No More Heroes III -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 226. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Vuosikymmenen käytännön pila

Kulttikehittäjä Goichi ”Suda51” Sudan meriittilistalle on kertynyt monenmoisia toimintapelejä, joita on vuosien varrella kuvailtu jotakuinkin kaikilla mahdollisilla adjektiiveilla tyylikkään ja överin välimaastosta. Alkujaan Wiillä käyntiin pyörähtänyt No More Heroes -sarja on harhaillut kuuluisan kultaisen keskitien hujakoilla tyydyttävien sädekatanataisteluiden ja nokkelan metakommentaarin ansiosta, mutta nyt on toinen ääni kellossa. 11 vuotta sulatusuunissa muhineessa No More Heroes III:ssa on selkeästi tiedostettu, ettei salamurhaajanörttiguru Travis Touchdownin ystäviä enää yllätetä noin vain, joten älyvapaudessa mennään kertaheitolla yli laidan ainakin alkuasetelman osalta. Koska Travis on todettu jo useampaan otteeseen planeetan kovimmaksi sälliksi, uusia haastajia ei löydy enää kuin Dragon Ball Z -tason muukalaiskonnista.

Maan on ottanut silmätikukseen elämäänsä jännitystä kaipaava galaktinen valloittajaprinssi Fu, joka käynnistää varsin tutun salamurhaajaliiton valtuuksilla turnauksen koko planeetan kohtalosta. Täten Fun supervoimaisista avaruusolennoista koostuvaa hännystelijälaumaa listitään pomomittelöissä, joiden osallistumismaksuihin haalitaan kahisevaa pienemmistä yhteenotoista ja arkistakin arkisemmista hanttihommista. Siinä sivussa viljellään viittauksia milloin mihinkin Sudan päähänpinttymään, moukaroidaan neljättä seinää, vaihdetaan hetkittäin pelin lajityyppiä ja arvostellaan syväluotaavasti Takashi Miiken elokuvia – eli kaikin puolin ihan normipäivä sudaversumissa.

No More Heroes III -arvostelu

Harmi vain, ettei No More Heroes III ole pelillisesti juuri sen kunnianhimoisempi tai kehittyneempi kuin yli kymmenen vuotta vanhat Wii-edeltäjänsä. Tilanne on melkeinpä päinvastainen, sillä uutuusosa on entistäkin karsitumpi ja kaavamaisempi. Niin sanottu avoin pelimaailma on kasvaneesta koostaan huolimatta yhä tyhjyyttään kumiseva kulissi, jonka määränpäissä odottaa kunnollisten kenttien sijaan enää yksittäisiä taisteluja ahtailla pikkuareenoilla. Toisin sanoen sulavasta sädesapelimätkeestä tai kepeästä mechatoiminnasta pääsee nauttimaan vain jokusiksi minuuteiksi kerrallaan.

Myös edellispelejä viihdyttävästi rytmittäneet rahankeruuminipelit ruohonleikkauksesta kaivostoimintaan ovat käytännössä mukana vain näön vuoksi, sillä isompiin pomotaisteluihin vaadittavat rahavirrat kertyvät yleensä jo etenemisen kannalta pakollisissa haastemittelöissä, joissa kohdataan toinen toistaan pirullisempia vihollisyhdistelmiä. Onneksi taisteleminen itsessään on yhä sen verran sulavaa ja monipuolista, että haasteisiin uppoutuu innolla. Sädekatanan lataaminen kesken otteluiden, painiotteiden hyödyntäminen, latautuvat erikoishyökkäykset ja jopa ajoittaiset mahdollisuudet pujahtaa taisteluhaarniskaan ovat kaikki hauskoja piirteitä, joita hyödyntäisi mieluusti laajemmassakin mittakaavassa.

Jopa sarjan suolana tunnetut pomotaistelut ovat lopulta jokusta poikkeusta lukuun ottamatta yllätyksetöntä peruskauraa. Vaikka pelin tapahtumat antavat luvan odottaa roppakaupalla galaktisiin mittoihin venyviä yhteenottoja, tarinalliset kikkailut vetävät maton alta tuon tuostakin ja peruuttelevat tapahtumia turhan usein maanläheisemmiksi. Vastaavanlaisia ratkaisuja on nähty sarjassa ennenkin vieläpä onnistuneesti ja tyylikkäästi, mutta No More Heroes III:n kokonaiskuvassa ne tuntuvat entistä selkeämmin liian isoiksi maalailtujen yhteenottojen välttelyltä. Sudan perinteisesti nokkela kujeilu menettääkin nopeasti tehokkuutensa ja kääntyy melkeinpä peliä vastaan.

No More Heroes III -arvostelu

Hämmästyttävintä on, etteivät kehittäjät ole oikeastaan halunneet ottaa opikseen edellisosien epäkohdista vaan pikemminkin syleilevät niitä. Avoimessa maailmassa matkaa taitetaan ensimmäisen pelin kankealla moottoripyörällä, joka yhä lentää nurin tai jää jumiin pienimmästäkin hiekanjyväsestä. Kun ajaessa taustalla vilisevät maisemat muistuttavat enemmän diaesitystä kuin ruudunpäivitystä, ei ympäristöjen tyhjästä rävähtäviä tekstuurejakaan katsele erityisen suopeasti. Myös hetkellisesti seisahtuvat latausruudut tuovat pelihetkiin oman jännityselementtinsä. Vaikka pahinta ei koskaan päässyt tapahtumaan, pelin kaatumisen pelko oli silti käsin kosketeltavissa.

Niin ikävää kuin se onkin myöntää, muutaman konsolisukupolven ajan odotettu No More Heroes III jättää kylmäksi harmillisen monella tasolla. Kun sen pystyy hyväksymään, pelaamisessa on silti aistittavissa samankaltainen vieno viehätyksensä kuin edellisosissakin, mistä iso kiitos kuuluu tyydyttävälle sädekatanan heiluttelulle. Jonkinasteinen paradoksi lienee sekin, että pelistä saa eniten irti pelimaailmaa huolellisesti tutkimalla, vaikka edellä mainitut epäkohdat tekevät touhusta mahdollisimman luotaantyöntävää. Ja kun Sudasta on kyse, ehkäpä tämä kaikki on tarkoituksellista. Ehkä No More Heroes III onkin alusta alkaen ollut vain odotuksilla leikittelevä käytännön pila.

5/10
JulkaisijaMarvelous
PeligenretToiminta
JulkaisualustatNintendo Switch
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätVäkivalta