Zombijahdissa ei enää tuijoteta kelloa
Kaikkien aikojen valokuvatoimittaja Frank West palaa viimein pääosaan uudessa Dead Rising -pelissä, jossa palataan myös tarinallisesti sarjan alkulähteille eli Willametten pikkukaupunkiin ja sen ostoskeskukseen. Pelillisesti Dead Rising 4 kuitenkin hylkää juurensa lähes kokonaan ja keskittyy puhtaaseen zombilahtaukseen avoimessa pelimaailmassa. Onko se hyvä vai huono asia?
Dead Risingin maailmassa zombiepidemiaan on löydetty lääke jo aikaa sitten, mutta silti elävät kuolleet nostavat jälleen päätään kaiken alkulähteessä eli Willamettessa. Ja kuka olisikaan parempi ottamaan asiasta selvää kuin alkuperäisen epidemian paljastanut Frank – hänhän on raportoinut sodistakin. Ymmärrettävistä syistä mies on kuitenkin vastentahtoinen selvittämään asiaa, onhan ikääkin tullut lisää ja työ valokuvajournalismin professorina pitää erossa elävistä kuolleista. Yksi Frankin oppilaista kuitenkin onnistuu vetämään hänet takaisin Willametteen, ja siitä alkaa tapahtumien sarja, joka saattaa zombit ja Frankin jälleen yhteen.
Tarinan osalta peli noudattaa sarjan aiempaa linjaa tasapainotellen vakavamman kauhun ja pölhön huumorin välillä. Huumoria irtoaa etenkin Frankista ja tämän kommenteista, joista suuri osa on jäänyt 1980-luvulle. Hupia irtoaa muun muassa Frankin iästä ja kykenemättömyydestä ymmärtää nykyajan ilmiöitä, kuten vaikkapa tubettajia. Tietynlaisena luuserina Frank kuitenkin herättää sympatiaa, ja miehen kohellusta zombimysteerin selvittämisessä seuraa mielellään.
Pelillisesti meno on pintapuolisesti samaa kuin ennenkin. Frank haahuilee ympäri Willamettea lahdaten kasapäin zombeja kaikenlaisten komboaseiden avulla siinä sivussa ihmisiä pelastaen ja tarinatehtäviä suorittaen. Touhussa on kuitenkin aiempaa rennompi ja vapaampi tunnelma, sillä etenkin alkuperäisen pelin tiukka aikaraja loistaa poissaolollaan – Dead Rising 4:ssä ei ole minkäänlaista sisäistä kelloa, joten kaikessa voi edetä omaan rauhalliseen tahtiin. Tämä muuttaa pelin luonnetta aiempiin osiin verrattuna ratkaisevasti, kun jokaista liikettä ei tarvitse enää suunnitella etukäteen ja miettiä, mihin kaikkeen on aikaa. Aikarajoja ei ole tarjolla enää edes vaihtoehtoisena vaikeusasteena.
Tosin myös lääniä on nyt enemmän. Willametten uudelleenrakennetun ostoskeskuksen lisäksi Frank seikkailee myös muissa kaupunginosissa, joiden välillä ei ole esteitä lukuun ottamatta zombilaumoja, joita voi ajaa matalaksi autoilla ja muilla ajoneuvoilla. Varsinaisia sivutehtäviä ei enää ole, mutta tarinatehtävien sivussa kaupunkia voi tutkia kaikenlaisen keräiltävän merkeissä. Niistä tärkeimpiä ovat mitä mielikuvituksellisimpien komboaseiden piirustukset.
”Touhussa on aiempaa rennompi ja vapaampi tunnelma, sillä etenkin alkuperäisen pelin tiukka aikaraja loistaa poissaolollaan.”
Aikarajan puuttumisen lisäksi resurssitkaan eivät tunnu enää niin rajallisilta. Kuntoa palauttavaa ruokaa löytyy koko ajan, ja aseiksi sekä komboaseiden osiksi kelpaaviin esineisiin kompastelee käytännössä jatkuvasti. Niinpä zombitkin ovat muuttuneet aikaa syövistä uhista lähinnä hidasteeksi ja huviksi, joita kaadetaan kuin keiloja ajoneuvoilla tai komboaseilla. Täysin överiksi homma menee Exo-haarniskoilla, joita löytyy sieltä täältä ympäri kaupunkia. Nämä voimahaarniskat muuttavat Frankin tilapäisesti todelliseksi supersankariksi omine aseineen. On oikeastaan hieman sääli, että ne ovat niin kertakäyttöisiä, sillä niiden ympärille olisi hyvin voinut rakentaa jotain muutakin pelillistä sisältöä kuin vain hetkellistä supervoimahupia.
Pelaamista suuresti helpottava uutuus on aseiden lajittelu omiin luokkiinsa pikavalikkojen alle. Näin käytössä voi olla samaan aikaan sekä heitto-, tuli- että lähitaisteluase, joita voi vaihtaa lennosta toisiin. Tämä korostaa pelin toimintaluonnetta entisestään, mistä kertoo myös uusien komboaseiden suuri määrä.
Siinä missä rivizombit ovat pelkkä hidaste, vaarallisempia vastuksia ovat nopeampiliikkeiset tuoreet zombit sekä ovelat kehittyneet zombit. Oma lukunsa ovat hämäräperäisen organisaation sotilaat, jotka tarjoavat oman vastuksensa tuliaseineen, sekä erilaiset hullut ja hullujen laumat. Jälkimmäiset korvaavat aiempien osien yksilölliset psykopaatit, mutta määrä ei korvaa laatua, eivätkä ne enää ole entisen kaltaisia haastavia minipomoja omine välianimaatioineen.
Aivan ilman uusia kikkoja Frank ei ole liikkeellä, sillä miehen myötä valokuvaus tekee paluun. Kameran käytölle on omat haasteensa, ja kuvilla saa nopeasti kokemuspisteitä kykyjen parantelemiseen. Ajan hengen mukaisesti Frank voi ottaa nyt myös selfieitä. Kamerassa on lisäksi yönäkö- ja spektrianalyysifiltterit, joita käytetään tutkimiseen ja esimerkiksi salaisten turvahuoneiden löytämiseen tai salasanojen selvittämiseen. Tutkimusosiot tuovat mukavaa lisäväriä pelaamiseen ja tukevat Frankin taustaa tutkivana valokuvajournalistina.
Itse pidin kovasti etenkin kahdesta ensimmäisestä Dead Rising -pelistä, joihin verrattuna Dead Rising 4 on hyvin erilainen peli. Sitä voi sanoa virtaviivaistetuksi, mutta alkuperäisten pelien fanit voivat hyvinkin pitää sitä niihin nähden tyhmennetyksi versioksi. Lisätty vapaus ja toiminnallisuus kuitenkin toimivat omalla tavallaan, ja siksi viihdyin pelin parissa yllättävän hyvin. On myös vaikea kiistää, etteikö sarjan peleissä olisi aina ollut kyse myös zombien lahtauksesta oudoissa asuissa ja oudoilla aseilla varustettuna. Dead Rising 4:ssä se vain ottaa nyt selkeän etusijan. Se ei ehkä lohduta alkuperäisten pelien faneja, jotka olisivat toivoneet enemmän niiden kaltaista taktisempaa pelattavuutta, mutta uusi toiminnallinen ote viihdyttää silti omalla, aivottomalla tavallaan.
7/10
Sarjan perinteiset aikarajat ja rajalliset resurssit lopullisesti hylkäävä peli muuttuu yllättävän toimivaksi zombilahtaukseksi.
Miika Huttunen