Blasphemous-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun 2021 numerossa 221. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Positiivista rienausta
Demon’s Soulsin PS5-uusioversio jätti Souls-kuumeen päälle, mutta mitä tehdä, kun FromSoftwaren muut luomukset on kaikki koettu? Viime aikoina potentiaalisena vaihtoehtona päätään on nostanut erityisesti espanjalaisen The Game Kitchenin luoma Blasphemous. Syksyllä 2019 alun perin julkaistu toimintaseikkailu on päivittynyt useampaankin otteeseen uudella ilmaissisällöllä ja onnistunut rikkomaan hiljalleen myös miljoonan myydyn kappaleen rajapyykin. Pelin pysyvyys ei olekaan vain sattumaa, sillä se kätkee sisäänsä kieron viettelevän koettelemuksen.
Blasphemous on toki Soulsia enemmän suunnittelunsa kuin mekaniikkojensa osalta. Sivulta kuvattu seikkailu huutaa useilla osa-alueillaan itse asiassa metroidvaniaa, vaikka se ei etene aina täysin sellaisen tavoin. Hiljainen päähenkilö Penitent One, ”Katuvainen”, saa matkan varrella haltuunsa uusia etenemisessä auttavia kykyjä, mutta ei Metroidista tai Symphony of the Nightista tuttuun tahtiin ja tyyliin. Iso osa kyvyistä on säästetty tyystin vapaaehtoiseksi bonussisällöksi, eikä kepeä hahmonkehitys ole sekään missään välissä pakollista. Päätavoite on yksinkertaisesti harhailla puoliavoimessa maailmassa pomotaisteluja etsien. Niistä selviytyminen avaa uuden joukon pomoja löydettäväksi ja kukistettavaksi, kunnes viimein on loppupahiksen päihittämisen paikka.
Pelihahmon perustaitoihin keskittyvä eteneminen tarkoittaa, että sivutehtäville annetaan enemmän tilaa hengittää. Pelimaailmassa piisaa piilotettuja esineitä löydettäväksi, ja monesti ne eivät ole pelkästään Katuvaisen elinvoimaa, vahvuutta tai liikkuvuutta automaattisesti lisääviä asioita. Ne vaativat yleensä jonkinlaista toimenpidettä, kuten oikean henkilön löytämistä tai asian tekemistä, mistä sitten palkitaan erilaisilla hyödyllisillä eduilla. Ne toimivatkin yksinkertaisempaa pääpolkua isompana houkuttimena pelimaailman tutkimiselle, eikä pelkästään konkreettisilla palkinnoilla vaan myös tarinajyvillä.
Blasphemousin maailman yksityiskohtia kaivelee esiin ilolla. Peli ammentaa paljon eteläespanjalaisesta kulttuurista, ennen kaikkea katolilaisuudesta ja sen fiksaatiosta kärsimystä kohtaan. Yliluonnollisen ”Ihmeen” pauloissa oleva fiktiivinen Cvstodia-maa on täynnä tuskaa ja ahdistusta, mitä ei arkailla tuoda visuaalisesti esille. Silti järkyttävin asia eivät ole graafiset kauheudet vaan kaikki se hyväksyntä ja ihailu, jota vastaantulevat hahmot esittävät kokemaansa kohtaan. Näkökulma on sen verran karun inhimillinen, että se tekee absurdista miljööstä jopa yllättävän todentuntuisen.
Muutamia turhautumisia matkalle kyllä mahtuu. Pelin tapa käsitellä salaisuuksia johtaa toistuvasti tilanteisiin, joissa pelaaja löytää runsaasti uusia vaihtoehtoisia etenemisreittejä ilman mahdollisuutta niiden käyttämiseen. Tavanomaisesti metroidvanioissa tällaiset hetket toimivat jännittävänä kiusoitteluna tulevasta. Koska Blasphemous sitoo kuitenkin monet etenemiskykynsä vapaaehtoisiin sivutehtäviin, umpikujat voivat olla todella yleisiä jopa seikkailun loppupuolella, jos pelaaja ei ole suorittanut tiettyjä asioita juuri oikeassa järjestyksessä. Jostain syystä peli myös rajaa pelaajan käytössä kerralla olevien kykyjen määrää tiukasti, mikä tekee loppupään pelikokemuksesta tuskastuttavan ilman mitään hyvää syytä.
Blasphemous lainaa paljon tämän päivän trendituotteilta, mutta se onnistuu sorvaamaan niistä tarpeeksi omannäköisensä paketin. Vaikka peli paneekin välillä hanttiin muillakin kuin hauskoilla haasteilla, eikä se millään osa-alueella nouse esikuviensa tasolle, Cvstodian haluaa koluta läpikotaisin. Mukaan hyppääminen viiveellä tuntuu tällä hetkellä jopa palkitsevalta, sillä sisällön määä on kasvanut julkaisun jälkeen mukavasti vapaaehtoisilla lisähaasteilla.