Etsi
Uudet Mortal Kombat X -videot väläyttelevät nyt toiminnan keskellä varsinkin ennakkotilaushahmo Goroa sekä Jaxia.
Paahtoleipäsimulaattori I Am Bread alkaa olla valmis jättämään taakseen early access -vaiheensa. Se tapahtuu myös niinkin pian kuin ensi viikolla.
Uutisia, kommentteja ja kummituskameroita viikolta 14.
Jäljet tokiolaisesta Imageepoch-pelitalosta ovat haihtuneet yllättäen savuna ilmaan studion toimitusjohtajaa myöten.
Tämäkertaisessa Top 5 -listassa toimitus väänsi kättä viidestä kaikkien aikojen rasittavimmasta ja ärsyttävimmästä pelihahmosta. Ovatko omat inhokkisi mukana?
Square Enix puuhaa pidemmän kaavan pelijulkistusta Twitchissä.
Supercellin uusin peli on parhaillaan testattavissa kanadalaisilla mobiilipeleillä. Uutukainen kantaa nimeä Smash Land ja se on tällä kertaa hieman pulmavetoisempi kokemus
Pilvipalvelupioneeri OnLiven aika alkaa ohi. Yhtiön oma pelipalvelu ollaan lopettamassa, kun taas varat aina yhtiön parentteja myöten siirtyvät Sonyn hallintaan.
The Binding of Isaac valloittaa seuraavaksi Xbox Onen ja jopa Wii U:n sekä uudet 3DS -konsolit. ja ei, Nintendo-versioita ei ole sensuroitu.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko kutsuu lapsia nyt mukaan oppimaan ja pitämään hauskaa Minecraftin avulla.
GOG.com on käynnistänyt ohjelman, jolla se pyrkii tarjoamaan pelaajille mahdollisuuden saada fyysisistä pc-peleistään myös digitaaliset versiot.
Civilization II:sta, Alpha Centaurista ja Rise of Nationsista tuttu Brian Reynolds on saanut ulos uusimman pelinsä DomiNationsin.
Grand Theft Auto V:n pc-versio on saanut oman 60 fps -ruudunpäivityksellä vahvistetun trailerin.