Etsi
Super Mario 3D Land on yksi 3DS:n odotetuimpia pelejä. Pääsimme testaamaan neljää valikoitua pelin kenttää. Testin perusteella peliltä voi odottaa suuria.
Uncharted 3 on valmistunut. Pelilevyjä painetaan ja kuskataan jälleenmyyjille. Pelin mukana luvassa on myös Starhawk-beta-avain.
UFC:n raskaansarjan entinen mestari Brock Lesnar on mukana WWE 12:ssa. Lesnar tekee paluun virtuaalisiin showpainikehiin.
Forza Motorsport 4 julkaistaan perjantaina 14. lokakuuta Xbox 360:lle. Katso Forza 4:n julkaisutraileri!
Call of Duty: Modern Warfare 3:sta julkaistiin kaksi uutta kuvaa. Kuvissa nähdään seuraavan Call of Dutyn ilmaiskuja.
WRC 2:n julkaisu on enää parin päivän päässä. Virallisen rallipelin tämän vuoden versiosta julkaistiin traileri, jossa nähdään muun muassa Suomen hiekkateitä.
Salainen assassiini Ezio Istanbulissa, eli katsaus Assassin's Creed Revelationsin yksinpeliin.
Leisure Suit Larry hyppää HD-aikaan. Replay Games ja pelisarjan isä Al Lowe suunnittelevat tuovansa klassisen 1980- ja 90-luvuilla menestystä niittäneen pelisarjan nykylaitteille.
Gran Turismo 5:een julkaistaan lisäsisältöä ensi viikolla. The Racing Pack sisältää 15 uutta autoa GT5:een.
Hitman: Absolutionista julkaistiin traileri. Video koostuu aidosta pelikuvamateriaalista. Siinä nähdään muutamia lyhyitä pätkiä Hitmanin uusista haasteista.
Seuraavan sukupolven Xbox taas puheissa. Tällä kertaa Microsoftin tuleva konsoli pomppasi esiin yhtiön työntekijöiden ansioluetteloissa.
Silent Hillin seuraava osa myöhästyy. Konami ilmoitti Downpourin julkaisun siirtyvän vuoden 2012 alkuun.
Xbox 360