Reeves: PS3:n alennus olisi ärsyttänyt monia

Heinäkuu olisi ollut huono ajankohta

14.9.2011 21:50

SCEE:n johtaja David Reeves analysoi yrityksen päätöstä olla alentamatta PlayStation 3:n hintaa Euroopassa: ”Se olisi ärsyttänyt monia ihmisiä.” Reevesiä haastateltiin Sonyn puolivirallisessa ThreeSpeech-blogissa.

Reeves perustelee väitettään kahdella seikalla. Ensinnäkään kesä ei ole pelaajan kannalta otollista aikaa, jollei tulossa ole jotain todella isoa peliä, eli hinnanalennus kesällä ”ei toimi”. Toiseksi PS3:n täkäläisestä julkaisusta on kulunut vasta reilut kolme kuukautta. Tämän takia hinnanalennus suunnattiin alueille, missä konsoli on ollut kaupoissa kauemmin. Euroopassa vastaavaa lisäarvoa tarjoillaan kuluttajalle nyt paketissa, jossa on ylimääräinen ohjain ja pari peliä.

Lisäksi Reeves kertoo, että vaikka kilpailijat myyvät paremmin, PS3:n myynti on PS2:n vastaavaan ajankohtaan verrattuna pysynyt tavoitteissaan. ”Aluetasolla meillä menee oikeastaan ihan hyvin. Olemme täsmälleen asettamissamme tavoitteissa”, Reeves summaa.

Haastattelusta voi lisäksi päätellä, että vaikka Sonylta odotetaan isoja julkistuksia Leipzigin pelimessuilla elokuussa, PS3-ale Euroopassa ei välttämättä kuulu niihin – konsolisodan ratkaisevimmat taistot käydään Reevesin mukaan nimittäin vasta ensi vuonna.

Lisää luettavaa