Pathfinder: Kingmaker – Definitive Edition -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun 2020 numerossa 215. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Kankeaa konsoliropellusta
Pari vuotta sitten julkaistu Pathfinder: Kingmaker on yksi vuosikymmenen parhaista tietokoneroolipeleistä samassa sarjassa Divinity: Original Sin II:n kanssa. Sitä on julkaisun jälkeen tietenkin korjailtu ja hiottu entistäkin paremmaksi, ja nyt pelistä on julkaistu myös konsoleille oma versio Definitive Edition -nimellä. Se sisältää pelin viimeisimmän version lisäksi myös kaiken sen lisäsisällön, kuten Varnhold’s Lot -lisäkampanjan ja Wildcards-lisähahmopaketin.
Normaalisti ottaisin uutisen tietokoneroolipelin kääntymisestä konsoleille vastaan kauhunsekaisin tuntein, mutta Original Sin II näytti, kuinka se tehdään oikein. Joten miksi samoin ei kävisi myös tällä kertaa?
No eipä käynyt. Pathfinder: Kingmaker voi olla täyden kympin roolipeli, mutta konsoliohjaimella sen pelaaminen on kuin hakkaisi nauloja betoniseinään kypsällä banaanilla. Käyttöliittymä on tämän kaltaisissa peleissä kaikki kaikessa, mutta konsoliversiossa se ei vain toimi, ellei pelaaja omaa lähes yliluonnollista kärsivällisyyttä. Siinä missä Divinity: Original Sin II onnistui pitämään pelattavuuden peliohjaimella tarpeeksi jouhevana, Pathfinder: Kingmaker epäonnistuu tässä täydellisesti.
Kankea käyttöliittymä on luonnollisesti myrkkyä pelissä, joka pohjautuu Dungeon & Dragons -pöytäroolipelin sääntöihin. Käytössä on lukuisia hahmoluokkakohtaisia erikoiskykyjä, taitoja, kykyjä ja loitsuja, ja niitä kaikkia pitäisi kyetä käyttämään sekä hyödyntämään taisteluissa nopeasti ja helposti. Perustaltaan pelin taistelut ovat tosiaikaisia, mutta tilanteen voi pysäyttää milloin tahansa antaakseen lisäkäskyjä tai uusia ohjeita pelihahmoille. Hitaan käyttöliittymän ansiosta näin ei vain jaksa pidemmän päälle tehdä. Juuri mikään liikkumista tai ruudulla näkyvän asian aktivoimista lukuun ottamatta ei onnistu helposti vaan yleensä useamman valikkoruudun kautta. Esimerkiksi yhden hahmon varusteruudusta toisen hahmon vastaavaan vaihtaminen vaatii yhden välivalikon kautta kulkemisen. Myös hahmojen pikakäyttöpalkkia on tuskallista käyttää ilman hiiriohjainta.
Tekoälyn voi toki laittaa ohjastamaan muita hahmoja, mutta jos sille antaa vapauden käyttää loitsuja ja erikoiskykyä, lopputulos on harvoin halutun kaltainen. Ilman niiden käyttöä ei pitkälle pötkitä muun muassa siksi, että loitsuja pitäisi käyttää hallitusti ja säästellen, eikä tekoäly tätä ymmärrä. Niinpä kaikki pitäisi hoitaa itse, etenkin vaarallisimmissa taisteluissa, joita ei voiteta pelkällä hakkaa päälle -taktiikalla ja jotka vaativat usein kaikenlaisia valmisteluita, kuten esineiden ja loitsujen käyttöä ennen niiden alkua.
Mukana on onneksi myös vuoropohjainen pelitila, johon voi vaihtaa lennosta niin halutessaan. Vuoropohjaisessa tilassa hahmojen hallinta toimii huomattavasti paremmin myös konsoliohjaimella, mutta sen varjopuolena on tietenkin taisteluiden merkittävä hidastuminen. Kun pelillä on muutenkin mittaa kevyesti päälle sata tuntia, sitä ei välttämättä kiinnosta tuplata vain vuoropohjaisen pelitilan vuoksi.
Nostan joka tapauksessa hattua siitä, että Pathfinder: Kingmaker on tuotu myös konsolipelaajien saataville. Kyseessä on eeppinen fantasiatarina, joka kasvaa yksinkertaista perusseikkailuista oman kuningaskunnan perustamiseen. Tarinan aikana pelaaja kohtaa monenlaisia kiinnostavia hahmoja ja tilanteita, joutuu huolehtimaan valtakuntansa hallitsemisesta sekä selvittämään kaikenlaisia salaisuuksia ja mysteereitä. Kaiken tämän voi edelleen kokea konsolillakin, kunhan vain kestää kankean ja hitaan käyttöliittymän. Konsoliversion ongelmat eivät myöskään jää vain käyttöliittymän tasolle, sillä ainakin PS4-versiossa latausruutuja sai tuijotella pitkään ja useasti. Kaikesta huolimatta pelin voi sanoa olevan tämän tuskailun arvoinen, mutta jos vain mitenkään mahdollista, kannattaa valita mieluummin pc-versio.