Nintendo aikoo lisätä Switch 2:n tuotantoa merkittävästi, lähteet kertovat.

Bloomberg-julkaisun mukaan Nintendo aikoo tuottaa ensi maaliskuun loppuun asti kestävän tilivuoden aikana 20 miljoonaa Switch 2:ta. Lukema olisi 20 prosenttia korkeampi kuin yhtiön aiemmin antama arvio 16,5 miljoonan kappaleen myynneistä.

Lue myös: Nintendo Switch 2:n hinta nousee syyskuussa – sitä ennen samaan hintaan voi saada pelipaketin

Lue myös: Nintendo nostaa Switch 2:n hintaa koko maailmassa

Yhtiö korjasi Switch 2 myyntiennusteitaan myös edellisen tilivuotensa aikana. Alun perin Nintendo arvioi myyvänsä 15 miljoonaa konsolia, mutta ylsi lopulta 19,9 miljoonan kappaleen myynteihin.

Tänä vuonna konsolimyyntejä painavat kuitenkin mm. komponenttien hintojen noususta johtuvat kustannuspaineet. Yhtiö onkin ilmoittanut korottavansa Switch 2:n hintoja maailmanlaajuisesti syyskuusta alkaen.

Lue myös: Bungie kaavailee merkittäviä leikkauksia Destiny 2:n lopetuspäätöksen myötä – Destiny 3:n kehitys ei ala hetkeen

Lue myös: GTA 6 ilmestyy marraskuussa, Take-Two -pomo vahvistaa

Lähde: Bloomberg