Arvostelussa Alan Wake 2 – tästä puhutaan vielä vuosien päästä

Arvostelussa Alan Wake 2. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun 2023 numerossa 252.

8.1.2024 15:00

Arvostelussa Alan Wake 2. Arvostelu on julkaistu
alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun 2023 numerossa 252.

Kohti Remedyversumia

Suomalainen Remedy Entertainment ei ole juuri koskaan tyytynyt tavanomaiseen. Harva muu tiimi olisi 2000-luvun alkuvuosina julkaissut suuren budjetin räiskintäpeliä, joka kehui jo kannessaan olevansa “noir-rakkaustarina”. Tahti ei ole siitä hiipunut. Aina nämä rohkeat kokeilut eivät ole aivan toimineet, kuten Quantum Breakin rosoisempi kohtalo muistuttaa. Nostankin sitä suuremmalla syyllä studiolle hattua siitä, että he ovat uskaltaneet pelistä toiseen tehdä omaa juttuaan.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt Alan Wake 2 on tämän Remedyn oman jutun huipentuma. Se on hämmentävä ja psykedeelinen kauhuseikkailu, jonka metahenkinen tarina sitoo yhteen tarinanpätkiä useista firman aiemmista peleistä ja leikkii jatkuvasti sillä, miten tarinat toimivat ja miten niitä peleissä kerrotaan.

Sagan apurina toimii Sami Järveltä näyttävä Alex Casey.

Rakenteeltaan Alan Wake 2 on kahden puoliskon peli. Pelaaja ohjastaa vuoroin FBI-agentti Saga Andersonia ja vuoroin itseään kirjailija Alan Wakea. Anderson saapuu pieneen Bright Fallsin kaupunkiin tutkimaan väkivaltaista kulttimurhaa ja ajautuu alta aikayksikön keskelle yliluonnollisia mysteerejä ja tapahtumia. Samaan aikaan Alan on jumissa varjojen muodostamassa painajaismaailmassa ja yrittää kirjoittamalla muokata tarinaa sellaiseksi, että pääsisi sieltä pakoon. Seinämä kahden maailman välillä on hapertunut, joten tarinat sekoittuvat keskenään sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti.

Sagan puolisko pelistä on perinteisempää mutta hyvin viihdyttävää etsiväseikkailun ja selviytymiskauhupelin risteytystä. Remedyn Sami Järven kasvoilla ja James McCaffreyn äänellä varustetun parinsa kanssa Saga etsii johtolankoja ja yhdistelee niitä päänsä sisäisessä muistopalatsissa. Valtaosa peliajasta menee fiilistellessä häikäisevän kauniita Yhdysvaltojen luoteisrannikon tunnelmia, jotka voisivat olla kotoisin suoraan Suomesta. Kun pelaaja osuu alueelle, jossa painajaisten maailma on lipsahtanut meidän puolellemme, tiedossa on hiuksia nostattavaa kauhumeininkiä, pimeissä tunneleissa rämpimistä ja kunnon sydämentykytyksiä.

Saga Andersson seikkailee Bright Fallsin lisäksi Wateryn ja Caludron Laken alueilla Alan Wake 2 -pelissä.

Mysteeri on kirjoitettu hyvin. Se onnistuu pudottelemaan pelaajan eteen jatkuvasti vihjeitä ja kysymyksiä, jotka koukuttavat jo aivan alkumetreiltä saakka ja pitävät otteessaan läpi koko seikkailun. Kirjoittajat ovat onnistuneet mainiosti lisäämään pelin uuden päähenkilön, Sagan, osaksi suurempaa Alan Waken myyttiä. Kun kaikki näyttelijätkin vielä suoriutuvat rooleistaan ensiluokkaisesti, tarjolla on todella tunnelmallista ja toimivaa kauhuseikkailua.

Niin viihdyttävää kuin kaikki tämä onkin, väittäisin, että Alan Wake 2:ta muistellaan vielä pitkään toisesta puolestaan. Alan Waken omassa osioissa pelaaja on vankina unenomaisessa painajaismaailmassa, jossa Alan on sekä tarinan kirjoittaja että yksi sen voimattomista hahmoista. Hän harhailee kauhutarinasta toiseen yrittäen kirjoittaa niitä uudelleen niin, että tie kotiin aukeaisi.

Tämä on myös osioiden suuri pelillinen koukku, sillä matkallaan Alan löytää konkreettisia tarinaideoita, joita voi sitten soveltaa kulloisenkin seikkailun eri alueisiin. Näin tekemällä pelaaja muuttaa maailmaa ympärillään avaten uusia reittejä ja sulkien toisia. Joskus muutokset ovat positiivisia, toisinaan taas eivät. Jokainen voi varmasti arvata, että ei esimerkiksi seuraa hyvää, jos jo legendaariseen kummitushotelliin lisää tarinan siitä, miten joku on onnistunut rituaalilla kutsumaan sinne jotain pahaa. Mutta minkäs teet, jos se on ainoa keino edetä?

Pelissä on kaksi pelattavaa hahmoa.

Painajaismaailma on visuaalisesti ja teknisesti huikea kokemus. Se näyttää eloon heränneeltä painajaiselta, jossa todellisen maailman säännöt eivät aivan päde. Käytävät saattavat johtaa takaisin itsensä alkuun ja yksi ainoa ovi voi viedä eri paikkoihin riippuen siitä, mihin suuntaan sen läpi kulkee. Maisemat ovat voimakkaiden värivalojen ja näyttävien graafisten efektien vääristämiä versioita oikeasta maailmasta, ja tämän kaiken seurauksena muodostuu todella ahdistava ja psykedeelinen pelikokemus. Kuulokkeilla ja pimeässä asunnossa pelattuna painajaiset ovat nimensä mukaisia!

Painajaismaailma on myös pelin osa-alue, jossa Remedy on antanut luovuutensa todella liitää. Jo aivan pelin alussa pelaaja päätyy Controlista tutun Mr. Doorin juontaman keskusteluohjelman vieraaksi yhdessä Järven itsensä esittämän näyttelijän kanssa. Yleisö hurraa, kun Järvi vääntelee kameralle parhaita Max Payne -ilmeitään samalla, kun kolmikko puhuu tarinoiden ja niiden luojien välisestä suhteesta. En spoilaa tarinan huippuhetkiä sen enempää, sillä ne täytyy kokea itse. Sen sanon, että Alan Wake 2:n pelaamisen jälkeen olen vain odottanut, että kaverini pelaisivat sen myös läpi, jotta pääsisin vihdoin hehkuttamaan kunnolla sitä, kuinka… mutta niin, en spoilaa. Kokekaa itse ja nauttikaa!

Peter Franzenin esittämä Ilmo on Alan Wake 2 -pelin keskeinen hahmo.

Alan Wake 2 on parhaimmillaan, kun se uskaltaa kurottaa ja kokeilla, mikä kattaa suuren osan pelistä. Hieman hämmentävästi se ei koske taistelua, joka tuntuu alkuperäisen Alan Waken pelanneista heti tutulta. Tarjolla on yhä hyvin perustason kolmannen persoonan räiskintää, jossa taskulampulla täytyy ensin polttaa vihollisten suojat pois ja sitten ampua nämä kanveesiin.

Koska on kyse selviytymiskauhupelistä, taistelua ei ole tällä kertaa suunnattomasti. Valtaosan ajasta peli vain keskittyy rakentamaan ahdistavaa tunnelmaa ja säikyttelemään pelaajaa, mikä toimiikin sitten erinomaisen hyvin. En siis halua liioitella ongelman suuruutta, sillä ajoittaisia bugeja lukuunottamatta taistelu ei ole mitenkään varsinaisen kehnoa puuhaa. Se vain tuntuu muuten loistavassa pelissä oudon virkamiesmäisesti toteutetulta.

En halua valittaa liikaa senkään takia, että pelin erinomaiset puolet riittävät musertavasti kompensoimaan ajoittain tympeän taistelun tai jokuset bugit – ainakin omissa kirjoissani. Onkin mahdollista, että näin persoonallinen ja valtavirrasta poikkeava pelikokemus jättää jotkut kylmäksi. Mutta jos sattuu olemaan siinä Venn-kaavion keskipisteessä, jossa osaa nauttia sekä metahenkisestä tarinankerronnasta, tiukasta kauhumeiningistä ja äärimmäisen suomalaisesta tunnelmasta, tarjolla on peli, jonka huippuhetkistä puhutaan vielä vuosien päästä.

Miikka Lehtonen

Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.

Pelin virallinen kotisivu.

10/10
JulkaisijaEpic Games
Pegi-ikärajat18
Lisää luettavaa