Arvostelussa Teslagrad 2. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun 2023 numerossa 246.
Vetävää liikettä
Kymmenen vuoden takainen Teslagrad ilmestyi juuri indieskenen suosion räjähtäessä kasvuun. Se oli haastava ja mukiinmenevä pulmatasohyppely, jonka pääosassa olivat erilaiset magnetismipohjaiset ongelmat. Teslagrad 2 seuraa pitkälti edeltäjänsä jalanjäljissä, mutta tekee kasan muutoksia joista osa on askel parempaan suuntaan ja osa huonompaan.
Pelin tarina alkaa parikymmentä vuotta alkuperäisen pelin tapahtumien jälkeen. Lumina-tytön ilmalaivan kimppuun hyökätään, ja tämä haaksirikkoutuu pohjoisen vuoristoon Wyrmheimin kylän reunamille. Luminan pitää käyttää teslamancerin kykyjään hyväkseen kiivetäkseen kylän keskellä häämöttävään torniin, ja löytää tie kotiin. Tarinan merkittävin piirre on, että kerronta on täysin dialogitonta. Muutamaa lyhyttä välinäytöstä lukuun ottamatta viikinkihenkisen Wyrmheimin historia ja keskeiset tapahtumat täytyy itse parsia kasaan maastosta löytyvien vihjeiden perusteella. Kerättävät kuvakortit auttavat kertomaan tarinaa, mutta se jää silti melko epämääräiseksi ja valjuksi.
Ensimmäisessä Teslagradissa ratkottiin erilaisia magnetismipohjaisia pulmia tarinan edistämiseksi. Jatko-osa jatkaa samoilla linjoilla, mutta pulmanratkonnan ja älynystyröiden käytön sijaan peli painottaa liikkumista ja sorminäppäryyttä. Lumina on varsin ketterä, ja hän pystyy kaukosiirtymään lyhyitä matkoja, luomaan ympärilleen erilaisiin pintoihin eri tavoin reagoivan magneettisen kentän sekä liukumaan mäkiä alas nopeasti. Lisää voimia avautuu pelin edetessä, yleensä pomotaistelujen jälkeen.
Parhaimmillaan voimien yhdistely ja käyttö, sekä esteiden välttely tuo mieleen Celesten kaltaiset klassikot, mutta Teslagrad 2 ei yllä näiden pelien tasolle. Osin syynä on se että pelin pulmat eivät ole kovin muistettavia tai kekseliäitä. Mahdollisuuksia hauskoihin ja nerokkaisiinkin pulmiin olisi ollut, mutta useimmat niistä vain toistavat toisiaan ilman sen kummempaa kikkailua tai vaihtelua. Helpon pelin läpäisee kevyesti parissa tunnissa ilman suurempia ongelmia.
Osin kyse on myös siitä, että ohjaus jättää toivomisen varaa. Luminan hallinta on perukseltaan toimivaa, mutta fysiikoilla tuntuu turhan usein olevan aivan oma tahtonsa. Liian usein painovoima päättää pelata omilla säännöillään ja sinkoaa Luminan aivan vikasuuntaan. Näin tarkkuutta vaativaksi peliksi keskeisen pelimekaniikan summittainen käytös on suorastaan anteeksiantamatonta. Kuolema ei onneksi ole suuri este, sillä hengenlähdön myötä Lumina vain palautuu samaisen ruudun alkuun.
Rakenteellisesti pelissä on ripaus metroidvaniaa, sillä ainakin teoriassa milloin tahansa voi palata takaisin jo tutkituille alueille etsimään väliin jääneitä kuvakortteja. Nämä ovat pelin ainoa valinnainen sisältö, ja kortit ovat toisinaan piilotettu varsin haastavienkin pulmien taakse. Korttien etsintä tarjoaa kyllä puhdasta haastetta sitä kaipaaville, mutta on silti sääli, ettei kerääminen itsessään ole kovin mielekästä tai mielenkiintoista. Pelimaailmaan on myös piilotettu kolme päivitystä Luminan kykyihin, jotka keräämällä pelin lopussa odottaa vielä ylimääräinen pomotaistelu.
Teslagrad 2:ssa onkin monia erinomaisia ideoita, mutta toteutus ei oikein kanna loppuun asti. Pulmat eivät ole kovin kiinnostavia, ja epämääräinen fysiikka tekee niistä monesti tarpeettoman raivostuttavia. Parasta pelissä onkin sen kaunis, käsin piirretty taustataide sekä pelihahmot. Näitä katselee ilokseen silloinkin kun pelaaminen tympäisee.
Petri Pohjonen
Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.
Pelin virallinen kotisivu.