Castlevania: Lords of Shadow 2

Viidakon vanhat sananlaskut voivat erehtyä, sillä Lords of Shadow 2 on mahtava kolmiulotteinen Castlevania-peli.

6.3.2014 10:37

Uutta verta Draculalle

Viidakon vanhan sananlaskun mukaan kolmiulotteinen Castlevania ei voi toimia. Ymmärtäähän tuon, kun katsoo Castlevania 64:n tai Curse of Darknessin kaltaisia varhaisia räpellyksiä ja vertaa niitä Koji Igarashin mestarillisia vivahteita sisältäviin 2D-osiin. Espanjalaisen MercurySteam-studion erinomainen Castlevania: Lords of Shadow teki kuitenkin sananlaskusta unohtuneen legendan, vaikka toimintapainotteisella ja melko suoraviivaisella reboot-seikkailulla olikin melko vähän yhteisiä piirteitä klassisimpien linnannuohousten kanssa. Huomautukset asiasta on silti otettu kuuleviin korviin, sillä Lords of Shadow 2 ei ole pelkästään askel toivottuun suuntaan, vaan parannus lähes jokaisella osa-alueella.

Lords of Shadow 2 lisää edeltäjänsä mainioon pohjaan ripauksen sitä aitoa vanhan ajan Castlevaniaa, mikä tuo God of Wariin usein rinnastetun ruoskanheiluttelun oheen seikkailemista ja tutkimista. Edellisosan astetta haastavampi toiminta on totta kai yhä tärkeä osa kokonaisuutta, mutta nyt niin rytmitykselle kuin etenemisellekin on annettu roimasti hengitystilaa.

Uusi seikkailu alkaa siitä, mihin ensimmäisen pelin yllätysloppu päättyi. Valon veljeskunnan ja Jumalan valitsema eliittisoturi Gabriel Belmont herää vuosisatojen jälkeen nykyajasta sukunsa vanhana kiistakumppanina, pimeyden prinssinä Draculana. Vanha ystävä Zobek on etsinyt vampyyriruhtinaan käsiinsä, koska Saatana on tekemässä paluuta maailmaan ja langenneen enkelin helvetillisten joukkojen kukistaminen onnistuu vain voimansa vuosisatojen saatossa hukanneelta verenimijältä.

Apukeinot voimien keräämiseen ja tehtävän suorittamiseen eivät kuitenkaan löydy pelkästään modernista Castlevania Citystä, vaan Dracula palaa myös ajassa taaksepäin vanhaan mahtilinnaansa, jonka perustuksille koko nykykaupunki on rakennettu. Saatanan ja tämän kätyrien ote ei ylety menneisyyteen asti, mutta yhtä huolestuttavana uhkana on Draculan oma kirottu veri, joka ei haluaisi päästää tunnekuohujen vallassa rypevää isäntäänsä takaisin nykyaikaan. Siinäpä soppaa kerrakseen.

 

Kahden maailman välillä vuorotellaan sujuvasti, etenkin uusien kykyjen avatessa jatkuvasti lisää alueita ja etenemistä nopeuttavia oikoreittejä. Vaikka pelaajat usein heitetäänkin täysin uusille kulmille, tiet lopulta johtavat aina tutuille alueille. Matkan varrella ehditään silti nähdä jokunen alue tai Draculan voimia ehostava tuskalaatikko, joita ei käsillä olevilla kyvyillä vielä päästä tutkimaan, mikä aina kannustaa palaamaan vanhoille alueille päätarinan salliessa. Pelin rakenne tuokin monin paikoin mieleen alkuperäisen Batman: Arkham Asylumin ja uudistuneen Tomb Raiderin.

Uudet kyvyt ovat myös tarpeeksi vaihtelevia, sillä ennemmin tai myöhemmin Dracula voi muuttua ahtaisiin koloihin mahtuvaksi rotaksi, jäädyttää kohteitaan ja liikkua huomaamattomasti usvapilvenä. Harmi, ettei verenjuonnin ympärille ei ole juurikaan keksitty ideoita taistelujen lopetusliikkeiden ulkopuolelle!

Tutkiminen kannattaa etenkin, jos astetta haastavammat yhteenotot tuntuvat alkuun liian ylivoimaisilta. Enemmistö ympäristöön ujutetuista salaisuuksista nimittäin kasvattaa Draculan taikavoimia, kestävyyttä ja taisteluistakin haalittavia kokemuspisteitä. Kokemuksella vuorostaan voi haalia erilaisia hyökkäyksiä perusaseena toimivalle veripiiskalle, energiaa iskuillaan palauttavalle Void-miekalle sekä vihollisten kilvet ja panssarit tuhoaville Chaos-hansikkaille. Kaksi jälkimmäistä kuluttaa taikaa, jota vuorostaan haalitaan linkitetyillä hyökkäyksillä, onnistuneilla torjunnoilla ja vahingoittumattomana pysymisellä.

Syvällisen ja oikeastaan jopa nerokkaan taistelujärjestelmän salat vaativat hieman harjoittelua, mutta ei liiaksi asti. Halutessaan perushyökkäyksillä voi pärjätä kohtuullisesti jopa loppumetreillä asti, vaikka en suosittelisikaan tekemään niin. Pienellä vaivannäöllä opitut tehohyökkäykset tekevät pelaamisesta sen verran räiskyvämpää ja moniin kepeisiin valtavirran peleihin nähden hauskempaa, että maailmaa lähtee tutkimaan ihan vain uusiin yhteenottoihin törmätäkseen. Liikkeet voi jopa taituroida käyttämällä niitä tarpeeksi, mikä vuorostaan palkitaan kasvattamalla varsinaisen aseen tehoa. Toisin sanoen kehittäjät tekevät kaikkensa, jotta pelaajat eivät ohittaisi suurta liikemäärää olankohautuksella – vieläpä onnistuen siinä!

 

Lords of Shadow 2 on yllättävä onnistuminen myös maailmassa liikkumisen osalta. Edeltäjän ongelmat yliherkän kiipeilyn ja hyppelyn suhteen on korjattu, vaikka ensivaikutelma antaa ymmärtää muuta. Kommellukset osoittautuvat onneksi vain alkukankeudeksi, kun pelaajan eteen heitetään turhan varhain tilanteita, joissa ei auta jäädä seisomaan tumput suorina paikoilleen. Valmiiden kuvakulmien korvaaminen vapaasti liikutettavalla kameralla poistaa myös virhearviot hyppyjen etäisyyksien ja kulmien arvioinnissa, joita ilmeni ensimmäisessä pelissä turhankin usein.

Kiipeilyä harrastetaan jopa jokusessa Shadow of Colossus -henkisissä suuren mittakaavan pomotaistossa, mutta ei harmillisesti läheskään ensimmäisen pelin mittakaavassa. Omakohtaisesti suurempi pettymys on, että Lords of Shadow 2:n pulmatilanteet ovat aiempaa virtaviivaistetumpia navigointipulmia, kuten kepeitä hiiviskelyosuuksia ja oikeiden kykyjen hyödyntämistä oikeissa tilanteissa. Varsinaiset aivopähkinät loistavat poissaolollaan, vaikka ne olisivat tehneet Lords of Shadow 2:n synkän maailman tutkimisesta vieläkin kiinnostavampaa.

Draculan linna ja Castlevania City ovat silti erittäin tunnelmallisia jo nykyisellään. Maailmaa lähtee tutkimaan mielellään jo puhtaasti upean ulkoasunsa vuoksi, jota kamerauudistuksen ansiosta voi ihastella täydessä loistossaan. Lords of Shadow 2:n tunnelmallinen yleisilme ja rakennusten goottilainen tyylisuunta saattavat olla synkkiä, mutta samalla näyttäviä lukuisine rönsyilevine yksityiskohtineen ja jylhine patsaineen. Komeuden kruunaavat Òscar Araujon komeat sävellykset, jotka luovat veret seisauttavia toivonpilkahduksia synkän kauniiseen maailmaan.

Draculan verisen seikkailun viehätyksestä kertoo jotakin jo se, että pelin parissa viettää mieluusti enemmänkin kuin päätarinaan uppoutuvat 20 tuntia. Taisteluiden ja tutkimisen välille on saatu juuri oikea tasapaino, ettei pelaaminen koskaan ehdi käydä pitkästyttäväksi. Jopa vanhoille alueille palatessa vastaan ei pusketa samoja vihollisia kerta toisensa jälkeen, vaan alueiden viholliskannat elävät muiden tapahtumien mukana.

Castlevania: Lords of Shadow 2 on esimerkillinen jatko-osa, joka ei tyydy pelkästään parantamaan tuttua kaavaa dollarinkiilto silmissä. Se tuntuu monin paikoin täysin uudelta alulta, joka hyödyntää edellisosansa vahvuuksia juuri oikeissa paikoissa ja tuo niiden rinnalle uusia rohkeita ideoita. Mikäli loppuvuosi jatkuu yhtä kovatasoisena kuin Draculan synkkä suurseikkailu, edessä häämöttää mahtava pelivuosi!

9/10
KehittäjäMercurySteam
JulkaisijaKonami
PeligenretSeikkailu, Toiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa