Arvostelussa Age of Wonders 4. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinäkuun 2023 numerossa 247.
Vihdoinkin ihmeiden aika
Bilbo Reppuli ja Bukko Beastbreaker ovat molemmat puolituisia, mutta siihen herrasmiesten yhteneväisyydet jäävätkin. Tolkienin sankari tykkää iltapäiväteestä ja makeista kakuista, Bukko puolestaan johtaa vihollisten lihaa syövien barbaarihobittien laumaa. Hänen rautaisella johdollaan ja metsästä ammuttujen myrkkynuolien avulla villit puolituiset ovat vallanneet kokonaisen maailman. Bukko ja monet muut kummalliset fantasiasankarit sekä konnat elävät vain tietokoneellani, koska he ovat kotoisin Age of Wonders 4:n hämmästyttävästä hahmon- ja kansanluontigeneraattorista.
Age of Wonders on pelisarja, joka kertoo sitkeyden ja tasaisen kehityksen voimasta. Ensimmäinen Age of Wonders ilmestyi jo 1999, ja nyt nelosella numeroitu osa on oikeasti sarjan kuudes. Ideana on alusta asti ollut tehdä fantasiastrategiaa Civilizationin ja muinaisen Master of Magicin hengessä. Sarjan pelit ovat olleet ihan mukiinmeneviä seiskan pelejä, mutta ne eivät ikinä iskeneet tavalla, jota viitsisi hehkuttaa suu vaahdossa. Näin siis tähän asti, sillä Age of Wonders 4 on vihdoin hyppäys seuraavaan laatuluokkaan ja paras 4X-peli pitkään aikaan.
Pelin universumissa sotivat godirit eli jumalhallitsijat, jotka ovat nostaneet itsensä palvonnan kohteiksi sodan ja velhouden keinoin. Taustatarinassa näistä kepuleista on päästy hetkeksi eroon, mutta koska aiemmat osat olivat kovin unohdettavia, en osaa sanoa, onko tämä viittaus sarjan aiempiin tapahtumiin. Eikä sillä oikeastaan ole edes väliä. Pelissä on satunnaismatsien lisäksi kivoja tarinatehtäviä, useamman tehtävän mittainen pääjuoni ja vinhoja haastetehtäviä erikoiskartoilla, ja kerrankin niitä kaikkia pelaa mielellään.
Kaiken avaimena on se, kuinka naurettavan mukavaa neljännessä Wondersissa on luoda oma fantasiakansa ja räätälöidä tällä tavoin pelityyli joka kerta tilanteeseen sopivaksi. Se on vähän kuin kokkausta. Ensin valitaan ihmisten, haltioiden, sammakoiden tai myyrien kaltainen muotti, joka määrittää yksiköiden ulkonäön. Päälle läiskitään valikoima henkisiä ja fyysisiä erikoiskykyjä.
Pelimekaanisesti merkittävin valinta on yksi kuudesta kulttuurityylistä, joita ovat feudal, high, industrial, barbarian, dark ja astral. Niistä jokainen on helppo nähdä fantasian kliseinä. Feodaalityypit ovat kuin Warcraftin ihmisiä, barbaarit örkkejä tai Warhammerin skaveneita ja niin edelleen. Hauskuus syntyy yhdistelemällä lajit ja kulttuurit erilaisiin taikuustyyleihin, joita on niin ikään kuusi erilaista. Kakun päälle tulevat kulttuuriset erityispiirteet ja kansalle luotava godir-johtaja, joka on sekä sivilisaation ykköspomo että tärkein yksikkö.
Kaikkea mainittua voi sotkea yhteen täysin vapaasti, oli mielessä sitten armoton minmaksaus tai omasta suosikkileffasta, -kirjasta tai pelistä löytyvän kansan toisinto. Age of Wonders 4:n kansanluonnilla syntyvät yhtä hyvin niin Arthas epäkuolleineen kuin aiemmin mainittu ja täysin hatustani revitty Bukko kätyreineen. Mikä parasta, eri yhdistelmät tukevat täysin erilaisia pelityylejä. Yhdessä matsissa voi revitellä paperista tehdyillä taistelumaagien laumoilla, jotka grillaavat vastustajansa etäältä. Seuraavassa hurvitellaan villieläinten avustamalla yksisarvisten ratsuväellä ja kolmannessa taistellaan kilpivalleihin perustuvilla falanksilaumoilla. Tällainen vapaus luo epätasapainoa, eivätkä kaikki luodut fantasiakansat ole kuoleman kentällä tasaveroisia, mutta se on pieni hinta maksettavaksi tästä huvista.
Sivilisaatioiden törkeän hyvä kustomisaatio ei ole kuitenkaan ainoa selkeä vahvuus. Seuraavaksi on pakko kehua käyttöliittymää. Tällainen säätövarainen fantasia-Civilization monimutkaisilla yhdistelmillä voisi olla inforuutujen täyttämää Exceliä tai täysin läpitunkematonta suota, jota pitäisi opetella tube-tutoriaalien kautta. Age of Wonders 4:n käyttis on kuitenkin sekä todella tyydyttävän tuntuinen että erityisen selkeä. Kaikki tieto löytyy nopeasti pienen harjoittelun jälkeen ja pelaaminen tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Testissä oli vain pc-versio, joten konsoliohjauksesta en mene vannomaan.
Sama pätee grafiikkaan. Perinteiden mukaisesti valloitusta käydään maailmankartalla, joka on täynnä salaisuuksien täyttämiä raunioita, hirviöitä ja barbaariheimoja. Kaupungit leviävät kartalle todella nätisti, kaikki näyttää värikkäältä ja auvoiselta kuin vanhoissa kunnon Heroes of Might & Magiceissa konsanaan. Joukko-osastot, kutsutut taikahirviöt ja godirit itse näyttävä poikkeuksetta näteiltä sekä läheltä että kaukaa.
Riemu ulottuu aina pelattavuuden tasolle. Peli soljuu eteenpäin todella rivakkaa vauhtia, eivätkä yksittäiset matsit kestä todellakaan useita satoja vuoroja. Sodat ja skenaariot saa ratkottua järkevässä ajassa. Taistelussa on paljon helposti avautuvia konsepteja, joita on mukava yhdistellä. Lähitaistelujoukot sitovat kohteensa hyökkäämällä, eivätkä ampuvat yksiköt voi laukoa, kun joku on kyljessä. Niiden paetessa sitovat joukot läiskivät perääntyjille iskun kaupan päälle. Tähän päälle tulee armoton läjä erikoishyöykkäyksiä kuten astraalitasolle vetäytyviä yksiköitä, taivalta satavia meteoreja ja muita magiahyökkäyksiä, kaukosiirtymisiä ja yhdessä seisovien joukkojen toisilleen antavia puolustus- ja hyökkäysbonuksia. Optioita riittää, mutta kaikki pysyy selkeänä.
Pelissä on myös kivoja ideoita, joita on turha toivoa näkevänsä kilpailijoilla. Omalle kansalle voi esimerkiksi taikoa velhojohtajan taidoista riippuen erilaisia pysyviä muodonmuutoksia. Joukoista voi tehdä jättimäisiä tai kivinahkaisia, ja niiden aseistukseen voi loihtia monenlaisia tehoriimuja. Pelissä on eittämättä roolipelaamisen henkeä. Erittäin iso bonus on myös se, että magia tuntuu pelissä todella mahtavalta voimalta, joka muuttaa koko ajan maailmaa ja siellä sotivia kansoja. Negatiivisena puolena on mainittava, että kaupunkien hallinta on todella simppeliä ja tylsää, mutta jääpähän enemmän aikaa mättämiselle.
Tällaista fantasiasotaa on tehty ja tullaan tekemään peleissä turhankin monta kertaa. Pintapuolisella silmäyksellä Age of Wonders 4:n voisikin ohittaa taas yhtenä persoonattomana yrittäjänä, ja tietyssä mielessä pohjalla toki on turhan tuttu kaava. Tällä kertaa todella hiottu pelattavuus, loistava pelityylin kustomointi, kiva käyttis sekä hyvällä maulla tehty grafiikka yhdistyvät kuitenkin harvinaisella tavalla. Civ-henkisten pelien ystävien kannattaa jättää tämä väliin ainoastaan, jos päällimmäisenä mielessä on tarkkaan harkittu pelitasapaino. Itse luotujen fantasiakansojen kohdatessa tasapainosta voi nimittäin vain haaveilla.
Janne Pyykkönen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.