Kolossien kaatumisesta tulee vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen vertauskuva uudessa Adam Sandler -elokuvassa Reign Over Me. Yhdysvalloissa nyt teattereihin tullut elokuva saa ensi-iltansa Suomessa elokuun lopussa.

Reign Over Me kertoo terrori-iskuissa perheensä menettäneen miehen tarinan. Hänelle Shadow of the Colossus muuttuu terapian välineeksi. Idean isä on Kotaku-sivuston mukaan leikkaaja Jeremy Roush. Oivallus syntyi, kun Roush muisteli kuinka hänen isälleen Vietnam-traumoista selviämiseen tärkeä apu oli Aliens-elokuva, joka kului sodasta paluun jälkeen videonauhurissa puhki.

sandler1.jpg

Elokuvassa Shadow of the Colossusta pelataan useaan otteeseen, mutta elokuvan nähneiden mukaan kyseessä ei ole halpa tuotesijoittelu vaan kiinteä osa juonta. Peliä ei pelata DualShock 2 -ohjaimella, vaan langattomalla lisälaitevalmistajan välineellä. Koko elokuvassa ei mainita PlayStation-konsoleita.

Lupa pelin käyttämiseen saatiin suoraan pelin pääsuunnittelijalta, Fumito Uedalta.

Shadow of the Colossus vilahtaa myös elokuvan trailerissa noin minuutin kohdalla:

Lisää luettavaa