Segan mainio Crazy Taxi muistetaan useammastakin asiasta, mutta ennen kaikkea yhdestä: pelin taustalla soinut The Offspringin All I Want -biisi on ehkä täydellisin biisivalinta minkään pelin soundtrackiin ikinä. Jokainen Crazy Taxia pelannut tulee muistamaan vielä kuolinvuoteellaankin, miten hype-ylikierroksilla käyvän selostajan laskuri vaihtuu sujuvasti Dexter Hollandin “ya, ya, ya, ya, ya”-huutoon ja höyryjunan voimalla puskevaan biittiin. Jos siitä ei lähde pulssi nousemaan kohti hullujen rahojen tienaamiseen tarvittavia lukemia niin ei sitten mistään.
Eikä se huuma siihen lopu, sillä Crazy Taxi on kuin vuosituhannen vaihde puristettuna yhdeksi äärimmäisen tiiviiksi atomiksi, joka pudotetaan suoraan pelaajan kurkkutorvesta alas. Alkujaan vuonna 1999 julkaistun pelin kehityksestä vastasi “Sega AM Research & Development No. 3”, joka sai hyvin ymmärrettävistä ja selkeistä syistä paremmin suuhuun sopivan nimen, “Hitmaker, Co.”. Nimi oli sopiva, sillä Segan pelinkehitysyksikkö oli luonut vuosien varrella Virtual Onin, Sega Rallyn ja Last Bronxin kaltaisia kolikkopelihittejä.
Myös Crazy Taxi aloitti elämänsä kolikkopelinä, vieläpä hyvin menestyksekkäänä sellaisena. Peliautomaattibisnestä seuranneiden lehtien myyntitilastot välittivät vahvan viestin siitä, että Crazy Taxi houkutteli pelaajia sekä Japanissa että muualla maailmassa. Kun Sega sitten seuraavana vuonna julkaisi uuden sukupolven Dreamcast-konsolinsa, Crazy Taxin kotiversio löysi tiensä myös sen myydyimpien pelien listalle.
Koska kyseessä on alkujaan kolikkopeli, Crazy Taxi on sangen simppeli peli. Pelaaja valitsee yhden neljästä taksikuskista ja yrittää sitten tiukan aikarajan puitteissa toimittaa matkustajia näiden haluamiin kohteisiin. Mainiona ideana pelin kustannuksia on katettu myymällä siihen mainostilaa oikeille tunnetuille firmoille, joten keksittyjen pelikohteiden sijaan asiakkaat haluavat kyydin vaikka tunnetun farkkumerkin kauppaan. Onhan tämä tavallaan vähän hölmöä, mutta toisaalta se tekee myös pelin maailmasta realistisemman tuntuisen paikan.
On toki todettava, että realismi ja Crazy Taxi eivät yleisesti ole edes puheväleissä keskenään. Pelaaja suhaa tuhoutumattoman taksinsa kanssa sata lasissa pitkin kaupungin katuja, pujotellen liikenteen välistä ja hyppien kaikista mahdollisista rampeista lisätienestien toivossa. Liikennesäännöille ei ole aikaa, koska aikarajat ovat hyvin tiukat ja edes muutaman minuutin mittaisen pelisession saavuttaminen vaatii, että opettelee pelin moninaiset kikat ja salaiset tekniikat kunnolla. Mitä muuta voi kolikkopeliltä odottaa? Olihan niiden tarkoitus kuitenkin tyhjentää rahaa pelaajien taskuista mahdollisimman tehokkaasti.
Niin hauskaa kuin Crazy Taxin pelaaminen onkin pienissä pätkissä, on aika selvää, että näin yksinkertainen pelattavuus ei pidä pelaajien huomiota vangittuna kovin pitkään, eikä välttämättä tehnyt kalliin kotiversion ostamisesta kovin houkuttelevaa. Niinpä mukaan on tungettu minipelejä ja haasteita, jotka taatusti pitkittävät kokemusta, sillä ne ovat jo alusta saakka vielä peruspeliä vaikeampia ja täten kauniisti sanoen brutaalia pelattavaa.
Tämä vaiva meni myös minun mielestäni tavallaan hukkaan, sillä Crazy Taxi on parhaimmillaan juuri sinä tiivistettynä, lyhyenä ja helposti uudelleenpelattavana kolikkopelinä, pelasi sitä pelihallissa tai Dreamcast-version kolikkopelitilassa. Ymmärrän toki, että pelissä riittää kätkettyä syvyyttä vaikka miten paljon, mutta tämän tietäminen ei kannusta tippaakaan viettämään runsaasti aikaa vaikka “vedä donitseja 15 kombopisteen verran”-haasteiden parissa. Paljon mielummin pelaan sen muutaman minuutin mittaisen pyrähdyksen, fiilistelen The Offspringin tai Bad Religionin musiikin parissa ja teen sitten jotain muuta.
Tätä kirjoittaessani syyskuussa 2024 Crazy Taxi on taas ollut otsikoissa hieman yllättävistä syistä. Kuten kaikki varmasti tietävät, Yhdysvaltojen presidentinvaalit lähestyvät vauhdilla ja kummankin puolueen ehdokkaat ovat olleet median huomion keskipisteessä. Oikeistoehdokkaiden keskittyessä tavoittelemaan rasismin ja seksismin maailmanennätyksiä demokraattien varapresidenttiehdokas Tim Walz onnistui kuin epähuomiossa nostamaan Dreamcastin ja Crazy Taxin taas suuren yleisön tietoon.
Miehen saatua puoleensa ehdokkuuden kävi nopeasti ilmi, että nuorempana Walz oli innokas pelaaja. Hän tunnusti ominstaneensa aikanaan Dreamcastin ja pelanneensa sillä niin paljon, että se ajoi hänen vaimonsa hermoromahduksen partaalle. Walzin suosikkipeli? Tietenkin Crazy Taxi. Tämä raflaava paljastus innosti kotikoodari Edward la Barberan työstämään Crazy Taxi -modin, joka korvaa kaksi pelin kuskeista Walzilla ja presidenttiehdokas Kamala Harrisilla.
Olihan tätä modattua versiota tietenkin pakko testata myös juttua varten, joten olkaa hyvä: alkuperäinen Crazy Taxi sekä Crazy Taxi: Tim Walz Edition. Kumpi on teistä parempi?