Etsi
Space Hulk: Deathwing elää edelleen, mutta kovin paljoa siitä ei maailmalle suostuta edelleenkään näyttämään.
Mitkä olivat virtuaalitodellisuuden suurimmat flopit? Pelaajan Top 5 -listaus kertoo.
Playstation 4:lle tänä vuonna saapuvan Until Dawnin uudella trailerilla tunteillaan ystävänpäivän kunniaksi.
PlanetSide 2:n luova johtaja Matthew Higby on päättänyt lähteä etsimään uusia haasteita. Mies ei enää siis ole osa hiljattain Sonysta irtautunutta Daybreak Game Companya.
Sonyn ja Magicka-kehittäjä Arrowhead Game Studiosin yhteistyönä syntyneelle Helldiversille on saatu julkaisupäivä. Lisää sekopäistä yhteistyötoimintaa saadaan taas maaliskuussa.
The Binding of Isaacin tulevasta laajennuksesta on saatu lisätietoja. Luvassa näyttäisi olevan erittäin massiivinen lisäosa.
Ensimmäinen traileri Just Cause 3:sta on saapunut. Liikkuvan pelikuvan kanssa vielä ei kuitenkaan päästä iloittelemaan.
Godus-pelin nostama kohu on saanut Peter Molyneux'n uhkaamaan, ettei hän aio olla enää jatkossa tekemisissä lehdistön kanssa.
Seuraava Assassin's Creed ei tule olemaan buginen, kertoo Ubisoft-pomo.
Evolven julkaisu ei ole sujunut ongelmitta.
Mobiilikehittäjien mukaan Apple on ryhtynyt sensuroimaan muun muassa aseita App Store -verkkokauppaan hyväksyttävien pelien mainosmateriaaleista.
Vuonna 2012 paljastettu Assassin's Creed -elokuva saatiin viimeinkin tuotantoon.
PS4 palasi Yhdysvaltain myydyimmäksi konsoliksi joulumarkkinoiden jälkeisellä hiljaisella kaudella.