Square Enixin klassikkosarjan aiempia osia on nähty iOS-laitteilla jo runsaasti, mutta nyt julkaistu All the Bravest on ensimmäinen alkuperäistuotos laitteille. Pelin retrohenkinen pikseligrafiikka on hienosti toteutettua, mutta siihen suuremmat ilonaiheet loppuvatkin. Korean ulkokuoren alta paljastuu nimittäin todella simppeli roolipeli, joka yrittää rahastaa pelaajaa entisestään pelin sisäisillä ostoksilla.
Varsinaiset roolipelielementit ovat All the Bravestissa vähissä. Tarinaa ei juuri ole, ja peli etenee taistelusta toiseen. Itse pelaaminen on tehty äärimmäisen yksinkertaiseksi ja samalla myös äärimmäisen tylsäksi ruudun naputtamiseksi. Pelaaja voi taisteluiden aikana nimittäin vain napauttaa ruudulla näkyviä hahmoja, jolloin ne hyökkäävät automaattisesti vastustajien kimppuun. Sorminäppäryys ja nopeus ovat myös valttia, sillä taistelut ovat todella hektisiä ja nopeatempoisia. Ryhmän koko nousee nimittäin jo heti alussa todella suureksi, joten ruutua joutuu näpyttelemään kaksin käsin melkoisella vauhdilla voittaakseen taistelut.
Taisteluista saa sentään kerättyä uusia aseita sekä kehityspisteitä ja tasoja, joilla avataan uusia hahmoja ryhmään. Final Fantasy -sarjoista tutuista sankareista ja uusista pelimaailmoista joutuu tosin maksamaan erikseen. Pelissä edetäkseen täytyy alun jälkeen joukossa olla vähintään pari ylitehokkaaksi tehtyä sankaria, tai muuten saa varautua aiempien kenttien tahkoamiseen yhä uudestaan ja uudestaan. Simppelin ja itseään toistavan taistelumekaniikan vuoksi pelaaminen onkin nopeasti melkoisen puuduttavaa, ja kaiken sisällön avatakseen pelin hintalappu nousee helposti useisiin kymmeniin euroihin.