Traumabalettia

Yliluonnollisuus ja kiivas toiminta ovat olleet aina vahva osa pelaamista, joten tavanomaisempia ihmisiä käsittelevät pelit tapaavat kiinnostaa minua nykyisin tavanomaista herkemmin. Esimerkiksi Gone Home iski minuun aikoinaan kuin tuhat volttia, ja nyt viimeisimpänä PlayStation 4:lle saapunut Bound on ollut peli, jonka kokemisesta olen ollut erittäin iloinen.

Puolalaisen Plasticin ja Sonyn oman Santa Monica Studion yhteistyöprojekti on aihealueeltaan kiehtovan maanläheinen. Se kertoo tarinan raskaana olevasta naisesta, joka päätyy muistelemaan lapsuudessaan kohtaamiaan perhekonflikteja vanhaa piirustusvihkoaan selailemalla. Pelin pääjuoni on yksinkertainen, ja siinä on runsaasti samaistuttavia piirteitä, eikä se yritä edes yllättää pelaajaansa väkisin väännetyillä ja epäsopivilla loppukäänteillä.

Boundin varsinainen tarinankerronta tapahtuu päähenkilön mielikuvituksen voimin. Naisen vihkon sivuja pläräämällä pelaajan eteen avautuu parin tunnin edestä kepeitä tasoloikkakenttiä, joissa surrealistisessa kuningaskunnassa elelevä prinsessa ajautuu ratkomaan erilaisia ongelmia. Yhtäläisyyksiä oikeaan maailmaan peli luo kenttiinsä symbolismin voimin, mikä on yksi Boundin vetovoimaisimpia osa-alueita.

Symbolismi on vahvasti läsnä niin Boundin ulkoasussa kuin äänimaailmassakin, mutta varsinaisen vaikutuksen se tekee tavalla, jolla se on nähtävillä pelattavuudessa. Toistuvasti tätä on havaittavissa varsinkin pelin prinsessahahmossa, joka selättää vaaroja ja parantaa maailmaa balettitanssin voimalla. Prinsessan kohtaamat monet vaarat perustuvat kiehtovasti myös päähenkilön pelkoihin. Hahmo muuttuu immuuniksi pelin erilaisia vaaroja vastaan sitä mukaa, kun pelaaja läpäisee Boundin satunnaisessa järjestyksessä pelattavissa olevia kenttiä, mikä on vaikuttava tapa osoittaa päähenkilön kasvua ihmisenä.

Ikävä kyllä Boundin kaikki osaset eivät yllä aivan vastaavaan laatuun sen onnistuneimpien ideoiden kanssa. Pelin kenttien suurin vetovoima muodostuu lähinnä tarinaan sidotuista yksityiskohdista ja niiden unenomaisesta tyylistä, mutta muuten ne koostuvat hyvin simppelistä pompiskelusta. Hyppeleminen ei Boundissa ole missään vaiheessa erityisen mielenkiintoista tai haastavaa, eikä pelin pelattavuuskaan hurmaa aina tarkkuudellaan.

Hieman hölmösti Boundiin yritetään tuoda myös lisäarvoa sen kenttien uusiopeluun mahdollistavalla Speedrun-tilalla. Pelimuoto on varustettu sekä kattavilla asetuksilla että verkossa seurattavilla pistelistoillakin, joten sitä ei ole luotu toki mitenkään hutiloiden. Boundin tunnelmoivan luonteen ja löyhän mekaanisen tarjonnan johdosta Speedrun-tila tuntuu kuitenkin turhalta, sillä kenttien läpäisy uudelleen kelloa vastaan ei tunnu missään vaiheessa kauhean kiinnostavalta.

Boundia ei vuosien päästä muistella tasoloikkatoimintansa osalta, mutta sen tapa sitoa pelillisyyttä yhteen tarinankerronnan kanssa on silti sieltä esimerkillisemmästä päästä. Boundin juonta on pakko arvostaa myös sen rohkeudesta. Peli ei alistu missään vaiheessa väkinäiseen tunteiluun tai turhien yllätysten tavoitteluun, vaan se uskaltaa tehdä itsestään mielenkiintoisen nimenomaan aihealueidensa arkisuuden voimin.

7/10

Mielikuvitusta ja elävän elämän ongelmia käsittelevä Bound on viehättävä ja kevyt tasoloikintapeli.

Panu Saarenoja

7/10
PeligenretTasohyppely
JulkaisualustatSony PlayStation 4
Pegi-ikärajatK-7