Aikakoneen kyydissä toiseen ulottuvuuteen
Alkuperäinen Outcast julkaistiin vuonna 1999, jolloin idea valtavasta avoimen maailman seikkailupelistä oli vielä niin uusi, että vähän vaisummallakin tuotoksella pääsi legendan arvonimeen kiinni. Toisin on nyt, kun valtavan laadukkaita avoimen maailman pelejä tunkee sisään ovista ja ikkunoista, vähemmän laadukkaista puhumattakaan.
Uusintaversio Outcast: Second Contact kertoo tarinan Cutter Sladesta, entisestä erikoisjoukkojen kovanaamasta, jonka tehtävänä on saattaa kolme tiedemiestä äskettäin löytyneeseen rinnakkaisulottuvuuteen. Jotain menee tietenkin pieleen, ja koko porukka hajoaa pitkin sisällissodan runtelemaa planeettaa. Slade haluaisi vain etsiä kavereitaan ja palata kotiin, mutta minkäs teet: mies on tarujen luvattu messiashahmo, joten pakko se on pelastaa ystävälliset ja sorretut alkuasukkaat.
Pelin avoin maailma oli varmasti vuonna 1999 todella vaikuttava, sillä se on edelleen suuri ja täynnä vaihtelevia maisemia. Modernisoitu grafiikka onnistuu jopa ihan kohtalaisesti tekemään kunniaa maailmalle, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa sen sisällöstä, sillä sitä ei ole uudistettu. Outcast on kotoisin ajalta, jolloin kohteen saatteleminen kartan halki oli mullistava käsite ja pistoolin ammuslaatikko talon katolla huisi palkinto tutkimusmatkailusta. Samaa on luvassa myös nyt.
Vaikka pelin sisältö on tylsää ja maailma tyhjä, paketin heikoin osa-alue on silti pelattavuus. Outcastin taustalla pyörii jonkinlainen hämärä Unityn ja pelin alkuperäisen lähdekoodin risteytys, eikä ratkaisu ole pelille eduksi. Se pyörii todella huonosti, mikä tietenkin saa pelin näyttämään karummalta mutta myös vaikuttaa pelattavuuteen. Yhdistettynä ilmavaan ja kankeaan ohjaukseen tuloksena on peli, jossa aivan perusasiatkin tökkivät vastaan.
”Mikään osa-alue ei toimi hyvin, eivätkä useimmat yllä lähellekään vuoden 2018 perusvaatimuksia.”
Taistelu on vielä heikompaa. Kiitos tökkivän ruudunpäivitysnopeuden, hitaan ohjauksen ja raketin vauhdilla edestakaisin nykivien vihollisten, käsipelillä osuminen on aivan mahdotonta. Niinpä pitää luottaa automaattitähtäykseen, joka silloin tällöin lukittuu edessä liikkuviin vihollisiin mutta aivan yhtä todennäköisesti myös naapurin tontilla olevaan rikottavaan maljakkoon.
Eipä silti, että vihollisista olisi kamalasti vastusta. Ne ammuskelevat kävelyvauhdilla liikkuvia ammuksia, jotka tuskin osuvat pelaajaan, jos välimatkaa on yli pari metriä. Niinpä taistelu – jota on paljon – on todella tympeää ja innotonta puuhaa.
Outcast: Second Contact on peli, josta on helppo uskoa, että se oli vallankumouksellinen kulttihitti 19 vuotta sitten. Paperilla siinä on vaikka mitä: aseiden kustomointia, ammusten rakentelua, sivutehtäviä ja monipuolisia työkaluja haasteiden lähestymiseen eri tavoilla. Valitettavasti mikään osa-alue ei toimi hyvin, eivätkä useimmat yllä lähellekään vuoden 2018 perusvaatimuksia.
Tuloksena on peli, joka voi ehkä ruokkia alkuperäistä rakastaneiden nostalgiannälkää, mutta joka jätti ainakin minut totaalisen kylmäksi. Uniikeista outouksista pitävät voivat yhä saada siitä jotain irti, mutta suurin osa voi huoletta kiertää sen kaukaa. Outcast on parempi jättää vuoteen 1999 Scooterin ja muiden ysärikamaluuksien kaveriksi.