Muun muassa Tropico-sarjan kaksi tuoreinta osaa tehtaillut Haemimont Games on vaihtanut kauhtuneen sotisovan ja kultasankaiset Ray-Banit huopahattuun ja konepistooliin. Samalla miljöö on vaihtunut palmupuiden havinasta 20-luvun Yhdysvaltojen vilinään.
Omerta on kolmeen kerrokseen annosteltu mafiakuorrutteinen naksukakku, joka levittäytyy pelaajan silmien eteen taiteellisin vapauksin tyylitellyn Atlantic Cityn muodossa. Mainitut kolme kerrosta ovat simppeli kaupankäynti, käynnissä olevan tehtävän määrittämän kaupunkilohkon hallinnointi sekä taktiset taisteluosuudet. Lajiuskollinen tarina istuttaa pelaajan Sisilian-tuliaisena tähtilipun alle seilanneen pikkurosmon nahkoihin ja lyö eteen yksinkertaisen tehtävän: nettoa rahaa, haali valtaa, hurmaa typykät.
No, okei, typykät jätetään tällä kertaa laskuista.
Peli etenee pääasiallisesti pikkunätissä kaupunkinäkymässä, jota kansoittavat erinäiset kiintopisteet kanikonttoreista salakapakoihin. Panokset kovenevat hiljalleen, kun pikkujuottolat vaihtuvat yökerhoihin ja räkäiset nyrkkeilyhallit ison rahan kasinoihin. Kiinteistöpallottelu muodostaa Omertan strategisen selkärangan ja avaa pelaajalle polveilevan kirjon mahdollisuuksia tienata ja tiukentaa otettaan kaupungin alamaailmasta. Rikollisimperiumin kasvaessa pikseli-Corleone kätyreineen nettoaa ominaisuuspisteitä ja erikoiskykyjä, jotka vaikuttavat sekä gangsterien automaattisesti hoitamien tehtävien suoritusnopeuteen että kykyihin taistelutantereella.
Taistelusta puheen ollen fedora-poikakerhon laajentaminen katujengistä imperiumiksi ei keskity vain trokaamiseen ja puotipuksujen pelotteluun – toisinaan kädet on liattava. Kilpailevilta mafiaveljiltä otetaan luulot pois XCOMin, Jagged Alliancen ja kumppanien tyylisen taktisen luotihipan muodossa, jonka keskiö on lajityypin ystäville tuttu: liike- ja kykypisteet summataan mahdollisimman tappavaksi yhtälöksi. Viholliset niistetään lyhyissä, vuoropohjaisuudesta huolimatta intensiivisissä koitoksissa.
Omertan merkittävin valttikortti on kiehtova viitekehys, mutta teknisesti peli on ristiriitainen väliinputoaja lajityyppinsä riveissä. Se on samalla sekä kiitettävän tasavahva että hitusen kunnianhimoton julkaisu, sillä vaikka tarina luo suuren mittakaavan raamit, Omerta tuntuu lähtökohtaisesti sarjalta irrallisia haastetehtäviä. Peli pyrkii korvaamaan kokonaisuuden syvyyden ominaisuuksien määrällä, mutta etäältä monimutkaisen järjestelmän kiemurat sisäistää lopulta liiankin nopeasti. Oiva välipala, mutta jättää vatsan murisemaan