Lapasesta karannut Magic
Muun muassa Half-Life-peleistä tunnettu Valve ei julkaise pelejä kovin usein. Itse asiassa sen edellinen julkaisu on DOTA 2 vuodelta 2013, joskin peli oli avoimessa betassa jo kauan sitä ennen. Jokainen uusi julkaisu on siis merkkitapaus, vaikka kyseessä olisikin firmalle aivan uusi aluevaltaus, kuten keräilykorttipeli.
Omalle tyylilleen uskollisesti Valve ei ole lähtenyt Artifactia kehittäessään liikkeelle puolivaloilla, vaan pelin suunnittelijaksi värvättiin Richard Garfield, jonka meriittilistalla ovat muun muassa Magic: The Gathering, Netrunner ja Keyforge. Kombinaatiolta on lupa odottaa paljon, ja korttipelinä Artifact lunastaakin odotuksensa. Valitettavasti videopelinä se menee metsään aika urakalla.
Jos Artifact pitäisi tiivistää hyvin kompaktisti, kuvailisin sitä DOTA 2:n korttipeliversioksi. Sitä pelataan DOTAn kaistoja kuvaavilla kolmella rinnakkaisella ja enimmäkseen erillisellä pelilaudalla. Pelaajat kasaavat itselleen korttipakat, joihin lätkitään sankareita, tusinahirviöitä, loitsuja, parannuskortteja ja esineitä DOTA 2:n valikoimista. Sitten kisataan siitä, kuka ensimmäiseksi tuhoaa vastustajansa tornin kahdelta kolmesta kaistasta ja voittaa pelin.
DOTA 2 -fanille Artifact onkin melkoista herkkua. Kullakin sankarilla on omat nimikkokorttinsa, jotka mukailevat näiden pelityyliä MOBA-esikuvassa. DOTA 2:ta pelaamattomalle ei välttämättä tunnu kovinkaan loogiselta, että Zeus pystyy kalliilla kortilla ampumaan salamoita kaikkiin vihollisiin kaikilla pelilaudoilla. DOTA-nistit kuitenkin tietävät, että se on hahmon ultimate-kyky MOBA-pelistä kortiksi muunnettuna.
Yleisesti Artifact tuntuu kuin Magic: The Gatheringin versiolta, joka on hieman karannut lapasesta kehitysvaiheessa. Peliä ei ole helppo selittää tai oppia. Jo pelkästään se tuo mukanaan omia outouksiaan, että sitä pelataan enimmäkseen – mutta ei aina – erillisillä pelilaudoilla. Kullakin sankarilla ja kortilla on Magic-tyyliin oma värinsä, ja jos jollain pelilaudalla ei ole tietyn väristä sankaria, sinne ei voi myöskään pelata sen värisiä kortteja. Taistelussa kaatuneet sankarit palaavat vuoron huilattuaan takaisin peliin, mutta tuloksena on silti tilanteita, joissa ei voi vuorollaan tehdä yhdellä tai useammallakaan pelilaudalla mitään muuta kuin ottaa turpiinsa, koska sankareita ei ole tarjolla.
Erikoisuudet eivät suinkaan lopu tähän, sillä erilaisia yleismaailmallisia erikoissääntöjä ja avainsanoja on vino pino. Niiden lisäksi monilla korteilla on uniikkeja efektejä, jotka voivat olla kyllä vaikutukseltaan lähellä muita samantyylisiä efektejä, mutta ovat silti sen verran erilaisia, että kaikki erikoistapaukset täytyy opetella. Peli yrittää avustaa tässä antamalla pelaajan katsella kortteja lähempää ja saada hyperlinkkien tavoin lisätietoa niiden avainsanoista ja efekteistä, mutta oppimiskäyrä on silti jyrkkä.
Tästä huolimatta Artifactissa on ideaa ja jonkinlaista mystistä hohtoa. Peli on todella nätin näköinen ja täynnä komeita yksityiskohtia. Loitsuja ja pelimekaniikkoja säestetään hienoilla ja selkeästi rakkaudella tehdyillä animaatioilla. Kovimmilla korteilla on oikein omat välianimaationsa. Kun mainittu Zeus salamoi kaiken tuhkaksi, kamera ajaa pelilaudan laidasta laitaan sen pintaa pyyhkien ja kuvaa lähietäisyydeltä sähköiskujen ja savun keskellä pomppivia kortteja.
Pelin moninaiset ja monimutkaiset mekaniikat tuovat mukanaan paljon syvyyttä, ja ainakin teoriassa Artifact mahdollistaa useita erilaisia lähestymistapoja. Se tuo ainakin teoriassa paljon uudelleenpeluuarvoa ja antaa Valvelle tilaisuuden kehittää peliä erikoisiin suuntiin. On myös todettava, että kun korttipeli on jotain muutakin kuin Hearthstone-kopio, se tuntuu jo automaattisesti kiinnostavalta ja piristävältä.
Valitettavasti Artifactissa on ongelmansa. Se kärsii korttipelinä eniten siitä, että sen korttien julkaisuvalikoima on sangen pieni eikä hirveän hyvin tasapainotettu. Jo reilun viikon sisään pelin julkaisusta pelaajat olivat havainneet, että tietyt kortit ja sankarit ovat niin ylitehokkaita, ettei muita kannata ottaa pakkaan. Ongelma ei toki ole kohtalokas, sillä Valve voi parannella ja päivittää kortteja, mutta koska pelaajat ovat naputtaneet näistä ongelmista jo kuukausien ajan ilman tulosta, en ehkä pidättäisi hengitystäni.
Ongelmaa pahentaa Artifactin viheliäinen rahoitusmalli. Se on maksullinen peli, ja ostoksellaan saa muutaman valmiiksi suunnitellun aloituspakan ohella kymmenen booster-pakettia, joista jokainen sisältää kymmenen satunnaista korttia. Jos käy yhtä huono tuuri kuin minulla, nämä kymmenen pakkaa sisältävät aika paljon samojen korttien ylimääräisiä kappaleita, joilla ei tee mitään.
Tämän jälkeen ainoa keino hankkia lisää kortteja on vinguttaa visaa. Siinä missä useimmat muut digitaaliset korttipelit sisältävät keinoja tienata korttipaketteja tai pelin sisäistä valuuttaa pelaamalla tai suorittamalla päivittäisiä tehtäviä, Artifact luottaa rahan voimaan. Uusien satunnaisten korttipakettien ohella peli sisältää tietenkin kytkennän Valven Steam-kauppaan, jossa pelaajat voivat ostaa ja myydä virtuaalikortteja oikeaa valuuttaa vastaan.
Täten Artifactissa jyllää todella vahva ja todellinen pay to win -meininki. Jos et ole valmis sijoittamaan runsaasti oikeaa rahaa korttipakkojesi parantelemiseen, ei kannata edes lähteä pelaamaan satunnaispelaajia vastaan, sillä todennäköisesti moni pelin nopeasti vähenevistä pelaajista on panostanut rahaa omiin pakkoihinsa.
Artifactissa on paljon muitakin pieniä ongelmia, joiden yhteisvaikutuksena muodostuu kuva pelistä, jonka pitäisi olla nyt ehkä beta-asteella. Pelin sisällä ei voi esimerkiksi lainkaan kommunikoida vastustajansa kanssa sanallisesti tai edes mitään purkitettuja animaatioita käyttäen. Moni muukin perustason ominaisuus, myös Valven lupailema sellainen, puuttuu vielä täysin.
Tämä kaikki on valtavan harmillista, sillä Artifactissa todellakin on sitä jotain. Korttipelinä se olisi ehkä hyötynyt siitä, että joku olisi käynyt Garfieldin suunnitteludokumentin läpi punakynällä, mutta tällaisenaankin se on valtavirrasta eroava, kiehtovan syvällinen ja ennen kaikkea valtavan hyvä rakennusalusta tuleville laajennuksille ja uusille korteille.
Valitettavasti läpimätä rahoitusmalli ja ilmaisen progression puute ovat ajaneet minut jo viikossa tilanteeseen, jossa mielenkiintoni peliä kohtaan laskee kuin lehmän häntä. Tulen siis jatkossa todennäköisesti pelailemaan Artifactia lähinnä satunnaisesti muutamaa kaveriani vastaan, mikä tuntuu valtavan potentiaalin hukkaamiselta. Valve, nyt herätys ja peliä korjaamaan!
Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden tammikuun 2019 numerossa 196.