Uusi The Division -peli lähestyy, ikärajaluokitus kertoo

The Division: Heartlandin julkaisusta saatiin vihiä.

27.11.2023 09:15

The Division -pelisarjan seuraavan osan julkaisu näyttää lähestyvän.

Ubisoft esitteli The Division: Heartlandin maailmalle jo useampi vuosi sitten. Pelin julkaisupäivästä ei kuitenkaan vieläkään ole saatu tietoa, mutta nyt The Division: Heartlandin saapuminen näyttää olevan jo lähempänä.

The Division: Heartlandin ilmestymisestä on saatu viitteitä ikärajaluokituksen kautta. Taiwanilainen ikärajaluokituslautakunta on antanut pelille ikärajaluokituksen, mikä kertonee pelin lähestyvästä julkaisusta.

Ilmaiseksi pelattavan The Division: Heartlandin kerrottiin alun perin ilmestyvän vuoden 2022 aikana. Sekä pelaajien että tekoälyvihollisten välisiä taisteluita tarjoavaa peliä on testattu myös yleisön toimesta, mutta varsinaista julkaisua on saatu vielä odottaa. Mikäli pelin julkaisu todella on lähestymässä, saatetaan lisätietoja saada ensi viikolla järjestettävässä The Game Awardsissa, jossa palkitaan myös vuoden parhaat pelit.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa