The Elder Scrolls Onlinen odotettu Blackwood-lisäosa on vihdoin ilmestynyt pc:lle, Stadialle ja konsoleille, ja Pelaaja.fissä perehdytään sen saloihin seuraavan viikon ajan osana Bethesdan kanssa yhteistyössä toteutettua näkyvyyskampanjaa.
Seikkailuseuraa tekoälystä
Kuten Blackwood-artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa tuotiin ilmi, uunituore lisäosa vie pelaajat takaisin 15-vuotiaan The Elder Scrolls IV: Oblivionin maisemiin. Vaikka vastassa on tuttuja vihollisia, pelkkää nostalgiassa rypemistä ei ole luvassa, vaan Blackwood tuo mukanaan myös todella merkittävän pelillisen uudistuksen. Pelaajat voivat nimittäin värvätä matkoilleen mukaan tekoälyn ohjastamia kumppaneita ensi kertaa The Elder Scrolls Onlinen historiassa.
Ominaisuudelle lienee tilausta, sillä vaikka massiivimoninpelit ovatkin suunniteltu pääasiallisesti jaetuiksi kokemuksiksi, peliseuraa ei aina ole tarjolla, ja toisinaan saattaa yksinkertaisesti tehdä mieli seikkailla omillaan. Tamriel on kuitenkin täynnä vaaroja, eikä yksinäinen susi välttämättä aina pärjää, vaikka kuinka tahtoisi. Tekoälytoverit tarjoavat tähän ongelmaan ratkaisua tukemalla pelaajaa niin taistelukentillä kuin niiden ulkopuolellakin.
Toveri joka tarpeeseen
Toiminnan suhteen kumppanit on suunniteltu räätälöitäviksi niin, että ne tukevat pelaajan omaa pelityyliä mahdollisimman tehokkaasti. Ne osaavat toimittaa mitä tahansa MMO-peleistä tuttua perusroolia, eli vaikkapa tankkihahmon tueksi kumppanistaan voi leipoa pätevän parantajan. Kumppanien kykykattauksen voi säätää mieleisekseen, heille voi antaa ohjeita taistelutilanteissa ja heidän ulkonäköään ja varusteitaan voi rukata hyvinkin vapaasti.
Blackwoodin tekoäly-ystävät eivät kuitenkaan ole pelkkiä pahvikuvia, vaan kuten kunnon roolipelissä asiaan kuuluu, on heillä myös omat luonteensa ja taustatarinansa. Tällä hetkellä kumppaneita on valittavana kaksi: määrätietoinen maagi Bastian Hallix ja tulisieluinen seikkailija Mirri Elendis. Uutta tuttavuutta oppii tuntemaan ajan myötä paremmin yhdessä matkatessa, mutta kummallakin on myös omia tarinatehtäviään, jotka valottavat heidän taustojaan ja motiivejaan tarkemmin.
Kaksin kulkeminen ei välttämättä ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä tekoälyhahmoilla on myös mielipiteitä pelaajan tekemisistä. Aatelisissa piireissä liikkuva Bastian ei esimerkiksi hyväksy varastelua tai muuta pahennusta herättävää toimintaa ollenkaan, kun anarkistisempaa Mirriä näpistely lähinnä huvittaa. Pelaajan ja kumppanin suhde voi lämmetä tai viiletä riippuen siitä, mitä yhdessä puuhastelee, ja paremmat välit avaavat muun muassa uusia keskusteluvaihtoehtoja sekä tehtäviä. Kumppani voi myös tulla vierailulle pelaajan kotiin, jos suhde on tarpeeksi vahvalla pohjalla, mutta romanttisia taka-ajatuksia ei kannata kehitellä.
Henkinen tuki on tärkeää
Blackwoodissa kumppanien merkitys yltää pelkkiä pelimekaniikkoja syvemmälle tasolle. Haastatteluissa pelin kehittäjät ovat alleviivanneet, että järjestelmä on suunniteltu antamaan kaikenlaisille pelaajille mahdollisuuksia tutustua The Elder Scrolls Onlinen tarjontaan aiempaa monipuolisemmin. Kumppanien ansiosta vaikkapa neljälle pelaajalle suunnitellut luolastot luonnistuvat nyt vaikka vain yhden ihmiskaverin voimin, eikä tuntemattomien kanssa pelaamista arastelevien siis tarvitse enää jäädä niistä paitsi. Myös pitkin Blackwoodin aluetta sirotellut Oblivion-portaalit kätkevät taakseen sen verran väkeviä vastuksia, että kumppani kannattaa ehdottomasti napata matkalle mukaan peliseuran puutteessa.
Tekoälykumppanin tuki voi olla myös tärkeä itseluottamusta kasvattava tekijä, kun uusi pelaaja astuu The Elder Scrolls Onlinen maailmaan ensi kertaa. Blackwood-aiheisen artikkelisarjamme ensi viikon maanantaina ilmestyvässä viimeisessä osassa käsittelemmekin teemaan sopivasti sitä, miksi uusi lisäosa tarjoaa ummikoillekin mainion sauman hypätä mukaan hiljattain seitsemän vuotta täyttäneen verkkopelin pyörteisiin.
The Elder Scrolls Online: Blackwood on nyt saatavilla pc:lle, Stadialle, PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle sekä Xbox Series -konsoleille.