Vuonna 1985 julkaistu Commando on Commodore 64:n kiistattomia klassikkoteoksia. Alkujaan kolikkopelinä elämänsä aloittanut peli oli niin vaikutusvaltainen, että se aloitti kokonaan uuden peligenren. Kolikkopeli oli tiettävästi Capcomille todellinen rahasampo ja hämmentävästi niin oli myös Commodore 64 -käännös, vaikka Commodore 64 oli piratismin luvattu maa ja vain ani harva yleensäkään osti pelejä.
Pelin suunnaton suosio ja asema Commodore-klassikkona on hieman yllättävää, sillä Rob Hubbardin erinomaista taustamusiikkia lukuun ottamatta Commodore-versio on ominaisuuksiltaan ehkä se kaikkein kehnoin Commando-käännös, eikä tilanne siitä parantunut ennen kuin fanit ottivat ohjat omiin käsiinsä.
Commando on nopeatempoinen ja vaikea räiskintäpeli, jossa pelaaja ohjastaa Super Joe -soturia tämän taistellessa konekiväärinsä ja kranaattiensa avulla vihollisten alueiden läpi. Vihollisia juoksee kimppuun kaikilta suunnilta, nousee esiin juoksuhaudoista ja vesistöistä, sekä ajelee ohitse jos jonkinlaisilla ajoneuvoilla. Homman nimi on selkeä: ammu kaikkea mikä liikkuu, paitsi suojan takana olevia tai panssaroituja kohteita, jotka pitää räjäyttää käsikranaateilla.
Vaikeus tulee siitä, että Super Joe ei nimestään huolimatta kestä juuri kuritusta. Yksikin luoti, räjähdys, veteen pistetty varvas tai harhautuminen juoksuhaudan päälle vie hengen, eikä elämiä ole kuin viisi. Mutta näinhän se kolikkopelien kanssa meni. Pelit tehtiin todella vaikeiksi, jotta pelaajat joutuisivat pumppaamaan niihin mahdollisimman paljon kolikoita, eivätkä monetkaan kotikäännöksiä tehneet studiot jaksaneet (tai ehtineet) tekemään mitään suuria muutoksia.
Commodore 64 -version tapauksessa tämä vaikeustaso onnistui peittelemään myös sitä ikävää tosiasiaa, että peli on onnettoman lyhyt. Alkuperäisen kolikkopelin kahdeksan tasoa on karsittu kolmeen, mikä tarkoittaa, että asiansa osaava Commando -pelaaja pääsee koko pelin läpi helposti alle kymmenessä minuutissa. Siinä on rahoille vastinetta!
Syykin oli simppeli: pelin julkaissut Elite ei halunnut, että pelaajat joutuisivat pelien aikana katselemaan lataustaukoja, vaan ne piti saada ladattua kerralla Commodore 64:n muistiin, eikä sitä muistia ollut hirveästi. Niinpä pelin koodannut Chris Butler joutui karsimaan kenttiä urakalla ja muutenkin tekemään peliin jos jonkinlaisia pieniä ja suurempia leikkauksia.
Kun 80-luvulla ei paljon uusintaversioiden kehittämistä harrastettu, pitkään näytti siltä, että se oli siinä se ja Commodore 64 -fanien oli tyytyminen alle puolikkaaseen Commandosta. Hieman ironisesti tilanteen muuttivat lopulta ne samaiset piraatit, jotka torpedoivat touhuillaan Commodoren pelimyyntejä, enkä puhu nyt vertauskuvallisesti, vaan kirjaimellisesti.
Nostalgia on alkujaan vuonna 1994 perustettu piraattiryhmä, joka on erikoistunut vanhojen pelien kopiosuojausten poistamiseen ja mahdollisimman alkuperäisten versioiden julkaisemiseen, mutta perustajilla oli sitä aiemminkin taustaa Commodore 64:n ware-piireistä.
Touhu voi kuulostaa erikoiselta, mutta sille on syynsä. Piratismin alkuajoista saakka muutamat suuret piraattiporukat ovat poistaneet peleistä kopiosuojauksia ja pistäneet sitten kräkkäämänsä versiot liikenteeseen, usein omien pienten intropätkiensä kanssa. Joskus mukaan on livahtanut myös ongelmia. Ehkä kräkätyssä alkuperäiskopiossa oli vaikka rikkinäisiä sektoreita, eikä kukaan huomannut sitä ennen kuin paljon myöhemmin, ja sitten onkin turha enää valittaa, kun jonkun vuosia sitten myynnistä poistuneen pelin ainoa levityksessä oleva versio onkin rikkinäinen.
Nykyperspektiivistä onkin hienoa, että erinäiset harrastajat jaksavat kaivaa esille ja digitaalisesti restauroida mahdollisimman uskollisia ja muokkaamattomia versioita peleistä, joita on muuten mahdoton enää löytää mistään. Siinä sivussa tietenkin oppii yhtä ja toista Commodore 64:n toiminnasta ja sen ohjelmoinnista, joten hyppy pelinkehitykseen ei ole suunnaton. Vuosien varrella Nostalgia onkin julkaissut muutamista aikanaan leikellyistä Commodore 64 -klassikoista omat, restauroidut versionsa.
Vuonna 2015 julkaistu Commando Arcade Special Edition on porukan päivitetty julkaisu, joka lisää peliin aikanaan poistetut kentät, muutamia pieniä leikkauspöydälle jääneitä siirtymäanimaatioita ja myös korjaa siitä suuren määrän bugeja. Esimerkiksi alkuperäisessä versiossa suorastaan häiritsevän yleinen ja brutaali spritejen vilkkuminen on nyt enimmäkseen historiaa.
Toki kolikon kääntöpuolella alkuperäisen julkaisijan tavoite ei enää ole mahdollinen, eikä koko Commando mahdu kerralla koneen muistiin, vaan jokaisen kentän välissä on pieni lataustauko. Molempia versioita pelanneena voin kuitenkin sanoa, että se on pieni hinta maksettavaksi.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.