Kun pelimaailman kirosanaksi muodostunut Embracer Group löi viime syksynä lapun Volition Gamesin luukulle, se päätti 30 vuotta kestäneen tarinan, jonka varrelle mahtui Saints Row -pelien ohella myös todellisia pelimaailman legendoja, kuten esimerkiksi erinomainen Descent-pelisarja.
Monelta on jo ehtinyt unohtua, että myös Red Faction -pelisarja oli Volitionin käsialaa. Minun mielessäni peli elää edelleen puhtaasti sen takia, että kun aikanaan ostin PlayStation 2:ni, se alkuperäinen Red Faction tuli mukana kylkiäisenä ja täten sitä myös pelattiin muiden pelien puutteessa hyvin innokkaasti.
Nyt vuosikausia myöhemmin voin tunnustaa ehkä itselleni ja koko muulle pelaavalle kansalle, että peli ei ollut lopulta kovin kummoinen ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, mutta oli siinä sentään yksi muistamisen arvoinen juttu. Tai oikeastaan kaksi.
Red Faction sai alkunsa Descent 4 -pelinä, vaikka sitä ei ehkä uskoisikaan. Descentit ovat kuitenkin luolalentelypelejä (vieläpä erittäin hyviä sellaisia) ja Red Faction on ensimmäisen persoonan perusräiskintä. Missä yhteys? No, enimmäkseen teknologiassa ja tarinassa, sillä vaikka Descent 4 kuopattiin jo kesken kehitysjakson, Volitionin tyypit pystyivät kierrättämään osia siitä uuteen projektiinsa. Red Factionin tarina, jossa Marsin sorretut kaivostyöläiset nousevat veriseen kapinaan sortajiaan ja kapitalismin koneistoa vastaan, ovat se ensimmäinen muistamisen arvoinen juttu, perustuu Descent IV:n tarinaan, samoin kuin se toinen muistamisen arvoinen juttu: GeoMod.
Koko pelin ennakkohypetys rakentui GeoMod-teknologian ympärille, eikä suotta. Käytännössä se tarkoitti, että miltei koko pelimaailma oli pelaajan muokattavissa ja tuhottavissa. Onko tie eteenpäin kaivoksissa suljettu? Hae jostain räjähteitä ja tee itsellesi polku suljetun oven ohitse! Miksi turhaan taistella reilusti panssarivaunua vastaan kun voi yhtä hyvin räjäyttää sen alla olevan, kätevän kivisen sillan päreiksi ja pudottaa vaunun rotkoon!
GeoMod oli erinomaisen hauska ominaisuus, joka oli myös ajan teknologian huomioiden vaikuttava saavutus. Se oli myös mitä mainiointa kamaa ensimmäisessä PlayStation 2 -pelissäni, sillä (miltei) vapaasti tuhottava pelimaailma tuntui aikanaan uuden sukupolven jutulta. Sellaiselta, joka ei olisi ollut vaikka alkuperäisellä PlayStationilla mahdollista.
Vallankumoukselliselta tuntunut idea jäi lopulta enemmänkin kiinnostavaksi kuriositeetiksi, sillä lopulta pelisuunnittelijat keksivät sille sangen vähän käyttöä. Muutamat kohtaukset oli selvästi suunniteltu se mielessä, että pelaajan täytyi GeoModia hyödyntäen tehdä itselleen oikoreitti, mutta muuten räjäyttelemällä sai vain enimmäkseen kivoja koloja seiniin ja rakennuksiin. Ne paljon kehittyneemmät käyttötarkoitukset ja komeasti romahtavat rakennukset olivat myöhempien Red Factionien materiaalia.
Ja suunnilleen siinä se sitten olikin. GeoModia lukuun ottamatta Red Faction ei ollut kummoinen räiskintäpeli, ainakaan PC-pelurin perspektiivistä. Half-Life ja monet muut jo muutamaa vuotta vanhemmat pelit tuntuivat räiskintäpeleinä paljon kehittyneemmiltä, koska esimerkiksi Red Factionin vihollisten tekoäly oli lopulta todella kehno, eikä asevalikoimastakaan löytynyt mitään kovin ihmeellistä.
Konsolipelurin perspektiivistä tilanne oli hieman toisenlainen, sillä Red Faction ehti markkinoille noin puoli vuotta ennen Haloa, joka räjäytti konsoliräiskintöjen ovet kertalaakista saranoiltaan. Esimerkiksi maailman arvostetuimpien pelimedioiden joukkoon kiistatta kuuluva Playboy-lehti (”luen sitä vain arvostelujen takia!”) hehkutti, miten kerrankin kontrollit toimivat niin hyvin, että PC-pelurikaan ei kaipaa hiirtä tai näppäimistöä. En olisi tästä ehkä itse täysin samaa mieltä, mutta se on kyllä todettava, että Red Faction alkoi olla jo pelikelpoinen räiskintäpeli, mikä ei vuoden 2001 konsolipeliltä ollut mitenkään taattu juttu.
Toimiva perusräiskintä yhdistettynä vapaasti tuhottavaan maastoon olikin sellainen yhdistelmä, että sen avulla Red Faction ylitti lopulta yli miljoonan kappaleen myynnit ja tienasi itselleen jatko-osan.
Miikka Lehtonen