Historian lainatuin komedialeffa käännettiin myös peliksi, jota harva on pelannut

Monty Python & the Quest for the Holy Grail on legendaarinen elokuva, mutta tiesitkö, että siitä tehtiin myös peli.

2.6.2024 10:51

Vuonna 1975 ensi-iltansa nähnyt Monty Python & the Quest for the Holy Grail – tai kuten se kotimaassamme tunnetaan, Monty Pythonin hullu maailma – on kiistatta komediaelokuvien suuria klassikkoteoksia. Monet ovat ymmärrettävästi kyllästyneet kuulemaankaan siitä, kiitos sitä ympäröivän ja täysin överiksi vedetyn koohotuksen, mutta ei ole leffan vika, että internet on perustyyliin taas tehnyt internetit.

Brittiläisen koomikkoryhmän klassinen komedia tarjoilee humoristisen version fiktiivisen kuningas Arthurin pyhästä tehtävästä etsiä Graalin maljaa. Oivaltavat vitsit ja surrealistinen huumori vuorottelevat sujuvasti, tarjoillen jotain nauramisen aihetta kaikenlaisen huumorin ystäville, eikä ole mikään ihme, että leffan parhaita pätkiä lainataan edelleen kyllästymiseen saakka.

Mutta miksi ihmeessä minä jorisen nyt jostain 50 vuotta vanhasta elokuvasta? Eikö tämän pitäisi olla peliaiheinen kolumni? On toki, mutta niin hämmentävää kuin se onkin, Monty Python & the Quest for the Holy Grail on myös videopeli. Tavallaan.

1990-luvulla yleistyneet CD-asemat olivat sekä siunaus että kirous. Oli hienoa ja kivaa, että yksi optinen levy tarjosi enemmän tallennuskapasiteettia kuin 450 3,5 tuuman diskettiä, kuten varmasti kaikki eeppisiin diskettipinoihin kyllästyneet pelaajat voivat vahvistaa. Valitettavasti pelinkehittäjät eivät kuitenkaan osanneet ottaa suuremmasta tallennuskapasiteetista järkevästi hyötyä irti, ja niinpä CD-levyistä tuli nopeasti kirosana, kun luokattoman kehnot amatööriohjaajat puskivat ne täyteen ”interaktiivisia elokuviaan”.

Toki kaiken sen roskan joukkoon mahtui oikeasti hyviäkin CD-pelejä. Esimerkiksi Lucasfilm Games julkaisi Sam & Max Hit the Roadista ja muista ajan seikkailupeleistään ehostetut versiot, joissa kaikki dialogi tarjoiltiin tekstin ohella myös puheena. Tiedän, että tämä kuulostaa vuonna 2024 täysin ilmiselvältä jutulta, mutta vuonna 1994 se oli vallankumouksellista. Väittäisin myös, että Monty Python & the Quest for the Holy Grail on yksi niistä parhaista CD-peleistä, vaikka sekin kikkailee vaarallisen lähellä interaktiivisen elokuvan kraaterin reunaa. Sekä myös siitä, että en välttämättä edes kutsuisi sitä peliksi.

Elokuvan tavoin myös The Holy Grailin PC-versio kertoo kuningas Arthurin pyhästä tehtävästä, ainakin lopulta. Ensimmäiset hetket ovat hurmaavia ja hämmentäviä. Terry Gilliamin klassisia animaatioita ja tyyliä mukailevan intron jälkeen pelaaja heitetään päävalikkoon, jossa voi katsoa elokuvan, lähteä etsimään Graalin maljaa tai rekisteröidä ostoksensa. Koko elokuva CD-levyllä? Ei kuulosta todennäköiseltä, kokeillaanpa. Jaha, elokuva pyörii postimerkin kokoisessa ruudussa monikymmenkertaisella nopeudella ja on ohi parissa sekunnissa. Tässä kohtaa aloin ymmärtää, miksi pelin introssa oli suuri ja selkeä ”emme palauta rahoja”-teksti.

No hitto, hypätään sitten etsimään Graalin maljaa. Valikon yläpuolella oleva malja alkaa hohtaa ja peli onnittelee Terry Jonesin äänellä pelaajaa eeppisestä saavutuksesta, minkä jälkeen se heittää tämän takaisin työpöydälle. Nyt pohdin jo, oliko koko juttu joku eeppinen pila pelaajien kustannuksella, mutta onhan meillä vielä se kolmas ikoni – pelin rekisteröinti. Ja sitten alkaa noin 15 minuuttia ja pitkälti yli 100 kysymystä sisältävä osio, jonka aikana pelaaja pääsee muun muassa ratkomaan yksinkertaisia matemaattisia ongelmia ja muistelemaan, mitä ihmettä vastasikaan 65 kysymystä sitten olleessa kohdassa.

Kun tämän on vihdoin selvittänyt, pääsee vihdoin pelin pariin. Tässä vaiheessa ei ole kovinkaan yllättävää kuulla, että Gilliam, Jones ja Eric Idle olivat mukana pelin kehityksessä, sillä koko juttu tuntuu todellakin Monty Pythonin tuotokselta. Se rikkoo rajoja ja haastaa pelaajan kärsivällisyyttä jatkuvasti, vetäen vitsinsä ensin niin väsyneiksi, että ne eivät enää edes huvita, ja sitten vielä väsyneemmiksi, jolloin ne alkavat taas naurattaa.

Pelaaja kulkee kuningas Arthurin mukana elokuvan innoittamien kohtausten läpi. Uudessa ruudussa nähdään ensin pätkä elokuvasta, mutta pelin maailmaan upotettuna, ja sitten klikkaillaan ympäri ruutua etsien esineitä, jotka tuottavat pieniä animaatioita tai vaikka aloittavat minipelin, jossa Tetriksen tapaan kasataan ruton uhrien ruumiita pinoihin. Elokuvan hengessä osa uhreista – eli Tetris-palikoista – on vielä hengissä ja yrittää pyristellä vastaan. Kun on aikansa klikkaillut, voi siirtyä seuraavaan kohtaukseen.

Pelillistä arvoa teoksella ei ole juurikaan, mutta en näe tätä sinänsä ongelmana, koska Holy Grail ei yritäkään olla peli, vaan pikemminkin primitiivinen interaktiivinen museo. Ostin itse muutamaa vuotta sitten puhelinluettelon kokoisen kirjan, joka on täynnä Ghostbusters-elokuvan tekemiseen liittyvää infoa. Tiimin jäsenten muistelmia, harvinaisia kuvia ja piirroksia, ynnä muuta kivaa selailtavaa, joka sai leffan fanin sydämen väpättämään. Holy Grail tuntuu samalta idealta, mutta CD-levylle tungettuna.

Vuonna 1996 digitaalinen media oli vielä sen verran alkeellinen juttu, että oli oikeasti todella hienoa pelkästään saada levy, jonka kautta pystyi vaikka koska tahansa katsomaan leffan parhaita pätkiä uudelleen. Jälleen, tiedän, että vuonna 2024 tämä on täysin älytön ajatus, koska YouTuben kautta tämä onnistuu vaikka keskeltä korpea, mutta vuonna 1996 vaihtoehtoina oli joko käyttää muistojaan tai kelailla samaa videonauhaa edestakaisin. Kun tähän päälle vielä lätkitään peliä varten tehtyä uutta sisältöä sekä sen tekemisessä hyödynnettyjä poistettuja kohtauksia, tarjolla on todellista herkkua Monty Python -faneille.

Monty Python & the Quest for the Holy Grail ei suinkaan ole Pythonien ainoa matka interaktiivisen viihteen maailmaan, sillä samoihin aikoihin ilmestyi myös Monty Python’s Complete Waste of Time, joka oli vain kokoelma minipelejä, näytönsäästäjiä ja muuta pientä tilpehööriä. Vuotta myöhemmin sama kehitystiimi yritti tehdä Monty Python’s The Meaning of Lifestä Holy Grail -henkisen version, mutta koko laitos meni konkurssiin kehitysprosessin puolivälissä, joten lopputulos oli ”miltei pelikelvottoman buginen” ajan arvostelijoita lainatakseni.

Niin ikävää kuin tämä varmasti kaikista työpaikkansa menettäneistä olikin, on todettava, että tuollainen loppu on kyllä kuin suoraan Monty Python -tiimin kynästä kotoisin.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa