Resident Evil Village laajenee uudella sisällöllä 28. lokakuuta.
Luvassa on tuolloin Winters’ Expansion -niminen kolmesta osasta koostuva laajennus, jonka keskeisimpiä lisäyksiä on uusi Shadows of Rose -niminen tarinakampanja. Se sijoittuu ajallisesti 16 vuoden päähän Villagen päätöksestä ja nostaa keskiöön pääpelistä tutun Ethan Wintersin sijaan tämän Rose-tyttären, joka joutuu erikoisvoimiensa johdosta painajaismaiseen koettelemukseen fantasian ja todellisuuden välillä.
Ensimmäisen persoonan kuvakulman sijaan Shadows of Rose on pelattavissa kolmannesta persoonasta, joka esitellään Winters’ Expansionin myötä uutena vapaaehtoisena pelitilana myös Village-päätarinaan. Tyylillisesti toteus näyttäisi muistuttaa paljon Resident Evil 2:n ja 3:n muutaman vuoden takaisia uusioversioita.
Kolmas laajennuksen tuoma lisä on vuorostaan uusi The Mercenaries -tilaa koskeva sisältö nimeltä Additional Orders. Sen myötä pelitila saa kourallisen uusia pelattavia hahmoja, sillä pistevetoista lahtaamista päästään harrastamaan nyt niin Chris Redfieldina, vasaraa heiluttelevan Heisenbergina kuin Lady Dimitrescuna.
Läheisemmin tulevaan sisältöön voi tutustua oheisella trailerilla
Capcom ei ole toistaiseksi vahvistanut hintaa Winters’ Expansionille. Tarkoituksena se on tuoda myyntiin kuitenkin sekä digitaalisena laajennuksena, että myös osana uutta Resident Evil Village Gold Edition -pakettia, joka tarjoaa samalla kertaa pääsyn niin pääpeliin kuin lisäsisältöön.
Pitkän lykkäyksen kokenut verkkopeli Resident Evil Re:Verse saa sekin julkaisunsa viimein 28. lokakuuta. Peli on ilmainen Villagen omistajille.
Tänään 14. kesäkuuta Capcom on lisäksi julkaissut natiivit PlayStation 5- ja Xbox Series -käännökset Resident Evil 2:n ja 3:n uusioversioista sekä Resident Evil 7:stä. Uudet teknisesti ehostetut versiot ovat ilmaisia saman konsoliperheen sisällä, mikäli ne lyötyvät jo entuudestaan hankittuna joko PS4:lle tai Xbox Onelle.
Uuden sukupolven versioiden pikainen esittelytraileri on sekin löydettävissä alta. Myös pelien pc-versioiden on kerrottu kokeneen samalla vastaavia teknisiä ehostuksia, kuten tuen säteenseurannalle.
Lähde: Capcom