Medal of Honor: Above and Beyond -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden tammikuun 2021 numerossa 218. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Mitä ihmettä, Respawn?
Medal of Honor -pelisarja on nähnyt jo parhaat päivänsä. Sarja muistetaan parhaiten alkuperäisen PlayStationin hittiräiskinnästä, mutta räiskintävaltikka siirtyi sittemmin visusti Call of Dutyn haltuun. Nyt pelisarja on herätelty horroksestaan tutun asetelman mutta uuden studion ja teknologian voimin.
Medal of Honor: Above and Beyond on Apex Legendsista ja Titanfallista tutun Respawn Entertainmentin käsialaa. Odotukset ovatkin korkealla, sillä VR-pelit ovat olleet lähinnä indiekehittäjien leikkikenttää. Täytyyhän nimekkään studion resursseilla saada laadukasta jälkeä aikaiseksi?
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen palaava pelisarja matkaa VR-debyytissään takaisin juurilleen toiseen maailmansotaan. Pelaaja on jälleen erikoisyksikkö OSS:n leipiin päätyvä jenkkisotilas, joka matkaa Eurooppaan auttamaan Ranskan vastarintaliikettä laittamaan natsimiehittäjät ruotuun.
Yksinpelikampanja etenee melko lyhyisiin osiin jaettuina tehtävinä. Toimintakohtaukset ovat usein vain muutamien minuuttien mittaisia rypistyksiä, joiden jälkeen tarjolle tulee luonteva tilaisuus pitää vaikka hetken hengähdystauko. Kyseessä on epäilemättä mukavuustekijä, sillä pidemmät VR-sessiot tuppaavat olemaan osalle käyttäjistä varsin epämiellyttäviä. Peli tuntuu kuitenkin tämän vuoksi katkonaiselta. Iso osa kohtauksista koostuu lähinnä seisoskelusta tai kuormurin lavalla istumisesta muiden hahmojen edistäessä tarinaa.
Seisoskelu virtuaalitodellisuudessa on jo itsessään turhauttavaa, mutta pelin käsikirjoitus on vieläpä ehtaa höttöä. Tarina ammentaa inspiraationsa sotafiktion kepeämmästä puolesta, mutta lapsellisten karikatyyrien täyttämä juoni herättää lähinnä myötähäpeää. Dialogi saa etsimään ohituspainiketta – turhaan. Onneksi useimmissa kohtauksissa voi edelleen harjoitella aseiden käyttöä ammuskelemalla esineitä tai haavoittumattomia tovereitaan.
Kevythenkisen seikkailun vastapainona Medal of Honor: Above and Beyond sisältää kunnioitettavan määrän avattavaa lisäsisältöä. Tarjolla on oikeasti hienoja lyhytelokuvia sotaveteraanien tarinoista sekä 360-videoita tapahtumapaikoilta ja museoista. Vakavat ja koskettavat dokumenttipätkät ovat kuitenkin niin pahasti ristiriidassa pelin pönttöyden kanssa, että kontrasti tuntuu melkein loukkaavalta. 360-videoiden laatu taas tuntuu niin heikolta, ettei niitä tee mieli katsella kiinnostavasta aiheesta huolimatta.
Ammuskelu on Above and Beyondin parasta antia. Tarjolla on hyvä kattaus aseita, joiden käyttäminen tuntuu intuitiiviselta. Tähtäinkuvien tihrustaminen on hankalaa, mutta kivääreilläkin oppii napsimaan osumia helposti hetken harjoittelun jälkeen. Isoin harmituksen aihe on aseiden puutteellinen mallinnus. Esimerkiksi Kar98-kiväärin lippaita ei tarvitse vaihtaa lainkaan, ja pumppuhaulikkokin lataa ammukset lippaaseen ystävällisesti itsestään. Tarkkuuskiväärien toteutus taas on luokattoman huono, eikä niitä tee mieli käyttää ollenkaan.
Virtuaalitodellisuuden perustoiminnoissa on myös isoja puutteita. Peli kokeilee aika ajoin erilaisia kohtauksia, joissa päästään esimerkiksi ampumaan pommikoneen ympärillä pörrääviä hävittäjiä tai raivaamaan linnoitteita Normandian maihinnousussa. Käytännössä kaikki tekeminen perustoimintaa lukuun ottamatta tuntuu turhauttavan kömpelöltä ja tarpeettoman hankalalta.
Alun perin Oculus-yksinoikeudeksi suunnitellussa pelissä oli toisinaan suuria vaikeuksia tehdä haluamiaan asioita HTC Vivellä pelatessa. Viven alkuperäiset ohjainkapulat ovat toki hieman aikansa eläneitä, mutta tuntuu kuin peliä ei olisi testattu lainkaan laitteistolla, joka on kuitenkin edelleen yksi käytetyimmistä VR-alustoista. Esimerkiksi jos aseen ottaa vahingossa käteensä liipaisinpainikkeella, ryhtyy hahmo välittömästi ampumaan. Irtoesineitä lukuun ottamatta pelimaailma on myös täysin staattinen, eikä pelaajalla ole oikein minkäänlaista vuorovaikutusta maailman kanssa.
Kampanjan ohella Medal of Honor: Above and Beyond sisältää myös moninpelin ja selviytymispelitilan. Verkkopeliä voi pelata useissa eri pelimuodoissa, tiimeissä tai yksin muita vastaan. Pelimuodoista kiinnostavin on Mad Bomber, jossa kaikki pelaajat pyrkivät räjäyttämään omia aikapommejaan eri puolilla kenttää. Toiminta on ihan hauskaa myös moninpelissä, mutta puitteet tuntuvat todella keskeneräiseltä. Valikot ovat karkeat ja sisältävät pakollisten toimintojen ohella vain yksinkertaiset tilastot tapoista ja kuolemista. Taisteluiden aikana taas saattaa esimerkiksi huomata päätyvänsä samaan aloituskohtaan kolmen muun vihollisen kanssa. Riivaajana on myös VR-moninpelien yleinen ongelma eli verkkopelaajien vähäinen määrä. Julkaisun aikoihin jouduin esimerkiksi kokeilemaan Domination-pelitilaa täysin bottien miehittämissä otteluissa, ja tilanteen on vaikea uskoa parantuvan merkittävästi ajan myötä.
Onko Medal of Honor: Above and Beyond sitten huonompi räiskintäpeli kuin ne lukemattomat indiekehittäjien virtuaalitodellisuusräiskinnät? Tavallaan ei, tavallaan on. Respawnin kaltaiselle studiolle on vääjäämättä asetettava tiukemmat laatukriteerit, joista peli jää pahasti jälkeen. Vaikka räiskintä on ammottavista ongelmista huolimatta viihdyttävää ja sisältöä on valtavasti, tuntuvat kaikki pelin osa-alueet hiomattomilta. Etenkin 60 euron hintalapulla pelin olisi syytä tuntua paljon valmiimmalta.
Paperilla Medal of Honor: Above and Beyond kuulostaa virtuaalitodellisuuspelaajan unelmalta: laatukehittäjä, kunnollinen yksinpelikampanja, monipuolinen verkkomoninpeli, selviytymistila ja roppakaupalla VR:ää silmällä pitäen suunniteltuja ekstroja. Lopputulos on kuitenkin kömpelö ja vain ajoittain viihdyttävä sekamelska. Jos Half-Life: Alyx oli osoitus siitä, mitä nimekäs kehittäjä voi saada aikaan virtuaalitodellisuudessa, on Medal of Honor: Above and Beyond osoitus siitä, ettei pelkkä nimi riitä tuottamaan laadukasta pelikokemusta.