Arvostelussa 9 Years of Shadows. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun 2023 numerossa 245.
Metroidia ilman vaniaa
Pienen Halberd-indiestudion joukkorahoituksella kehittämä 9 Years of Shadows ei peitteile vaikutteitaan. Rosoiset pikseligrafiikat ja runsaat viittaukset Castlevania: Symphony of the Nightiin tekevät selväksi, että nyt ollaan jälleen retrohenkisen metroidvanian äärellä – aina kinteoriassa. Ongelmana on, että vaikka pintapuolisia yhtäläisyyksiä on, 9 Years of Shadows ei ole onnistunut toteuttamaan metroidvania- pelien tärkeimpiä piirteitä. Siinä sivussa turhan moni muukin asia on jäänyt hieman rempalleen.
9 Years of Shadows on sivulle vierivä tasohyppelypeli, jonka kupeeseen on liitetty kepeitä roolipelimäisiä elementtejä ja sivutehtäviä. Kaikki tämä tapahtuu tietenkin suuressa linnassa, jota kartoitetaan yksi huone kerrallaan. Pelaaja saapuu nuoren sankarin saappaissa tuhoamaan linnassa piileskelevää pahaa voimaa ja palauttamaan värejä takaisin maailmaan, mitä ennen pitäisi kehittyä paljon voimakkaammaksi taistelijaksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että pelissä eteneminen vaatii usein uusien kykyjen ja varusteiden löytämistä. Näiden tärkein ilmenemismuoto ovat erilaiset panssarit, joita voi hankkimisen jälkeen vaihdella lennossa tilanteen vaatimusten mukaisesti. Yksi puku antaa sankarillemme kyvyn liikkua veden alla aivan kuin kuivalla maalla ja toinen saattaa muttaa hahmon sitäkin vapaammin uivaksi merenneidoksi.
Tämä kaikki toimii ihan hyvin, vaikka puvut ovat kiinteitä erikoisominaisuuksiaan lukuun ottamatta turhan samanlaisia. Ilman väripaletin vaihtumista olisikin hankala sanoa, mikä puku kulloinkin on yllä. Oleellisimpana ongelmana kuitenkin on, että niiden kykyjä käytetään vain avaamaan pääpolun reittejä. Keskeisenä metroidvania-piirteenä olisi ollut kiva, jos matkan varrella opituilla taidoilla avattaisiin uusia sivupolkuja ja salaisuuksia myös kertaalleen kolutuilta alueilta. Sen sijaan että pelaajaa kannustettaisiin tutkimaan linnan hämyisimpiäkin nurkkia, koko viiden tunnin keston ajan edetään vain lineaarisesti eteenpäin.
Lyhyestä kestosta huolimatta peli tuntuu jo alun jälkeen itseääntoistavalta. Erilaisia vihollisia on vain muutama, joista tarjoillaan eri värisiä versioita hyvin nopeasti ensikohtaamisen jälkeen. Pelialuekin on enimmäkseen täynnä hyvin tympeitä tunneleita, joiden taustan väri vain vaihtelee.
Sisällön niukkaa määrää on yritetty paikata vääntämällä vaikeustasoa kohti kattoa. Sankarimme ei kestä juuri yhtään vahinkoa, joten haastavissa tasohyppelyosioissa ja pomomatseissa hengen lähtö on aina lähellä. Ja kun henki lähtee, edessä on paluu edelliseen tallennushuoneeseen. Näitä vuorostaan on levitelty kartalle niin kitsaasti, että kuolema tarkoittaa usein 15-20 minuutin uudelleenpeluuta ja jopa kertaalleen läpäistyjen pomomatsien uusimista. Turhauttavaa.
9 Years of Shadows tuntuu hyvin tyypilliseltä joukkorahoitetulta peliltä. Kehittäjillä on selvästi ollut suuria ja lennokkaita suunnitelmia, mutta aika tai resurssit ovat loppuneet kesken. Niinpä peli on lyhyt, lineaarinen ja itseääntoistava,minkä lisäksi monet ominaisuudet ovat niin pintapuolisia, että ne olisi ihan hyvin voinut jättää pois. Tähän kategoriaan kuuluvat myös hahmonkehitys ja sivutehtävät.
Lopputulos tuntuu pahalta pettymykseltä, sillä pelin hyvät puolet – kuten napakat kontrollit, tyylikkäät animaatiot ja ajoittain hyvällä tavalla haastavat tasohyppelyosiot – eivät riitä paikkaamaan ongelmia. Näihin nojaamalla peli olisi todennäköisesti toiminut paljon paremmin, mutta nyt kokonaisuus on aivan liian pliisu.
Miikka Lehtonen
Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.
Pelin virallinen kotisivu.