Arvostelussa Dread Templar. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun 2023 numerossa 244.

Quaken verisillä jäljillä

Ysäri on tällä hetkellä kova sana. Ajan vanhojen räiskintöjen, kuten Quaken ja Chasm: The Riftin, uudistetut retrojulkaisut ovat viihdyttävä tapa loikata vanhan koulun haulikkohipan maailmaan. Ysäriestetiikkaa viljellään kasvavassa määrin myös uusissa peleissä, ja Ion Fury sekä Turbo Overkill saavat nyt seurakseen katanakaveri Dread Templarin.

Vaikutteita ei piilotella. Helvetilliset hirviöt ja maisemat eivät ole sattumaa – nyt ollaan syvällä, porttien sisäpuolella. Dread Templar tuntuu suorastaan kotiinpaluulta tai jatko-osalta, kun sitä pelaa Bloodin tai modernisoidun retro-Quaken jälkeen. Eikä Doom-vaikutteitakaan kannata väheksyä.

Arvostelussa Dread Templar

Yhden miehen indiestudion peli vaikuttaa tuotantoaan suuremmalta. Toki tuotantoarvojen laskeminen ysärin suuntaan helpottaa näyttävän pelin tekemistä, mutta sisuksissaan teos on hyvää nykyaikaa. Etenkin pelattavuus on rautaista ja viilattua. Pelin pitkä varhaistestivaihe on auttanut. Dread Templar tunkee iholle, tiukasti ja pikaliimalla. Se on peli, jonka parissa hengittäminen saattaa välillä unohtua. Vauhti on kaikki kaikessa. Juokseminen, tai pikemminkin kiitäminen, ja megaloikat ovat itseisarvoja. Kävelyä ei tunneta.

Hauskaa ja kiihkeää pyssyhippailua ei ole keksitty uudelleen, vaan pelissä etsitään umpiklassiseen tyyliin ensiapupakkauksia, panssarisettejä, ammuksia, lisäaseita ja tietenkin salahuoneita. Pikkujippona jokaisella kentällä on myös valinnainen haasteluola, jossa on sekä kovempia vihollisia että parempia palkintoja. Kenttä- ja pelisuunnittelu on kannustavaa, sillä pelaaja ajautuu koko ajan oikeaan suuntaan, eikä jumiudu ysärityylisesti pyörimään ympyrää. Rautalankaa ei väännetä, mutta kenttälogiikka on selkeää.

Dread Templar on myös raaka. Pikseliveri roiskuu sarjakuvamaisina ryöpsähdyksinä etenkin, kun pelaaja uskaltautuu lähitaistoon katana miekkoineen. Viuh ja suih, ja demoni rojahtaa punaisen geysirin täyttäessä ruudun niin, että tekee mieli verilettuja. Paljon verilettuja.

Kansitaiteesta huolimatta Dread ei ole pelkkää miekkataistelua ja hyvä niin, sillä vihollisillakin on käytössään kynttä pidempää. Aseet tosin ovat vähän mielikuvituksettomia, mutta ehkä haulikot ja tuplakonepistoolit kuuluvat lähtemättömästi ysäriräiskinnän lajityyppiin samoin kuin juuri sopivan tekoälyttömät hirviöt.

Arvostelussa Dread Templar

Muutamia erikoisempiakin ominaisuuksia löytyy. Tiukimmissa taistoissa ajan hetkellinen hidastaminen voi olla tärkeä apu. Pelaaja voi myös warpata jonkin matkaa eteenpäin, mitä tarvitaan lähinnä vaikeampien nurkkien ja salaisuuksien koluamiseen. Pikselintarkkoja hyppimistä ja siirtymistä yhdistäviä kohtia pelissä ei ole, vaan kaikki on kiitettävän käyttäjäystävällistä. Pientä lisäsyvyyttä tuodaan hahmon kustomoinnilla, sillä etenkin salahuoneista löytyvillä veritimanteilla ja sieltä täältä löytyvillä bonuksilla hahmon kyky- ja asepakettia voi virittää mieluisaan suuntaan. Se on lisäyllykettä useammasta läpipeluusta nauttiville, etenkin kun kehitysmekaniikka varmistaa, ettei läheskään kaikkea voi saada kerralla.

Dread Templar enimmäkseen kierrättää, mutta tekee sen raikkaasti ja nautittavasti. Se on vahvan kenttä- ja pelisuunnittelun juhlaa, jossa pelin raamit on mietitty hyvin tarkasti, ja niiden sisälle on rakennettu mahdollisimman viihdyttävä ja reilu kokemus.

Jukka O. Kauppinen

Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.

Pelin virallinen kotisivu.

7/10
KehittäjäT19 Games
PeligenretRäiskintä
JulkaisualustatWin
Pegi-ikärajat16
Pegi-merkinnätKiroilu
Lisää luettavaa