RuneScapen arvostettu Party Hat- eli juhlahattukokoelma saa uuden tulokkaan ensimmäistä kertaa sitten julkaisun.

Pelaajien iloiseksi yllätykseksi RuneScapen vuoden 2021 joulutapahtumassa pääosaa näyttelee uusi Kultainen juhlahattu, joita voi haalia yhden per tili. Hatun saamiseksi on suoritettava tehtäviä, jotka palkitaan kultasirpaleilla. Sirpaleita voi saada 11 eri tavalla, mutta pelaajat tarvitsevat vain 8 kappeletta oman kultaisen juhlahattunsa luomiseen. Lisätietoja tehtävistä voi lueskella täältä.

Juhlahatut ovat Jagexin kehittämän 20-vuotiaan MMO-klassikon arvokkaimpia ja harvinaisimpia tavaroita. Hattuja oli mahdollista hankkia itselleen ainoastaan julkaisuvuoden 2001 joulutapahtuman aikana tai myöhemmin onnistumalla neuvottelemaan kohtuullinen hinta toiselta pelaajalta lunastamiseen.

The Golden Party Hat Hunt eli kultaisen juhlahatun jahti alkaa 22. marraskuuta ja päättyy tammikuun 3. päivänä ensi vuoden puolella.

Lähde: RuneScape (kotisivu)

Lisää luettavaa