänyt Fay Wray ponnahti elokuvasta kuuluisuuteen mieleenpainuvan kirkumisensa takia. Wray huusi elokuvan läpi kuin palosireeni, ja häntä pidetään ensimmäisenä ”scream queen”-tähtenä. Elokuvan menestys poiki tietysti jatko-osia. Niistä vuoden 1976 uusintaversio on kelvollista katseltavaa, mutta hauskinta Kongia näkee japanilaisissa hirviöelokuvissa. Niissä Kong kohtaa pahan robottigorillan ja kasvaa kymmenen kertaa isommaksi pieksääkseen Godzillan.
Vaihtoehtoinen loppu
Varoitus, nyt seuraa juonipaljastus. Peliin avattavista bonusmateriaaleista paras on vaihtoehtoinen loppu. Kongin tarina loppuu perinteisesti tappavaan pudotukseen Empire State Buildingin huipulta. Kätketyssä kentässä kohtaloa voi kuitenkin muuttaa. Sankari-Jack lentää apuun ja pudottaa armeijan lentokoneet. Kong pääsee takaisin Kallosaarelle pakoon ihmisten ahneutta. Pyhäinhäväistykseltä haiskahtava loppu on hauska palkinto Kong-faneille, jotka onnistuvat keräämään maksimimäärän bonuspisteitä.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:9]
Juuri kun olin vakuuttunut uuden sukupolven tärkeydestä, King Kong pisti minut toisiin ajatuksiin. Todennäköisesti elokuvapelin ulkoasun salaisuus on yhteistyössä elokuvan tekijöiden kanssa: kun taiteellista näkemystä löytyy koko Peter Jacksonin väen verran, ei pelissäkään voida mennä pieleen. Ei pelinteko ole tekniikasta kiinni vaan taidosta. Muutenkin pelisuunnittelussa vaikutuksen tekee – suokaa minun sanoa – nintendomaisuus. Kaikki on tehty yksinkertaisimman kautta ja tarpeeton on karsittu pois. Veikkaan että tässä on lisenssipeli, jolla olisi mahdollisuus tehdä pelaaminen tutuksi todella suurelle yleisölle ja näyttää, kuinka hieno harrastus videopelit todella ovat. Toivotaan että massayleisö löytää vihdoinkin Michel Ancelin.