Huhut God of Warin päätymisestä valkokankaalle käynnistyivät jo ennen sarjan kakkososan julkistamista. Nyt puheet ovat saaneet jälleen uutta virtaa, sillä David Jaffe kertoi hiljattain Entertainment Weeklyn haastattelussa, että elokuvan käsikirjoitus on saatu valmiiksi. Tekstin on laatinut muun muassa Road To Perditionin ja Thirteen Daysin kirjoittanut David Self.
– Odotan koko ajan saavani puhelun, että projekti on peruutettu. Toivon kuitenkin parasta, Jaffe kertoi.
Seuraavaksi elokuvalle aletaan etsiä sopivia ohjaajaehdokkaita.