Arvostelussa Baldur’s Gate 3. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun 2023 numerossa 249.
Tietokoneroolipelien uusi kuningas
Muistan hyvin tarkasti sen hetken, kun Baldur’s Gate 3 nousi minun silmissäni klassikkopelin asemaan. Ensimmäisten pelituntien aikana ryhmäni oli paennut lonkeronaamaisten mielennylkijöiden avaruusaluksesta ja tehnyt syöksylaskun peräkylille. Löysimme luolan, jonka perältä löytyi jättimäinen ja hyvin vihainen pöllökarhu. Peli aloitti keskustelun klassisen D&D-hirviön kanssa, mutta pystyin vain reagoimaan siihen kuin vihaiseen eläimeen, eli perääntymään pois rauhoittavia eleitä tehden.
Sitten muistin, että repussani oli pullo, jonka juomalla sai hetkeksi kyvyn puhua eläinten kanssa. Kulautin pullon kitaani ja lähestyin olentoa uudelleen. Nyt saimme aikaan oikean keskustelun, jossa kävi ilmi, että pöllökarhu yritti vain suojella taustalla värjöttelevää söpöä pentuaan ja se oli puolustanut pientä perhettään paikalle tulleilta uskonnollisilta fanaatikoilta. Koska olin jo itse aiemmin murhannut samaiset fanaatikot, en pitänyt tätä kovinkaan suurena rikoksena. Niinpä autoin pöllökarhua parantamaan haavansa ja jätin sen elämään rauhassa pentunsa kanssa.
Baldur’s Gate 3 on peli, joka tarjoilee tällaisia kokemuksia jatkuvasti. On hämmentävää, miten Larian Studiosin kehittäjät ovat ennakoineet pelaajan hämärimmätkin ideat ja laittaneet peliin aina jotain pientä tai suurempaa palkintoa niiden keksimisestä. Tämä ei tietenkään ole mikään suuri yllätys niille, jotka pelasivat studion aiempia Divinity: Original Sin -pelejä, sillä ne toimivat samalla tavalla. Tuntuu kuitenkin siltä, että kun niiden menestys avasi Larianille pääsyn studion himoitseman Dungeons & Dragons -lisenssin pariin, se päätti nostaa rimaa vielä korkeammalle. Tässä on onnistuttu. Tuloksena on modernin tietokoneroolipelaamisen mestariteos ja uusi virstanpylväs.
Vaikka tietokoneroolipelien määrä on lukematon, ne todelliset roolipelit ovat valitettavan harvalukuisia ja ihan ymmärrettävistä syistä. On paljon helpompaa tehdä peli, jossa ongelmiin on yksi tai kaksi erilaista ratkaisua kuin peli, jossa pelaaja todella voi asettua hahmonsa saappaisiin ja reagoida pelin tilanteisiin ja haasteisiin haluamallaan tavalla. Vielä harvinaisempaa on, jos tällainen kokemus tuntuu yhtenäiseltä ja loogiselta – aivan kuin pelaajan valinta, mikä ikinä se sitten olikaan, oli juuri se oikea vaihtoehto tilanteeseen. Baldur’s Gate 3 onnistuu tässä erinomaisen hyvin.
Pelaaja ohjastaa sankaria, joka on pelin alussa jäänyt mielennylkijöiden vangiksi. Nämä lonkeronaamaiset pahikset lentelevät pitkin galaksia mustekalan näköisissä aluksissaan sieppailemassa viattomia sivullisia kokeiden uhreiksi. Oliot lisääntyvät istuttamalla vankiensa kalloihin toukkia, jotka kuoriuduttuaan muuttavat nämäkin mielennylkijöiksi. Tämä on sankarimme kohtalona, ellei asialle tee jotain. Edessä on siis eeppinen seikkailu, kun sankarimme ja ympärille lyöttäytyvä hulttioiden seurakunta etsivät tarpeeksi voimakasta auttajaa. Tarinan edetessä yksinkertaisen kuvion alta paljastuu tietenkin runsaasti lisää syvyyttä ja juonenkäänteitä, mutta en tietenkään paljasta niitä tässä.
Pelaaja voi valita käyttöönsä yhden valmiista hahmoista, joilla kaikilla on omat motivaationsa ja tarinansa. Hahmoja voi muokata vapaasti, joten jos tykkää jostain hahmosta, mutta ei haluaisi pelata vaikka nimenomaan papilla tai maagilla, se ei ole ongelma. Tarjolla on myös mahdollisuus tehdä aivan oma hahmo, jolloin kaikki nämä valmiit persoonallisuudet ovat mahdollisesti mukaan lyöttäytyviä liittolaisia.
Valitsin itse jälkimmäisen vaihtoehdon ja aloitin pelini paladiinilla, joka on vannonut valan toimia voimattomien puolustajana ja kostaa riistäjille ja sortajille väkivaltaisesti sekä vailla armoa. Tämä tarjosi helpon ja konkreettisen tarttumapinnan pelin moninaisiin valintoihin, sekä pienempiin että todella paljon suurempiin. Baldur’s Gate 3 sisältää pelattavaa useamman kerran edestä, sillä tarina haarautuu pelaajan valintojen mukaan.
Esimerkiksi ensimmäisellä pelialueella – jossa yksin riittää tekemistä helposti 20 pelitunniksi – paikalliset druidit ja läheisiin raunioihin pesiytyneet goblinit ovat ajautuneet konfliktiin. Druidien lehdon pitkäaikainen viisas johtaja on kadonnut reissuillaan jättäen johtopestiin tulisieluisen korvaajan, joka goblinien hyökkäysten takia on sulkemassa lehtonsa ovia ja potkimassa siellä värjötteleviä pakolaisia kohtalonsa varaan.
Pelaaja voi liittoutua joko goblinien tai druidien kanssa ja tehdä vielä tämän valinnan sisällä useita pienempiä ja silti merkittäviä valintoja. Ehkä hän auttaa druideja, mutta ei hyväksy uuden johtajan menetelmiä. Tai ehkä hänestä on ihan perusteltua, että eksistentiaalisen uhan alla druidit suojelevat omiaan ja heittävät lehdon tilannetta horjuttavat pakolaiset pihalle. Tai kenties hän haluaa yrittää löytää druidien entisen johtajan ja tuoda tämän takaisin kotiin ratkaisemaan tilanteen. Mikään vaihtoehdoista ei ole oikea tai väärä, eikä valintaa tekemällä tunne jäävänsä paitsi mistään, koska tarjolla on joka tapauksessa täysimittaiselta tuntuva tarina omine hahmoineen ja juonenkäänteineen.
Baldur’s Gate 3:n taustalla pyörii tuunattu versio Dungeons & Dragonsin viidennen laitoksen säännöistä. En ole itse perehtynyt pöytäroolipelin uusimpiin versioihin niin tarkkaan, että osaisin lähteä erittelemään, mitä kaikkea Larianin tiimi on muuttanut. Oli miten oli, tuloksena on pelimoottori, joka tuntuu uskolliselta Dungeons & Dragonsin mekaniikoille ja käsitteille, mutta silti myös sujuvalta videopeliltä.
Mukaan loikkaavien kannattaa varautua runsaisiin nopanheittoihin, sillä tekee pelissä miltei mitä tahansa, tuloksena on noppien kolinaa. Halusipa pelaaja sitten tiirikoida lukittua aarrearkkua, yrittää ylipuhua varsijousella tähtäilevän ja panikoivan vartijan rauhoittumaan tai huitaista goblinia ohimoon kahden käden lekalla, onnistumiset ja epäonnistumiset ratkaistaan arpapelin avulla. Kaikilla toimilla on omat kohdelukunsa, jotka ovat sitä suuremmat, mitä vaikeampi toimi on. Suoritusvuorossa olevan hahmon kyvyt ja ominaisuudet taas tuovat mukaan helpotuksia. Oma paladiinini on niin karsimaattinen tyyppi,
että hän saa oletusarvoisesti mukavasti bonuksia kaikkiin suostuttelu- ja uhkailuyrityksiinsä.
Järjestelmä on toteutettu suunnilleen niin hyvin kuin nopanheittoja hyödyntävän järjestelmän voi tehdä. Peli jakelee kohtalaisen avokätisesti mahdollisuuksia yrittää nopanheittoja uudelleen, eikä epäonnistuminen estä pelaajaa etenemästä, vaan pakottaa vain lähestymään tilannetta eri tavalla.
Divinity-pelien tapaan Baldur’s Gate 3 on hyvin järjestelmävetoinen peli, eli asiat reagoivat toisiin asioihin loogisesti ja monilla tavoilla. Vesilätäkössä seisovan vihollisen voi sähköttää ampumalla vaikka sähkövasaman lätäkköön. Jos huone on täynnä myrkkykaasua, hengitystilaa voi hankkia ampumalla kaasupilvien keskelle tulinuolen – mutta kannattaa olla huoneen ulkopuolella näin tehdessään, ellei halua itselleen pikaista ja voimakasta rusketusta.
Ideana onkin, että pelaaja pyrkii hyödyntämään näitä moninaisia mahdollisuuksia jatkuvasti, mikä vaatii hieman totuttelua kaltaiseltani ”säästetään kaikki esineet todellista tarvetta varten kunnes peli menikin jo läpi” -kitsastelijalta. Ennen kuin tajusin, että mukaan tarttuvat räjähteet, taikanuolet, parannuspullot ja loitsukääröt oli todellakin tarkoitettu käytettäväksi perustaisteluissakin, Baldur’s Gate 3 tuntui musertavan epäreilulta peliltä. Matalan tason Dungeons & Dragons -hahmot eivät ole kovin kestäviä. Lisäksi tekoäly kohdistaa häpeilemättä hyökkäyksensä ryhmän heikompiin jäseniin, kunnes nämä ovat kanveesissa.
Kun järjestelmän kanssa pääsi sinuiksi, homma lähti toimimaan erinomaisen hyvin. Pelissä ei ole mitään satunnaisia kohtaamisia, vaan kaikki viholliset on sijoiteltu valmiiksi suunniteltuihin taistelukohtaamisiin. Vaikka ryhmä pelin aikana kerääkin pienen valtakunnan bruttokansantuotteen edestä taikaesineitä ja -aseita, yksikään taistelu ei tuntunut pelkältä muodollisuudelta. Kuoleman mahdollisuus on aina läsnä ja pelaajan täytyy jatkuvasti harkita tarkkaan vuorojaan. Toki hengitysvaraa tulee enemmän, kun hahmot oppivat hyökkäämään useita kertoja vuorossa tai oppivat kokemustasojen myötä tehokkaampia loitsuja ja kykyjä.
Baldur’s Gate 3 onkin aivan uskomattoman hyvä peli. Larian on onnistunut luomaan kokemuksen, joka tuntuu uskomattoman syvälliseltä ja kiehtovalta, tarjoaa älyttömästi uudelleenpeluuarvoa ja koukuttaa täysin useiden kymmenien tuntien ajaksi. Nipotettavaa löytyy oikeastaan vain siitä, että monimutkaisten ja syvällisten pelien tavoin myös Baldur’s Gate 3 sisältää kohtalaisen määrän skriptausongelmia ja bugeja.
En itse kohdannut mitään kriittisiä ongelmia, mitä nyt välillä tarinassa aiemmin kuollut sivuhahmo olikin yllättäen hengissä tai sivutehtävä tyssäsi siihen, kun ovi ei auennut tai etenemiseen vaadittavaa esinettä ei löytynyt. Tämä on toki ikävää, mutta on korostettava, että ongelmista huolimatta pelasin parin viikon arvostelujakson aikana useita kymmeniä tunteja. Eikä se pelaaminen suinkaan jäänyt vielä tähän, sillä tehtävää riittää vielä runsaasti ja edessä on taatusti uusia pelikertoja erilaisella hahmolla, erilaisilla valinnoilla ja näin myös erilaisella tarinalla.
En tiedä, minkä paholaisen kanssa Larianin väki on tehnyt diilin, jotta he ovat saaneet aikaan tällaisen pelin. Mutta se on heidän ongelmansa. Me pelaajat saamme nauttia parhaasta roolipelistä vuosikausiin.
Miikka Lehtonen
Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.