Kesällä PlayStation 3:lle rantautunut ja sillä julkaisijansa EastAsiaSoftin mukaan varsin oivallisesti menestynyt Rainbow Moon -rooliseikkailu suuntaa seuraavaksi myös PlayStation Vitalle. Osittain päätökseen ovat vaikuttaneet fanien toiveet, mutta myös julkaisija itse on jo tovin aikaa ollut kiinnostunut laitteesta.
– Olemme pohtineet Rainbow Moonin tuomista muillekin alustoille jo jonkin aikaa ja PlayStation Vita on ollut yksi suosikkialustoistamme, EastAsiaSoftin Nisl Ngai turisi IGN:lle.
– PSP on ollut ykkösalusta JRPG-genren peleille viime vuosina ja Sony on rakentanut hyvin vahvan fanipohjan. Vitassa on paljon potentiaalia ja olemmekin varmoja, että oikeiden pelien avulla sen käyttäjäpohja kasvaa vahvemmaksi tulevien vuosien aikana. Toivottavasti voimme edistää tätä hieman tulevalla Vita-käännöksellämme.
Ngain mukaan Vitalla nähtävä versio vastaisi sisällöltään pääosin PlayStation 3:lla nähtyä seikkailua. Mukaan on näin ollen suunniteltu mahdollisuutta siirtää pelitallennuksia versiosta toiseen ja jatkaa seikkailua milloin vain haluamallaan alustalla.
Sonyn lanseeraamaa cross-buy-menetelmää EastAsiaSoft ei kuitenkaan ole aikeissa hyödyntää. Tätä yhtiö perustelee koollaan ja taloustilanteellaan, mutta lupaa harkitsevansa mahdollisuutta tuoda jo PlayStation 3 -version omistaville pelaajille Vita-version myyntiin alennettuun hintaan.
Näillä näkymin Rainbow Moon on saapumassa Vitalle ensi vuoden puolella. Parhaillaan julkaisijalla sekä pelin kehittäneellä SideQuest Studiosilla on myös kehitteillä yksi julkistamaton teos, joka saadaan ulos joko ensi tai sitä seuraavana vuonna.

Linkki Rainbow Moonin traileriin
Lähde: IGN