Kuutiollinen pettymyksiä
Funkon Pop-hahmot jakavat mielipiteitä. Söpöt kuutiopäät ovat vallanneet keräilymarkkinoita jo kolmentoista vuoden ajan, joten on vain luonnollista, että seuraava askel figuurien maailmanvalloituksessa on videopeli. Harmi vaan, ettei Funko Fusion ole kovin hyvä sellainen.
Teoriassa kaiken pitäisi olla vallan mainiosti, kun Lego-aiheisilla peleillä vuosikymmeniä viihdyttäneen Traveller’s Talesin sittemmin jättäneet veteraanikehittäjät saavat hyppysiinsä kymmenien eri tuoteperheiden käyttöoikeudet. 10:10 Gamesin debyyttipeli kuitenkin sulauttaa brändit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi hämmentävän mielikuvituksettomasti, eikä asiaa auta pelin äärimmäisen keskinkertainen pelattavuus.
Funko Fusion koostuu useasta erillisestä tarinakampanjasta. Ne kaikki kertovat oman tarinansa omien brändiensä sisällä, eli esimerkiksi Jurassic World -seikkailu tapahtuu Isla Nublarilla ja Hot Fuzz -pönttöily Sandfordissa. Jokainen kampanja koostuu viidestä tehtävästä, joiden aikana voi keräillä lisäkrääsää, mutta suoraviivaisesti pelattuna yhteen tehtävään menee maksimissaan kymmenen minuuttia. Tehtävien sisään on upotettu erillisiä pieniä cameo-maailmoja, joissa on oma pieni hubinsa ja tarinankaarensa. Näihin lukeutuu muun muassa Tappajahai ja Nope.
Tehtävät ovat äärimmäisen helppoja ja suoraviivaisia, eivätkä ne vaadi missään tapauksessa ajatusnystyröiden käyttöä. Pelin voi juosta läpi helposti noin seitsemässä tunnissa, minkä jälkeen päällimmäisenä tunteena on eittämättä helpotus. Puisevaa peliä ei olisi jaksanut sekuntiakaan pidempään.
Sen lisäksi, että Funko Fusion on täysin keskinkertaista tauhkaa pelillisesti, on sen suorituskyvyssä hetkittäin vakavia ongelmia. PlayStation 5- konsolilla ja suorituskykyä painottavalla tilalla pelattaessa ruudunpäivitys keikkuu tasaiseen tahtiin ylös ja alas. Pelillä on tapana heitellä melkoisia määriä partikkeleita ympäriinsä, mikä näkyy helposti rankkoina suorituskykyongelmina. Optimointi ei vain ole onnistunut.
Tarinallisesti eri kampanjoita yhdistelee kevyt narratiivi, jossa paha Eddy Funko pistää multiversumin sekaisin ja karkaa erilaisiin maailmoihin aiheuttamaan hämminkiä. Funko-lore on aivan täyttä huuhaata, joka tuskin kiinnostaa yhtään ketään ja siten sitä kohdellaankin. Päätarinalla heitetään vesilintua heti kun pelaaja päästetään brändimaailmoihin.
On mielenkiintoinen valinta lähteä tekemään kolmannen persoonan räiskintäpeliä, jossa itse räiskintäosuus on hävettävän huono. Hahmoilla on ties minkälaisia tussareita ja mutkia, mutta tuntumaa niissä ei ole sanaksikaan. Aseissa on toki kevyitä käytettävyyseroja, mutta ne tekevät kaikki yhtenevissä määrin vahinkoa ja ovat tasapuolisen kehnoja käyttää.
Käytännössä kaikki pelin viholliskohtaamiset ovat laumatyyppisiä, eli porukkaa puskee ovista ja ikkunoista samalla kun pelaajan ase laulaa. Viholliset tekevät suurissa joukoissa kiitettävän määrän vahinkoa, mutta kuolemista ei tarvitse pelätä, sillä peli jakelee hyvin anteliaasti elämäpakkauksia. Pelin väkivalta on hauskan brutaalia ja epäkorrektia, mikä tuo jossain määrin lisämakua huokauksia aiheuttavaan taisteluun.
Väkivallasta huolimatta Funko Fusion on selkeästi tehty nuorille pelaajille. Juuri siksi onkin aivan todella omituista, että sen teemamaailmoihin kuuluu muun muassa John Carpenterin The Thing, kasarihitti He-Man ja kulttiklassikko Scott Pilgrim. Mitä ihmettä kehittäjät ovat ajatelleet? Eiväthän nykynuoret tiedä noista sarjoista hölkäsen pöläystä. Ei ainakaan The Thingistä! Varttuneemmat peliharrastajat tuskin innostuvat kököstä pelattavuudesta ja nuorempia ei todennäköisesti jaksa kiinnostaa pelin brändit. Yleisö ei siis ole kovin lavea.
Niklas Tirkkonen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.