Nintendo ja Bandai Namco vaikuttavat puuhailevan yhteisen remasterointiprojektin parissa.

Tarkkasilmäiset pelaajat ovat bonganneet Bandai Namcon japanilaisilta verkkosivuilta kolme tuoretta työpaikkailmoitusta, joilla haetaan kehittäjiä Nintendoa varten toteutettavaan projektiin. Ilmoitusten perusteella työn alla on kolmiulotteinen toimintapeli, mutta ne eivät anna minkäänlaista vihiä siitä, mikä sarja tai nimike saattaisi olla kyseessä.

Yksi ilmoituksista kuitenkin tarkentaa erikseen, että työnkuvaan kuuluu olemassaolevien 3D-aineistojen remasterointi. Näyttäisi siis siltä, että Bandai Namcon kontolle on saatettu laskea vastuu jonkin Nintendon vanhemman pelin uusimisesta. Moinen diili ei suinkaan ole ennenkuulumaton, sillä yhtiöt ovat ennenkin tehneet yhteistyötä muun muassa Super Smash Bros. UltimatenNew Pokémon Snapin ja ARMSin parissa.

Lähde: ResetEra, Destructoid