Baba Yaga Is You

Ihastuttava Blacktail muistuttaa siitä, ettei pelejä kannata ohittaa tyhmien ennakkoluulojen varjolla. Kun kuulin, että tulossa oli puolalainen seikkailu arkkinoita Baba Yagan nuoruusvuosista, odotin synkistelevää kevytlevite-Witcheriä.

The Parasight -studion debyytti on ensimmäisen persoonan ja puoliavoimen maailman toimintapeli, jonka pääosassa on sympaattinen teinityttö Yaga. Hän lähtee etsimään metsästä siskoaan Zoraa, mutta kaikki on alusta asti vinksin vonksin. Miksi Yagalla on outo puinen käsi ja naamari, jota hän ei ota koskaan pois? Miksi pelimaailma on jaettu neljään vuodenaikaan, joissa lähdetään takaumien tielle? Miksi vastaantulijat ovat puhuvia sieniä tai hyönteisiä tai jotain oudompaa? Vastauksia saa odottaa, sillä tämä on laaja peli.

Blacktailin tarina on vahvasti metaforinen ja nojaa satukirjojen logiikkaan tai logiikan puutteeseen. Ensimmäisiin kohtaamiini sivuhahmoihin lukeutui muurahaisten kuningatar, joka halusi hyökätä alamaisineen lähikylään. Kun söpö hyönteinen manasi, että pian kaikki saavat todistaa todellista kauhua, suu alkoi vääntyä kestohymyyn. Keskustelut ovat kauttaaltaan kummallisia. Haudanvakavat vihjaukset pahuuden voimiin vaihtuvat hetkessä absurdiin huumoriin. Tuntuu kuin pelaisi Fable– sarjan peliä, jonka vitsailu ei nojaa piereskelyyn.

Fable on muutenkin hyvä verrokki, sillä hyvä ja paha ovat Blacktailin ytimessä. Päätarina rakentaa motiivia synkälle matkalle, mutta pelissä on perinteinen kaksijakoinen moraalijärjestelmä. Kuten tyypillistä on, se ei suvaitse neutraaliutta. Pelaajan on alusta asti sitouduttava joko sikailemaan tai hyvistelemään, ja kumpikin puoli jakaa palkintona tehokkaita erikoiskykyjä ja loitsuja. Tätä kannattelee todella vahva ääninäyttely, ja pelisankari on oikeastaan kaksi mahtavaa hahmoa samassa paketissa. Valerie Rose Lohmanin Yaga on ihanan ystävällinen ja viaton satuprinsessa. Hänelle kertoo elämän karuja tosiasioita noitapersoona, jota esittää radioaktiivista sarkasmia tihkuva Avalon Penrose.

Hyvän ja pahan loitsuille on tarvetta, sillä Blacktail ei ole tunnelmoiva kävelysimu vaan oikea toimintaseikkalu. Ainoa oikea ase on jousipyssy, jonka erilaisia ammuksia on askarreltava jatkuvasti. Peliaika jakautuu melko tasaisesti maailman tutkimiseen, askartelutarvikkeiden keräilyyn ja vihollisten tappamiseen. Tyypillinen vastus on lauma jättikokoisia menninkäisiä, joita saa ampua otsa hiessä, sillä ne eivät kuole millään ja tekevät nuijillaan valtavaa vauriota. Peli on niin armoton, että esimerkiksi myrkytystila säilyy jopa tallennuksien läpi. Tallennukset taas tehdään alttareilla, joita ei ole todellakaan tarpeeksi kaikkialla. Kärsivällisyyttä koetellaan näin ja muillakin tavoin. Mätöstä tulee siedettävää kykyjen kasvaessa, sillä paha puoli antaa esimerkiksi kyvyn imuroida vihollisten elinvoimaa.

Blacktailin pelattavuus, taistelu ja pulmat ovat suurimmaksi osaksi pätevää keskitasoa. Todellinen herkku on pelin omaperäisyydessä. Pelaaja on outojen tarina- ja suunnitteluratkaisujen ansiosta koko ajan kuin puulla päähän lyöty. En olisi esimerkiksi odottanut koskaan näkeväni pitkää sivujuonta kivikansasta, jonka edustajat eivät koskaan tee mitään, kun pelaaja katsoo niitä kohti. Ne kun ovat vain kiviä! Toisessa osiossa kylän syntipukiksi valittu Yaga purkaa traumojaan muuntumalla liekehtiväksi määkijäksi, joka räjäyttää kaiken tieltään sivulta kuvatussa tasohyppelykentässä. Miksipä ei!

Slaavilaista tarustoa, satukirjoja, hyvää huumoria tai originaalia tyyliä rakastavien pelaajien kannattaa tarttua Blacktailiin kunhan kärsivällisyys riittää pelattuuden pikkuärsyttävyyksien ohittamiseen. Niin kuin Yagan päässä asuva ääni tykkää sanoa: “Nyt pannaan kaikki päreiksi ja palamaan, prinsessa.”

7/10
KehittäjäThe Parasight
PeligenretSeikkailu, Toiminta
Lisää luettavaa