Olen suuren osan elämästäni ollut hyvin kiinnostunut ensimmäisen maailmansodan ilmataisteluista. Hyllystä löytyy useita asiaa käsitteleviä kirjoja, katossa roikkuu itse kasattuja ja maalattuja lentokonepienoismalleja ja jossain hyllyn syövereissä pölyttyy myös aihetta käsittelevä miniatyyripeli, jota kukaan kaveri ei koskaan suostunut edes kokeilemaan.
Voin helposti myös kertoa, mistä tämä innostus alkoi, sillä vastaus on hyvin selkeä: vuonna 1990 julkaistusta Red Baron -pelistä.
Sierra On-Linen julkaisema ja Dynamixin kehittämä Red Baron on äärimmäisen harvinainen peto. Ensinnäkin se käsittelee nimensä mukaisesti ensimmäisen maailmansodan ilmasotaa, mikä ei ole se tyypillisin aihe lentopeleille. Lisäksi se onnistuu tasapainottelemaan täydellisesti siinä realismin ja hauskuuden välimaastossa. Pelaaminen ei ole mitään täyttä arcade-räimettä, mutta silti sen verran sujuvaa, että pelaaminen onnistui hyvin näppäimistölläkin. Ei 12-vuotiaalla minulla mitään lento-ohjaimia ollut!
Pelaajat voivat pelata joko yksittäisiä tehtäviä ja kaksintaisteluita kuuluisien ässien kanssa, tai hypätä joko Saksan Fliegertruppenin tai liittoutuneiden ilmavoimien riveihin ja taistella tiensä läpi koko sodan. Teknologia kehittyy ajan mukaan ja rintamalinjat liikkuvat, tehden kokemuksesta yllättävän monipuolisen ja kiehtovan.
Nykyperspektiivistä on toki tunnustettava, että Red Baron on aika karu peli. 320×200- resoluution VGA-grafiikka ei ole vain tarpeeksi tarkkaa, jotta esimerkiksi lentokoneiden suuntaa pystyisi hahmottamaan vähänkään kauempaa. Koita siinä sitten arvailla, mitä 100 metrin päässä oleva viholliskone on tekemässä, kun sitä edustetaan ruudulla viidellä pikselillä. Hitto vie, koita edes hahmottaa, onko se taivaan sinessä siintävä ruskea viiva oma lentuekaveri vai viholliskone!
Tämä ei aikanaan tahtia haitannut, koska paremmastakaan ei ollut tietoa ja lisäksi ensimmäisen maailmansodan luonne laski ongelman vakavuutta. Taistelut käytiin joka tapauksessa lyhyillä etäisyyksillä ja sen verran hitailla vauhdeilla, että koneet ovat enimmäkseen hahmotettavissa. Ja toki pelin edetessä pelaaja voi koristella lentueensa koneet haluamansa väriseksi, jolloin tunnistettavuus paranee heti melkoisesti.
Red Baron oli ja on hauska ja sujuva lentopeli, mutta tämä ei yksistään selittäisi vielä sitä, miksi hullaannuin niin totaalisesti sen aihepiiristä. Ennen sen pelaamista se oli nimittäin minulle vain yksi lentopeli monien muiden joukossa.
Red Baron on sitä pelien sukupolvea, jolloin simulaattoreiden ja muiden raskaampien pelien mukana tuli tuhti manuaali. Tässä tapauksessa manuaali ei ole vain ohjekirja, vaan myös kattava ja viihdyttävä katsaus koko aihealueeseen. Manuaali käy läpi ensimmäisen maailmansodan vaiheet, puhuu sen ilmataistelusta, esittelee kuuluisat ässät ja tärkeät lentokoneet ja jopa sisältää useamman kymmenen sivua ajan taktiikoista ja niiden soveltamisesta!
On tunnustettava, että pelasin aluksi Red Baronia piraattikopion kautta, mutta kun kuulin, miten hyvä sen manuaali oli, ostin pelin kesätyörahoillani. Sen jälkeen luinkin manuaalia uudelleen ja uudelleen bussimatkoilla seuraavan lukuvuoden ajan ja kaikki mahdolliset esitelmäni ja aineeni käsittelivät ensimmäisen maailmansodan ässiä ja historiaa. Ja siinä sitä sitten oltiin. Olen vuodesta 1990 lähtien jahdannut Red Baronin tunnelmia huonolla menestyksellä. Vaikka saman aihepiirin pelejä onkin julkaistu muutamia, ne ovat kaikki olleet joko tympeää arcade-huttua tai sen verran haastavia simulaatioita, että mikään satunnainen pelailu ei oikein iske.
Pitääkö tässä itse lähteä kehittämään uutta hauskaa ensimmäisen maailmansodan ilmailupeliä?
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.