Kuten kaikki vähänkään pitempään retrosteluja lukeneet — tai yleensäkään pelialaa seuranneet — teitävät, legendaarisella Peter Molyneuxilla on pieni totuusongelma. Tarkemmin sanoen tämä ongelma on, että kun mies mainostaa tulevia pelejään, vähintään puolet miehen antamista lausunnoista on aivan täyttä hevon paskaa. Tämä on jossain määrin ollut aina Molyneuxin tyyli, mutta suhde on lipsunut vuosi vuodelta huonompaan suuntaan.
On tavallaan vaikea nostaa esiin mitään yksittäistä peliä, jonka kehityksen aikana peliala yleisesti päätti, että Molyneuxin puheita ei kannata kuunnella, saati sitten uskoa. Mutta aika kova veikkaus monen vastaukseksi olisi vuonna 2004 julkaistu Fable. Ennakkopuheet menivät aivan törkeästi överiksi, mikä oli lopulta valtava harmi, sillä ihan omilla meriiteillään tarkasteltuna Fable oli pahuksen hyvä peli.
Pahuksen hyvä peli, jonka PC-versio olikin sitten niin hirveää tuubaa, että oksat pois.
Se alkuperäinen Fable oli tosiaan yksi ensimmäisen Xboxin suurista peleistä. Huumoria, vapaamuotoista hahmonkehitystä, avoimen maailman toimintaseikkailua ja moninaisia lennokkaita mekanismeja yhdistellyt peli oli ilmestyessään totaalisen uniikki ja hyvin hurmaava tapaus. Pelaaja ohjastaa nuorta seikkailijaa, joka eeppisen pitkässä tutoriaalissa kasvaa lapsesta aikuiseksi, menettää perheensä ja valmistuu seikkailijoiden akatemiasta.
Tarjolla on moninaisia pelimekaniikkoja, kuten vaikka moraalisysteemi, joka antaa pelaajan tehdä omia valintojaan ja ohjata omaa kohtaloaan. Kasvaako nuoresta seikkailijastamme maailman pelastava sankari, vai sen tuhoava pahis? Löytyykö seikkailun ohella myös puoliso? Kovia ideoita vuoden 2004 peliksi, mutta ennen totaalista innostumista kannattaa painaa vähän jarrua.
Lopulta julkaistu peli oli vain varjo siitä, mitä Molyneux pelaajille lupaili. Hänen hypepuheissaan maailma oli niin elävä ja realistinen, että jos pelaaja kaiversi vaikka nimensä puunvesaan, hän voisi vuosia myöhemmin palata takaisin valtavaksi kasvaneen puun luokse ja löytää nimensä sen rungosta. Maailmaa asuttavat ihmiset olisivat niin realistisia persoonallisuuksia, että jos pelaaja ei itse suorittaisi pelin päätehtäviä vaan kuppaisi aikaansa sivutehtävien parissa, maailman asukit voisivat kyllästyä odottelemaan ja tuottaa uuden sankarin, joka hoitaisi hommat hänen puolestaan. Pelaajan ohjastama hahmo ikääntyisi realistisesti ja kantaisi mukanaan jokaista arpea, jonka hän olisi taistelussa hankkinut. Ja niin edelleen. Väitteet olivat tietenkin aivan naurettavaa höpöpuhetta, joilla ei ollut ikinä mitään mahdollisuuksiakaan toteutua, mutta se ei tietenkään oikeuta pelin tuottajaa suoranaisesti valehtelemaan asiakkailleen.
Se suurin tragedia tietenkin on, että emme voi olla lopulta varmoja siitä, valehteliko Molyneux. Okei, tietyllä tavalla tietenkin valehteli: hän lupaili asioita, joita pelissä ei lopulta ollut. Piste. Mutta en usko, että hän teki sitä tarkoituksella. Uskon, että Molyneux oikeasti kuvitteli, että hänen pelinsä voisi sisältää kaiken luvatun ja enemmänkin, mutta sitten todellisuus astui huoneeseen ja tempaisi kaveria avokämmenellä ympäri korvia. Lopullista peliä pelatessaan voi löytää ominaisuuksia, jotka ovat sitten näitä Molyneuxin naurettavien lupausten sellaisia versioita, joita pelin kehitystiimi pystyi vuonna 2004 tuottamaan.
Hahmo ei kanna mukanaan taisteluista keräämiään arpia ja haavoja, mutta parturilta voi ostaa uusia kampauksia ja partatyylejä. Pelimaailman hahmoille on tosiaan yritetty toteuttaa persoonallisuuksia ja ne on yritetty koodata käyttäytymään, kuin oikeat ihmiset. Mutta toteutus on niin alkeellista, että maailman asukit vain kävelevät pelaajan perässä taputtamassa ja hurraamassa, tai vääntelemässä naamaansa kauhusta — riippuen siitä, onko pelaajan yksinkertainen moraalimittari positiivisella vai negatiivisella puolella. Pelaaja voi myös realistisesti olla kanssakäymisissä maailman asukkien kanssa valitsemalla ilmepaletistaan erilaisia temppuja — irvistys, taputus, pieraisu — ja asukit sitten reagoivat näihin kukin tyylillään. Useimmat ihmiset eivät pidä siitä, että joku piereskelee naamalle, mutta muutamat perverssit ovat siitä aivan pähkinöinä.
On tietenkin ilmiselvää, että tämä peli ei muistuta suurestikaan Molyneuxin lupauksia, mutta toisaalta ne todella yksinkertaiset versiot hänen ideoistaankin ovat sen verran persoonallisia ja hassuja, että niiden yhteisvaikutuksena Fable on hurmaava ja uniikki tapaus, joka vei ainakin oman sydämeni totaalisesti aikanaan ja teki minusta elinikäisen fanin. Tämä mielessä olenkin hyvin iloinen, että pelasin aikanaan pelin Xbox-versiota, sillä jos olisin sattunut pelaamaan PC-versiota, fanitukseni olisi todennäköisesti jäänyt aika vähäiseksi. PC-käännös kun on niin hirveää sontaa, että on vaikea uskoa sen ikinä edes päätyneen kauppojen hyllyille.
Kalibroidaan hieman odotuksia. Nykyään konsolipelien PC-käännökset ovat usein suorastaan erinomaisia. Ne ovat yleensä ominaisuuksiltaan vähintään samaa tasoa alkuperäisten kanssa ja usein sisältävät vielä jos jonkinlaisia parannuksia ja tuunauksia. 2000-luvun alkuvuosina näin ei ollut läheskään aina, vaan konsolipelien PC-käännökset olivat usein ainakin jollain tavalla kehnoja. Tämä ei toki tarkoita, että me PC-pelaajat istuimme jossain ojassa tunkemassa marjoja neniimme ja läästimässä luolamaalauksia seinille. Jo vuonna 2004 esimerkiksi peliohjaimet olivat ihan yleisesti tunnettu ja tuettu juttu.
Tämä on erittäin tärkeä juttu pitää mielessä, sillä se tietenkin tarkoitti, että konsoleiden ohjaimia varten suunnitellut pelit yleensä tukivat myös PC:n vastaavia ohjaimia. Ja miksi eivät olisi tukeneet? Onhan se nyt kehittäjien kannaltakin helpompaa, jos voi vain siirtää kalliilla hinnalla ja kovalla työllä tehdyt kontrollit ja käyttöliittymät sellaisena PC:lle. Kerron tämän kaiken sen takia, että Fable tosiaan on alkujaan Xboxille suunniteltu peli, jonka koko pelikokemus on suunniteltu toimimaan Xboxin peliohjaimella. Ja sitten jostain käsittämättömästä syystä PC-versio on väännetty toimimaan vain ja ainoastaan hiirellä ja näppäimistöllä.
On vaikea pukea sanoiksi, miten totaalisen ja järkyttävän kamalalta Fablen pelaaminen tuntuu, kun joku vatipää on vain ottanut Xbox-peliohjaimelle suunnitellut kontrollit ja sitten siirtänyt ne sellaisenaan hiiren ja näppäimistön napeille. Näin muodostuu peli, jossa juostaan pitämällä hiiren oikeaa nappia pohjassa. Jossa esineitä käytetään ja ihmisten kanssa keskustellaan painamalla TAB-näppäintä. Jossa lähitaistelussa blokataan painamalla hiiren keskimmäistä nappia. Jossa kameraa ei voi vapaasti käännellä ja liikutella — mikä olisi sen hiiriohjauksen ainoa hyvä puoli — vaan jossa alkuperäinen Xbox-version kamerakontrolli on vain siirretty hiirelle. Kun pelaaja liikuttaa hiirtä oikealle, kamera ei suinkaan käänny osoittamaan sivulle, vaan heilahtaa hetkeksi sinne päin ja pyrkii sitten palautumaan taas takaisin osoittamaan suoraan eteenpäin. Jos siis haluaa katsoa vaikka oikealle, täytyy koko ajan liikuttaa hyvin hitaasti hiirtä oikealle, ja näin taistella kameraa vastaan.
Eivätkä ongelmat suinkaan lopu siihen. Jostain käsittämättömästä syystä kehitystiimi on myös pistänyt pelin käyttöliittymän uusiksi ja hakenut visiotaan varten inspiraatiota ei niinkään videopelien, vaan Windows-sovellusten puolelta. Kaikki informaatio, oli kyse sitten vaikka loitsuvalikosta, kauppiaan käyttöliittymästä tai tehtävän kuvauksesta, aukeaa pieniin hiirillä klikkailtaviin ikkunoihin, jotka näyttävät aivan karmealta. Ja lisäksi jostain syystä aina kun näitä ikkunoita on nähtävillä, pelin ruudunpäivitysnopeus putoaa yksinumeroisille luvuille.
Kokemus on niin surkea, että se tuntuu paskan konsolikäännöksen parodialta. Jos joku olisi tehnyt tällaisen tekeleen vitsinä, se olisi Hyperspace Outlawn tasoinen moderni metakommentäärin klassikko. Mutta tämä oli virallinen Microsoftin julkaisema versio yhdestä firman suurimmista peleistä. Jos en olisi itse pelannut PC-versiota, en olisi tätä uskonut.
Joten mikä sitten avuksi? Jos ei omista alkuperäistä Xboxia ja sen versiota Fablesta, voi haistaa pitkät ja jättää vieläkin tavallaan viihdyttävän pelin kokematta? Onneksi ei. Fable kun sai myöhemmin uusintaversion, joka korjasi esimerkiksi kaikki PC-version ongelmat heittämällä. Se tukee peliohjaimia, se pyörii muillakin alustoilla, se näyttää hieman alkuperäistä paremmalta ja niin edelleen.
Fable Anniversary Edition onkin edelleen toimiva ja suositeltava tapa pelata veikeää ja uniikkia roolipeliä. Karmeaan PC-versioon tai teknisesti hyvin kankeaan Xbox-originaaliin ei nykyään kannata koskea, ellei sitten ole masokisti, tai esimerkiksi halua sovittaa syntejään kärsimyksen kautta. Joskin PC-version edessä flagellantitkin menisivät kalpeiksi ja alkaisivat etsiä uutta uskontoa.
Miikka Lehtonen