Crusader Kings III -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun 2020 numerossa 215. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Koko kansan kurko
Historiaa voi tarkastella kahdella eri tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on tutkailla poliittista liikehdintää, vallitsevia olosuhteita ja vääjäämättömiä trendejä. Tai sitten voi miettiä, että entä jos maailmamme on tällainen vain, koska Magdeburgin kreivi Ryszard päätti kännissä naida serkkunsa ja polttaa naapurikaupungin vuonna 908. Civilizationin kaltaiset normipelit luottavat ensimmäiseen tyyliin, ja vain Crusader Kings tavoittaa ihmiselon upean järjettömyyden.
Vuonna 2012 ilmestynyt Crusader Kings II loi oikeastaan oman genrensä. Se on teoriassa strategiaa keskiaikaisissa valtakunnissa eli kartan katselua ja armeijoiden kliksuttelua, mutta oikeasti se kertoo valtioiden sijaan hallitsijasuvuista ja niiden jäsenistä. Aina on pelattavana yksi hallitsija, jonka kuollessa hypätään perillisen saappaisiin. Se on roolipeliä, saippuaoopperaa ja yllättäviä tarinoita. Kulttipelinä Crusader Kings II:n piti vaikeaselkoisuus. Kunkuksi tahtovan piti olla valmis kahlaamaan läpi loputtomat wikit ja video-oppaat edes alkuun päästäkseen.
Crusader Kings III on kuin hyppy Sims 3:sta Sims 4:ään eli harppaus näyttävyydessä ja sujuvuudessa. Mutta onko se kalpea ja kapea versio Crusader Kings II:n järjettömän moniulotteisesta pelattavuudesta, joka kasvoi sisältöpakettien myötä tasaisesti? Myydäänkö tietämättömille maaorjille raakile, joka on Crusader Kings II:n veroinen vasta kahden tai kolmen lisäsisällön jälkeen? Se ei olisi Paradoxille tuntematon taktiikka.
Graafinen ilme on ensimmäinen ihmetyksen aihe. Crusader Kings II:ssa pelin tuhannet hahmot kuvattiin ainoastaan staattisina potretteina. Nyt kaikki ihmiset ovat lievästi karrikoituja ja kovin ilmeikkäitä 3D-hahmoja. Ne saavat turpiin, arpeutuvat, harmaantuvat ja tuijottelevat masentuneena miettien, mikä elämässä meni pieleen. Se on äärimmäisen tärkeä uudistus. Crusader Kings III on luonteeltaan yltiödramaattinen peli täynnä murhia, seksiä, sotia ja juonia, joten hahmojen näkeminen herättää kaiken eloon pelaajan pääkopassa. Samalla lataustauot ovat kutistuneet sekä kaikenlainen nykiminen ja kaatuilu kadonneet. Mitä noituutta tämä on?
Suorituskyvyn paraneminen antaisi olettaa, että pelin kartta olisi pienempi ja rajoittuneempi. Ainoastaan Euroopalla aloittaneen kakkososan sijaan kolmonen kattaa alusta asti isomman siivun maailmaa kuin kaikilla lisäpaketeilla paranneltu edeltäjänsä Länsi-Afrikasta Tiibetiin saakka. Juuri Afrikka on paljon yksityiskohtaisempi kuin kakkosessa eri heimoineen, uskontoineen ja kulttuureineen. Pelin nimi saattaa huijata luulemaan, että kaikki olisi katolisten ja muslimien kähinöitä, mutta kokemus on monimuotoisempi.
Crusader Kings III on aiempaakin vahvemmin roolipeli. Jokainen hahmo kahmii kykyjä tusinasta eri kykypuusta, mikä mahdollistaa vaihtelevat taktiikat. Perheasioihin, uskonkiihkoon tai ritarikoodiin panostava kunkku pelaa eri tavalla kuin murhamestari tai tiedemies. Jopa uskontojen kustomointi on parempaa kuin siihen erityisesti keskittyneessä Crusader Kings II:n laajennuksessa, joten kiehtovien harhaoppien ja pakanauskojen laari on nyt loputon. Haluatko olla kannibalismia ja sukurutsaa harjoittavien nudistipaavi? Ei kun housut pois ja tyrmän kautta grillaamaan.
Pelaaja pakotetaan hellästi myös kunnioittamaan oman hahmonsa luonnetta. Uusi stressimittari nikuttaa kohti hermoromahdusta, jos saita kunkku antaa rahaa jakoon tai hyväntahtoinen hallitsija turvautuu kidutuksiin tai murhiin. Kun V-käyrä on huipussa, on pakko lunastaa uusi stressiä lievittävä ominaisuus, kuten alkoholismi tai itsensä kirjaimellinen ruoskiminen. Kykyjen, stressin ja luonteenpiirteiden yhdistelmä tekee näistä tekoihmisistä paljon inhimillisempiä, joten kauheat kohtalotkin säväyttävät eri tavalla.
Nyt dynastiasuku on myös oma hahmonsa. Se kerää kokemuspisteitä jäsenistään ja avaa sitä kautta uusia erikoiskykyjä. Vuosisatojen saatossa suvun jäsenille voi avata läjän syntymässä avautuvia ominaisuuksia, kuten kauhean maineen tai sisäsiittoisuuden kauhuja vastustavat geenit. Crusader Kings III:ssa yhden hahmon elämä, kuolema ja uuden perillisen syntymä vievät aina asioita eteenpäin.
Räjäyttävintä on lopulta pelin helppokäyttöisyys ja opettavainen luonne. Ensimmäistä kertaa Paradoxin historiassa mukana on hyvä opetusosio, joka opettaa kenet tahansa monarkiksi kädestä pitäen. Lisäksi peli pursuaa työkaluvinkkejä ja hypertekstilaatikoita, jotka vääntävät rautalangasta kaiken. Se on uskomaton kehitysaskel.
Sotaakin on paranneltu. Maajussien nostoväkeä täydennetään ammattisotilaiden osastoilla, ja koko armeijaa tehostavat ritarit eli eliittisoturit, jotka on värvättävä oman hovin hahmojen joukosta. Oikean koostumuksen eliittiarmeija teurastaa kymmenen kertaa isomman joukon roskaväkeä, mutta kiinnostavassa systeemissä on vielä tasapainotettavaa. Sama pätee uuteen laivajärjestelmään, jolla isokin armeija seilaa liian helposti toiselle puolelle Eurooppaa. Koko ajan saa olla silmä tarkkana, kun tekoäly muiluttaa hyökkääjiä omaan pääkaupunkiin vesiteitse. Toivottavasti laivojen käyttö saa pian rajoituksia. Sodassa ongelmaksi nousee myös omien liittolaisten epäluotettavauus. On kurjaa, kun kaverikeisarin jättiarmeija ei lanaa vihollista vaan kahlaa turhaan Taka-Friisian rämeellä.
Pienet tasapaino-ongelmat ja hikottelut ovat kuitenkin melko merkityksettömiä pelissä, jossa tarkoitus on lähinnä löytää oma tavoite ilman ulkopuolista painetta. Haluatko elvyttää Rooman keisarikunnan? Käy. Haluatko vaihtaa merkkihenkilön kohtaloa? Käy. Haluatko sukusi hallitsevan kämäistä ruohonplänttiä Mongolian aroilla ilman kunnianhimoa? Käy. Crusader Kings III tuntuu tavoitepohjaisen pelin sijasta mustan huumorin läpitunkemalta meemigeneraattorilta, jossa ihmistarinat ovat satunnaistapahtumien ja pelaajan päätösten takia läpeensä kahjoja. Se on kuin pelaisi Game of Thronesin ja Blackadderin yhdistelmää.
Otetaan esimerkiksi norjalainen heimopäällikkö Harald Kaunotukka, jota Viikingit-sarjassa esitti Peter Franzen. Onnistuin Haraldina yhdistämään Norjan ennätysvauhdilla liittoutumalla Ragnarin poikiin kuuluvan Sigurdin kanssa ja jyräämällä Björn Rautakyljen, mutta kuninkuutta varjostivat perhehuolet. Minä ja vaimoni olimme molemmat terveyden perikuvia, mutta poikani Halfdan syntyi fyysisesti vajavaisena, joskin hänen terävä mielensä teki hänestä Norjan Tyrion Lannisterin. 30 vuotta myöhemmin sain selville, että Halfdan oli petollisen ritarini siittämä äpärä, jolla oli bonuksena seksisuhde oman äitinsä kanssa. Rakastin neroa ”poikaani” mutta häpeä oli liian suuri. En voinut kertoa kenellekään sukuni karmeista perversioista, mutten voinut jättää häntä perijäkseni. Kaikessa hiljaisuudessa nostatin eloon Norjan muinaisen tavan valita kuninkaat mahtimiesten äänestyksellä. Kätevästi kakkoseksi jäänyt Halfdan siirtyi pois vallan valokiilasta, ja sukua ikuisesti varjostava petos meni muka
Mikään tästä ei ole poikkeuksellisen dramaattista Crusader Kingsin mittarilla. Tämä on peli, joka synnyttää tyhjästä loputtomasti tarinoita, joita tekee mieli jakaa netissä ja kertoa kavereille suu vaahdossa. Oleellisinta on nyt se, että tällä kertaa se osaa myös välittää tarinansa pelaajalle. Enää pelaajan ei tarvitse olla mikään inforuutujen oraakkeli.
Crusader Kings III on Paradoxin paras laajentamaton peli koskaan. Sen edeltäjä oli yksi kiinnostavimmista koskaan pelaamistani peleistä, ja nyt tältä pohjalta nähdään rakastettujen ominaisuuksien laajentamista, parantamista ja sujuvoittamista. Missään vaiheessa ei tunnu, että muutoksia olisi tehty vain muuttamisen ilosta. Tasapainon horjumiset ja alkuvaiheen kasvukivut eivät horjuta näin uskomatonta kehitysaskelta. Pelin omalla kielellä Crusader Kings III on perillinen, jolla ovat plakkarissa Genius- ja Attractive- ominaisuudet sekä taivaita hipova Martial-kyky. Tämän dynastian kultakausi on vasta alkamassa.